Kategoria-arkisto:Siuntio

Hyvinvointialueen strategiapäivitys ja ennaltaehkäisyn sekä kokonaiskuvan puute

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on julkaissut luonnoksen strategiasta vuosille 2026–2029. Asiakirja on kunnianhimoinen ja painottaa uudistumiskykyä, kustannustehokkuutta ja teknologian hyödyntämistä. Silti monista kohdista nousee huoli: ollaanko keskittymässä liikaa yksittäisiin toimenpiteisiin ja unohtamassa ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen ratkaiseva merkitys?

Ennaltaehkäisy jää varjoon

Luonnoksessa tunnistetaan, että palvelujärjestelmä painottuu edelleen reagointiin ja ongelmien korjaamiseen, ei ennaltaehkäisyyn. Tämä on rehellinen lähtökohta, mutta herää kysymys: miksi konkreettiset linjaukset ennaltaehkäisevästä työstä ovat niin vähäisiä?
Strategialuonnoksessa nostetaan esiin yksityiskohtia, kuten lasten palveluissa digitaalinen hyvinvointikysely. Sinänsä se voi olla hyödyllinen, mutta jos huomio keskittyy vain tällaisiin yksittäisiin välineisiin, vaarana on, että suuremmat kokonaisuudet jäävät huomiotta. Juuri näin on käynyt neuvolapalveluiden kohdalla.

Neuvola puuttuu kokonaan ja sen asema on heikentynyt

Yksi silmiinpistävimmistä puutteista strategiassa on neuvolatoiminnan täydellinen sivuuttaminen. Neuvola on suomalaisen ennaltaehkäisevän työn kulmakivi, jonka kautta tavoitetaan lähes kaikki lapsiperheet riippumatta perheen taustasta. Neuvolassa tunnistetaan varhaisessa vaiheessa niin terveydellisiä kuin sosiaalisia haasteita ja se on perheille luontevin ja matalin kynnys saada tukea ja ohjausta.

On huolestuttavaa, että strategialuonnoksessa neuvolaa ei mainita lainkaan. Tämä antaa kuvan, ettei sen merkitystä lasten ja perheiden hyvinvoinnin perustana ymmärretä. Samalla todellisuudessa neuvolapalvelujen saatavuutta on heikennetty. Aikoja on vähennetty, ja yhteydenpito on siirretty yhä enemmän mobiilisovellus Lunnan varaan. Lunna on sinänsä hyvä ja kehittyvä väline, mutta se ei voi olla ainoa tapa ottaa yhteyttä.

Neuvolaan saa toki yhteyden puhelinpalvelun kautta tietyinä aikoina, mutta omalle tutulle neuvolan työntekijälle ei voi enää soittaa suoraan. Tämä etäännyttää asiakasta ja vie pois juuri sen turvallisen ja luottamuksellisen suhteen, joka neuvolatyön ytimessä on. Tätä ei voi kutsua tehostamiseksi tai palvelujen parantamiseksi, vaan päinvastoin, kyse on palvelun laadun heikentämisestä.

Jos neuvola jätetään strategiassa sivuun, vaarana on, että sen rooli ennaltaehkäisevänä ja matalan kynnyksen tukena rapautuu entisestään.

Ikääntyneiden palveluissa teknologia ei yksin riitä

Ikääntyneiden kohdalla strategialuonnos korostaa kotiin vietävää teknologiaa ja tilannekeskuksia. Nämä voivat tuoda turvaa, mutta niihin liittyy riski: palvelu yksipuolistuu, jos ihmisen läsnäolon ja yhteisöllisyyden merkitys jää varjoon. Yksinäisyys ja turvattomuuden tunne eivät ratkea sensoreilla.

Lisäksi strategiassa ei juuri puhuta vajaaravitsemuksesta, joka on ikääntyneiden hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta ratkaiseva tekijä. Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ovat sekä kustannusvaikuttavaa että inhimillisesti tärkeää työtä, mutta ne jäävät täysin varjoon. Tämä on jälleen esimerkki siitä, kuinka arkea koskevaan, konkreettiseen ennaltaehkäisyyn ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Vammaisten palvelut ovat näkymättömiä strategiassa?

Vammaisten ihmisten näkökulma jää strategiassa lähes piiloon. Puhutaan kyllä asiakaslähtöisistä poluista ja saavutettavuudesta, mutta konkreettiset linjaukset vammaisten palveluiden kehittämiseksi loistavat poissaolollaan. Tämä on huolestuttavaa, sillä vammaiset ihmiset ovat usein palvelujärjestelmän suurkuluttajia ja tarvitsevat jatkuvaa tukea. Heidän asemansa tulisi näkyä strategiassa paljon nykyistä selkeämmin.

Strategialuonnos nostaa esiin monia pieniä yksityiskohtia, kuten digikyselyitä, sovelluksia ja sensoriratkaisuja, mutta iso kuva jää liian usein hahmottamatta. Neuvola puuttuu, ikääntyneiden ravitsemuksesta ei puhuta ja vammaisten palvelut jäävät taka-alalle.

Jos strategia ei tunnista näitä puutteita ja korjaa niitä, vaarana on, että hyvinvointialueen resurssit kuluvat edelleen ongelmien korjaamiseen sen sijaan, että niihin puututtaisiin ajoissa. Todellinen uudistus edellyttää, että keskitymme ennaltaehkäisyyn ja peruspalveluihin, eli niihin isoihin, vaikuttaviin kokonaisuuksiin, jotka luovat pohjan kaikelle muulle.

Lastensuojeluilmoitukset kasvavat, mutta avohuollon asiakkuudet eivät

Länsi-Uudenmaan tilastot (Sotkanet 08/2025) vuosilta 2022–2024 herättävät vakavan kysymyksen, joka koskettaa koko sosiaalialaa: miksi lastensuojeluilmoitusten määrä kasvaa hälyttävää vauhtia, mutta avohuollon asiakkuudet eivät seuraa samaa kehitystä? Tämä ilmiö kertoo paljon nykyisen järjestelmämme kipupisteistä.

Huoli kasvaa, mutta apu ei yllä perille

Numerot puhuvat puolestaan, ja ne ovat selvät:

  • Lastensuojeluilmoitusten määrä:
    • 2022: 16 100
    • 2023: 18 738 (+16 %)
    • 2024: 20 282 (+8 %)
    • Tulos: Huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnista on kasvanut kahdessa vuodessa yli 4 000 ilmoituksen verran.

Samaan aikaan, kun ilmoitukset paukuttavat ennätyksiä, avohuollon asiakkuudet pysyvät lähes paikoillaan:

  • Avohuollon asiakkuudet (0–17 v.):
    • 2022: 3,3 % (3 429 lasta)
    • 2024: 3,3 % (3 372 lasta)
    • Tulos: Vaikka lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi, avohuollon asiakkaiden määrä ei käytännössä lisääntynyt. Vuonna 2023 nähtiin pieni piikki uusissa asiakkuuksissa, mutta se laski jälleen 2024.

Samanaikaisesti laitossijoitusten osuus on jopa hieman noussut:

  • 2022: 61,1 %
  • 2024: 63,1 %

Graafit, jos ne olisivat tässä näkyvillä, piirtäisivät selkeän kuvan: saksien lailla ilmoitusten ja avohuollon palveluiden välinen kuilu on syvenemässä.

Mitä tämä merkitsee käytännössä?

Tämä ristiriita on hälyttävä. Se kertoo, että vaikka huolia on enemmän kuin koskaan, apua ei tarjota riittävästi – tai riittävän ajoissa. Herää kysymyksiä:

  • Ovatko asiakkuuskriteerit kiristyneet ja palveluiden kynnys noussut?
  • Eivätkö resurssit yksinkertaisesti riitä ottamaan kaikkia asiakkaita vastaan?
  • Onko sosiaalityön painopiste siirtynyt pakon sanelemana ennaltaehkäisevästä tuesta ja varhaisesta puuttumisesta kriisityöhön ja akuuttien tilanteiden ratkomiseen?

Kun varhainen tuki ei tavoita perheitä, seurauksena on usein vääjäämättä raskaampia ja lapsen kannalta kuormittavampia toimenpiteitä – kuten juuri laitossijoituksia. Ja tämä kehitys näkyy jo ikävästi tilastoissa.

Ongelman ydin on kolmitahoinen:

  1. Lapsen näkökulmasta: Varhainen, tukea antava apu kotiin on lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta aina parempi ja vakaampi ratkaisu kuin sijoitus kodin ulkopuolelle. Sijoitus on traumaattinen kokemus, vaikka se olisi välttämätön.
  2. Talouden näkökulmasta: Laitossijoitukset ovat huomattavasti kalliimpia kunnalle tai hyvinvointialueelle kuin avohuollon tukitoimet. Jokainen onnistunut ennaltaehkäisevä toimenpide säästää yhteiskunnan varoja pitkällä aikavälillä.
  3. Yhteiskunnan näkökulmasta: Mitä myöhemmin ongelmiin puututaan, sitä syvemmiksi ne ehtivät juurtua. Syvenneet haasteet ovat vaikeampia ja kalliimpia ratkaista, ja ne voivat johtaa pitkäaikaiseen syrjäytymiseen ja pahoinvointiin.

Mitä tulisi tehdä?

Tilanne vaatii nopeita ja päättäväisiä toimenpiteitä. Meidän tulisi palauttaa painopiste sinne, missä se tuottaa eniten hyötyä niin lapsille, perheille kuin yhteiskunnallisesti:

  • Palautetaan painopiste ennaltaehkäisyyn: Perheille on tarjottava tukea jo silloin, kun ensimmäinen pieni huoli herää, ei vasta kriisin iskiessä.
  • Lisätään resursseja avohuollon palveluihin: Tarvitaan lisää osaavaa henkilöstöä, perhetyötä ja tukihenkilöitä, jotta jokainen apua tarvitseva saa sitä ajoissa.
  • Varmistetaan kriteerien läpinäkyvyys ja yhdenmukaisuus: Avun saaminen ei saa riippua siitä, kuka huolta arvioi, vaan tarpeesta.
  • Vahvistetaan kumppanuutta kolmannen sektorin kanssa: Järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat, kuten Kasvuväylä Oy, voivat täydentää julkisia palveluja tarjoten joustavia ja vaikuttavia tukimuotoja.
  • Päätöksenteko on pohjattava tietoon: Tilastot eivät valehtele. Tarvitaan poliittista tahtoa reagoida faktoihin ja tehdä tarvittavat muutokset.

Investoimalla varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisyyn rakennamme lapsillemme parempaa tulevaisuutta ja varmistamme samalla kuntien ja hyvinvointialueiden taloudellista kestävyyttä.

Säästöjä ja inhimillisyyttä samalla päätöksellä

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on parhaillaan käynnissä strategiatyö, jonka merkitys ei voisi olla suurempi. Kirjoitin aiheesta mielipidekirjoituksen, joka on julkaistu sekä Länsi-Uusimaa-lehdessä että Suomenmaassa. Nostin siinä esiin, miten voimme samanaikaisesti tukea alueemme taloutta ja asukkaiden toimintakykyä ja ennen kaikkea, miksi ennaltaehkäisevät toimet kannattaa nostaa keskiöön.

Väestörakenteemme muuttuu nopeasti. Yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa Länsi-Uudellamaalla nopeammin kuin missään muualla Suomessa. Tämä tarkoittaa merkittävästi kasvavaa palvelutarvetta ja myös kasvavaa rahoituksen tarvetta. Hyvinvointialuejohtajan arvioiden mukaan tämä tarkoittaa noin 10 miljoonan euron lisämäärärahatarvetta vuodessa ja siihen on varauduttava etupainotteisesti.

Talouden ja inhimillisyyden näkökulmasta ennaltaehkäisevien toimien vahvistaminen on avainasemassa. Erityisesti nostin kirjoituksessani esiin ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon. Tutkimustiedon mukaan, jos tämä otettaisiin systemaattisesti osaksi hoitopolkua, voitaisiin saavuttaa jopa 26 miljoonan euron vuotuiset säästöt, puhumattakaan parantuneesta elämänlaadusta ja toimintakyvystä (lähteet: Orell H ym. Clin Nutr ESPEN 2023; THL/Sotkanet 2024; VRN & THL 2023).

Kuitenkin on tärkeää kysyä: miksi hoitopäivät ovat jo nyt vähentyneet? Onko taustalla ihmisten parempi vointi vai se, ettei hoitoon pääse ajoissa? Tiedämme, että terveydenhuolto on kuormittunut ja palvelujonoissa on viiveitä. Vähemmät hoitopäivät voivat kertoa piilevästä hoidon puutteesta. Vajaaravitsemus on hyvä esimerkki ilmiöstä, joka jää helposti tunnistamatta, mutta aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ja inhimillistä kärsimystä myöhemmin.

Emme saa toistaa 1990-luvun laman virheitä, jolloin säästettiin lyhytnäköisesti juuri niistä palveluista, jotka ehkäisevät suurimpia ongelmia. Strategiatyössä tärkein kysymys on tämä: ohjaammeko resurssit korjaaviin vai ennakoiviin palveluihin? Vajaaravitsemuksen torjunta ei ole pelkkä kuluerä, vaan se on investointi, joka maksaa itsensä takaisin sekä taloudellisesti että inhimillisesti.

Lopulta kyse on arvovalinnoista. Ennaltaehkäisy ja toimintakyvyn tukeminen eivät ole pelkästään järkevää talouspolitiikkaa ne ovat myös oikein tehtyjä päätöksiä ihmisarvon ja inhimillisyyden näkökulmasta.

Lukijalta: Apua Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talouteen ja asukkaiden toimintakykyyn

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8630092

Pusulan terveysasema on tärkeä ja toimiva lähipalvelu

Kuluneella viikolla Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjesti asukasillat Pusulassa ja Siuntiossa. Illoissa käsiteltiin terveysasemapalveluihin suunniteltuja muutoksia ja annettiin tilaa asukkaiden kysymyksille ja huolille. Olin itse mukana Pusulan tilaisuudessa, jossa sali oli täynnä, aivan kuten kuuluukin, kun kyse on näin tärkeästä asiasta. Pusulan terveysasema on paikallisille asukkaille paljon enemmän kuin vain paikka, josta saa lääkäriajan. Se on tuttuja lääkäreitä ja hoitajia, sujuvaa palvelua ja huippuluokan asiakastyytyväisyyttä.

Pusulan terveysaseman asiakastyytyväisyysarvosana on ollut poikkeuksellisen korkea. Se on ollut asteikolla 1–10 jopa 9,5. Tällaista palautetta ei saa sattumalta. Kun lääkärit ja hoitajat tunnetaan nimeltä ja vastaanotolle uskaltaa tulla omana itsenään, syntyy palvelusta jotain arvokasta ja harvinaista: turvallisuuden tunne.

Hyvinvointialueen palvelustrategian mukaan Pusulan terveysasema säilyy, mutta sen palvelutaso muuttuu toimien niin sanottuna lähiterveysasemana, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että lääkäri- ja hoitajapalvelut jatkuvat. Myöskään laboratoriopalvelujen osalta ei ole tietoa, että HUS olisi lopettamassa näytteenottoa Pusulassa, mikä on monelle tärkeä asia. Fysioterapiapalveluja on tähän asti saanut asemalta ja jatkossakin lähiterveysasemilla on mahdollista tarjota myös muita perustason palveluja, kuten sosiaalityötä.

Esitin itsekin tilaisuudessa useita kysymyksiä. Tiedustelin muun muassa sitä, että kaupungin virkajohto on esittänyt kaupunginhallitukselle, että hyvinvointialue pyrkisi luopumaan Pusulan terveysaseman kiinteistöstä. Lisäksi kaupungin virkahenkilö on julkisesti sanonut, että Pusulan terveysasema tullaan lakkauttamaan ja että hyvinvointialueen edustajat olisivat todenneet, että Pusulan asukkaat voivat jatkossa asioida Karkkilan terveysasemalla.

Tähän viitaten muistutin tilaisuudessa, että Pusulan terveysaseman palveluja käyttävät myös muiden alueiden asukkaat eikä Pusula sijaitse kovin lähellä mitään. Myös Nummella, jossa itse asun, on joka paikkaan pitkä matka. Paikalla ollut asukas Sammatista kertoi, että Sammatin terveysasema on erinomainen, mutta sen lakkautuksen toteutumisen jälkeen hän haluaa asioida nimenomaan Pusulassa, koska palvelun laatu on vastaavanlaista: lämmintä, tuttua ja toimivaa.

Vaikka viranhaltijat eivät voineet kommentoida kesken olevia neuvotteluja, vastaukset olivat asiallisia ja monelta osin myös toiveikkaita. Pusulan tilannetta monimutkaistaa sen historia: kun palvelu oli vielä kaupungin järjestämää, se ulkoistettiin Mehiläiselle. Tämän palveluntuottajan työhön ovat olleet tyytyväisiä sekä palvelun ostaja että käyttäjät, eikä syyttä.

Hyvinvointialueen tavoitteena on tuottaa palvelut mahdollisimman laajasti omana toimintana ja vähentää ostopalveluja. Käytännössä tämä tarkoittaa nyt neuvotteluja eri tuottajien kanssa, kuitenkin tilaisuudessa kävi mielestäni ilmi, että erityisesti neuvotellaan Mehiläisen kanssa, sillä toiminta on erinomaista ja heille toimintatapa jo valmiina. Jatkuvuden kannalta toiveikkuutta herätti se, että tilaisuudessa kuultiin, että jos oma tuotanto vaatisi kalliiden vuokralääkärien käyttöä, saattaa ostopalvelu osoittautua edelleen kustannustehokkaimmaksi ja silloin yhteistyö Mehiläisen kanssa voi jatkua. Tärkeintä on, että palvelu säilyy Pusulassa.

Toin esille myös, että juuri pidetyssä aluevaltuuston seminaarissa hyvinvointialuejohtaja painotti asiakaslähtöisyyden kehittämistä. Juuri sitä Pusulassa on jo toteutettu ja erinomaisesti. Valtuutettujen pienryhmätyöskentelyissä puolestaan nostettiin suurimmaksi haasteeksi hoidon saatavuus ja jatkuvuus. Näissä Pusula toimii esimerkkinä siitä, miten asiat voivat toimia hyvin, myös pienemmällä paikkakunnalla.

Asukkaiden huoli oli silminnähtävää. Pelkona oli, että palvelua heikennetään sillä perusteella, ettei muissakaan kunnissa ole näin hyvin. Tämä herätti ansaittua kritiikkiä: eikö meidän kaikkien tulisi pyrkiä siihen, että hyvä palvelu yleistyy, ei katoa?

Päivystyksen puuttuminen lähiterveysasemalta herätti myös kysymyksiä, mutta viranhaltija rauhoitteli, että pienissä tapaturmissa ja tilanteissa, joissa ei tarvita erikoisosaamista tai röntgeniä, voidaan edelleen hoitaa myös Pusulassa aikojen puitteissa. Lisäksi esiteltiin Lunna-palvelu ja muita tapoja olla yhteydessä terveysasemaan.

Yhteenvetona:

  • Pusulan terveysasema säilyy ja sen palvelut jatkuvat lähiterveysaseman tasolla.
  • Asiakastyytyväisyys on poikkeuksellisen korkea. Tämä on säilyttämisen ja arvostuksen arvoista.
  • Ulkoistettu palvelu ei ole ollut ongelma, päinvastoin.
  • Neuvotteluja jatketaan, mutta tavoitteena on kustannustehokkuus ja palvelun jatkuvuus.
  • Kaupungin esittämät puheet kiinteistöstä luopumisesta ja toiminnan lakkauttamisesta on otettava vakavasti. Ristiriita viestinnässä ei herätä luottamusta.
  • Pusula palvelee laajaa aluetta ja matkat vaihtoehtoisiin asemiin ovat pitkiä. Saavutettavuus on tärkeää.

Pusulan tilaisuus oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää on kuunnella asukkaita ja pitää heidät mukana muutoksissa. Toivotaan, että myös jatkossa päätöksenteossa muistetaan, ettei hyvä palvelu ole itsestäänselvyys, vaan arvokas, vaalittava asia.

Asukasillassa pyydettiin myös osallistumaan kyselyyn lähiterveysasemapalveluista: https://www.luvn.fi/fi/uutiset/2025/06/kysely-lahiterveysasemamuutoksesta-pusulan-ja-siuntion-terveysaseman-asiakkaille?fbclid=IwY2xjawK2t71leHRuA2FlbQIxMABicmlkETFGVUg3NVd0T0wyMkRLV1NUAR7CcuFtGxFQQQcevV2bow8IMHoWMhnndp99ZFaspxOtIlY2s6A72nWF-sMKlw_aem_OOCAXEPM2W2eSntshy4Ykg

Tilaisuuden päätyttyä eräs osallistuja pysäytti minut ja kysyi, olisiko minulla hetki aikaa jutella. Tokihan on, senkin vuoksi osallistun näihin tilaisuuksiin. Hän kertoi äänestäneensä minua aluevaaleissa ja sanoi arvostavansa sitä, etten ole ehdolla joka vaaleissa, vaan keskityn niihin asioihin, joihin aidosti haluan vaikuttaa. Hänen mukaansa hän ei arvosta ”joka tuolilla istuvia”, vaan niitä, jotka keskittyvät olennaiseen.

Hän kertoi arvostavansa erityisesti sitä, että saan asioita aikaiseksi ja ajan tärkeitä asioita ja nosti esiin konkreettisen esimerkin: ”Sinä olit se, joka sai sen tien tehtyä”, hän totesi viitaten Oilaantien kevyen liikenteen väylään, joka oli aiemmin vaarallinen kävelijöille ja koulumatkalaisille. Tuntui tärkeältä kuulla, että sillä on ollut merkitystä.

Hän sanoi myös arvostavansa sitä, että olin niin nuori saadessani Tasavallan Presidentin myöntämän ansiomerkin. ”Sellaista ei kenelle tahansa myönnetä”, hän lisäsi. Olen todella kiitollinen saamastani palautteesta ja kiitin häntä lämpimästi hänen kauniista sanoistaan.

Uusi kausi alkaa tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa

Kauden ensimmäisessä aluevaltuuston kokouksessa 10.6.2025 päätettiin luottamushenkilövalinnat eri toimielimiin. Minut valittiin tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäseneksi ja odotan innolla ja mielenkiinnolla alkavaa kautta.

Edellisellä kaudella keskityimme lautakunnassa pitkälti työn organisointiin ja toimintatapojen kehittämiseen. Yksi tärkeistä tehtävistämme, eli hyvinvointialueen tekemän yhteistyön valvonta, jäi kuitenkin liian vähälle huomiolle.

Hyvinvointialueen tulee tehdä strategista ja vaikuttavaa yhteistyötä kuntien, järjestöjen, yritysten sekä HUSin kanssa. Tämä yhteistyö ei ole vielä lunastanut sille asetettuja odotuksia. Toistaiseksi yhteistyö on ollut liian kapeaa ja hajanaista.

Myös hyvinvointikertomuksen arviointitulokset tukevat tätä näkemystä: yhteistyöhön ei olla tyytyväisiä. Kirjoitin aiheesta tarkemmin aiemmassa blogissani, jonka voit lukea täältä.

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalla on keskeinen rooli hyvinvointialueen strategisessa kehittämisessä. Sen vastuulle kuuluvat muun muassa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan, osaamisen ja koulutuksen sekä korkeakoulu- ja yritysyhteistyön linjaaminen. Lautakunta seuraa ja arvioi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, kestävää kehitystä, yhteistyötä kuntien kanssa sekä alueen demografista kehitystä. Lisäksi lautakunta tarkastelee digitalisaation mahdollisuuksia ja edistää niiden hyödyntämistä hyvinvointialueella. Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta on Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ainoa lautakunta, jolla on myös päätösvaltaa, sillä se vastaa järjestöavustusten myöntämisestä.

Tulevalla kaudella haluan varmistaa, että lautakunta tarttuu yhteistyön valvontaan ja kehittämiseen entistä vahvemmin. Meidän on huolehdittava siitä, että yhteistyö ei jää vain sanojen tasolle, vaan näkyy konkreettisina ja vaikuttavina tekoina alueemme ihmisten hyväksi.

Seminaarin ja kokouksen välissä istahdimme lohjalaisten valtuustosiskojen kanssa kahvikupin ääreen. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia.

Ensimmäinen aluevaltuustoseminaari, kenen onnistumista juhlimme?

Aluevaltuustokauden ensimmäinen seminaari pidettiin 10.6. Tilaisuudessa saimme katsauksen viime kauden toimintaan viranhaltijoiden esittelemänä. Kuten niin usein, painopiste oli taloudellisissa onnistumisissa. Kerrottiin jälleen viime kauden mukaan ylpeänä, kuinka Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on ollut priimusoppilas alijäämien selättämisessä ja talouden tasapainottamisessa. Samalla kehuttiin, että henkilöstömäärää on saatu lisättyä ja tilanne on parempi kuin vuosiin.

Mutta kenelle tilanne on oikeasti parempi?

Kentältä kuuluu aivan toisenlaista viestiä. Henkilöstökuormitus, palveluiden saatavuus ja asiakkaiden jaksaminen eivät näytä parantuneen, vaan päinvastoin. Esimerkiksi vammaispalveluissa, erityisesti erityistarpeisten lasten kuljetuspalveluissa, haasteet ovat suuria. Palvelut eivät toimi saumattomasti, ja hyvinvointialueen ja kuntien välinen yhteistyö on näissä kysymyksissä heikkoa. Tämä aiheuttaa tarpeetonta kuormitusta perheille, jotka jo valmiiksi elävät haastavassa arjessa.

Ikääntyneiden palvelualueella tilanne on niin ikään huolestuttava: hyvinvointialuejohtaja nosti esiin, että vuosittainen lisätarve on noin 10 miljoonaa euroa. Otin tarkasteluun yhden osa-alueen: vajaaravitsemuksen kustannukset ikääntyneiden hoidossa. Länsi-Uudenmaan alueella yli 65-vuotiaiden hoitojaksoja oli vuonna 2024 yhteensä 22 498. Näistä noin kolmasosa koski vajaaravittuja asiakkaita – eli noin 7 500 hoitojaksoa (Orell ym. 2023). THL:n ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan mukaan yksi vajaaravitsemukseen liittyvä hoitojakso maksaa keskimäärin 3 816 euroa enemmän kuin vastaava ilman vajaaravitsemusta. Tämä tarkoittaa 28,62 miljoonan euron lisäkustannusta pelkästään vuodelle 2024.

Viime kaudella keskityttiin tiukasti talouden tasapainottamiseen ja alijäämien paikkaamiseen. Nyt olisi korkea aika siirtää katseet lyhytnäköisestä säästämisestä pitkäjänteisiin, vaikuttaviin ja inhimillisiin ratkaisuihin. Kaikki säästäminen ei ole säästöä. Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki ovat paitsi ihmisarvoisia, myös taloudellisesti kestävämpiä vaihtoehtoja.

Seminaarissa käytiin myös pienryhmäkeskusteluja yhdeksästä valmiiksi määritellystä haasteesta, joista ryhmien tuli nostaa kolme tärkeintä. Aiheina olivat muun muassa:

  • lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin heikkeneminen,
  • terveyspalveluiden saatavuus ja hoidon jatkuvuuden ongelmat,
  • nopeasti ikääntyvä väestö ja kotona asumisen tukeminen,
  • avun saannin vaikeus sosiaalihuollosta,
  • asukkaiden luottamuksen heikkeneminen julkisiin palveluihin,
  • henkilöstön saatavuuden heikkeneminen,
  • digitalisaation ja teknologian kiihtyvä kehitys,
  • alueellisen yhteistyön konkretisointi asiakashyödyksi.

Haasteet kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa, eikä niiden laittaminen tärkeysjärjestykseen ollut helppoa. Toisaalta heräsi kysymys, miksi juuri nämä yhdeksän oli valittu ja miten asukkaiden näkemykset on huomioitu niiden määrittelyssä. Viranhaltijoiden tunnistamat haasteethan nämä olivat.

Pienryhmäkeskustelun parasta antia oli se, että ryhmässäni oli mukana sekä uusia että kokeneita valtuutettuja. Keskustelu oli aitoa, rakentavaa ja avasi uusia näkökulmia. Samalla verkostoituminen ja uuden luottamuksen rakentaminen nousivat tärkeiksi tämän kauden alkumetreillä.

Seminaarissa oli varattu puheenvuoro myös jokaisen valtuustoryhmän puheenjohtajalle. Heiltä pyydettiin näkemyksiä ja tavoitteita tälle valtuustokaudelle. Meidän ryhmämme puheenjohtaja, Marjut Frantsi-Lankia, piti erinomaisen puheen, ei hyssytellen eikä hymistellen, vaan suoraan tärkeisiin kohtiin tarttuen. Hän nosti esiin ryhmämme keskeisiä tavoitteita ja muistutti, että meidän on vältettävä ”tehokkuusteatteria”, jossa vaikutelma tehokkuudesta menee todellisen vaikuttavuuden edelle. Marjutin puhe oli vahva viesti siitä, että suunta on muutettava kohti aidosti toimivia, asukaslähtöisiä ja inhimillisiä ratkaisuja.

Hyvinvointialueella puhutaan usein siitä, että meidän tulisi tehdä asioita uudella tavalla ja muuttaa ajattelutapojamme. Nyt olisi jo vihdoin aika lunastaa nuo sanat käytännön tekoina, erityisesti siellä, missä ihmiset elävät arkeaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa.

Mielenkiintoinen kausi tulossa kaiken kaikkiaan.