Kategoria-arkisto:vanhemmuus

Synnyttäjien oikeuksien puolesta: Lohjan synnytysosaston lakkautus on virhe

Kirjoitin mielipidekirjoituksen Länsi-Uusimaahan Lohjan synnytysosaston lakkautuksesta sillä osaston lakkautus on räikeä virhe ja mahdollisesti lakia rikkova.

Synnytys on yksi elämän tärkeimmistä ja herkimmistä hetkistä, ja jokaisella synnyttäjällä tulisi olla oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi. Siksi Lohjan synnytysosaston lakkauttaminen on paitsi alueellinen menetys, myös vakava virhe, joka lisää synnyttäjien epätasa-arvoa ja heikentää turvallisuutta. Lohja on ollut paikka, jossa synnyttäjät ovat saaneet laadukasta ja yksilöllistä hoitoa – jotain, mitä suuremmat sairaalat eivät aina pysty tarjoamaan resurssipulan keskellä. 

Omat kokemukseni eri synnytyssairaaloista tuovat tämän kontrastin selkeästi esiin. 

Hyvinkää: Komplikaatioiden varjossa
Ensimmäiset kaksi synnytystäni tapahtuivat Hyvinkään sairaalassa, ja kummassakaan ei selvitty ilman komplikaatioita. Esikoiseni menehtyi kuuden viikon ikäisenä vakavaan sydänvikaan, jota ei havaittu hänen elinaikanaan. Tämä surullinen kokemus jätti pysyvän jäljen, mutta myös toi esiin terveydenhuollon haavoittuvuudet. 

Toisessa synnytyksessäni Hyvinkäällä kohtasin huolimattomuuden, joka horjutti turvallisuudentunnettani entisestään. Synnytyssalissa oli rikkoutuneet laattaseinät, joiden sisältämä asbesti oli näkyvillä. Huomautettuamme asiasta meidät siirrettiin toiseen saliin, mutta kuulin myöhemmin, että alkuperäiseen saliin oli sijoitettu toinen synnyttäjä. 

Jorvi ja Naistenklinikka: Yksin tai liukuhihnalla
Toimiessani tukihenkilönä Jorvin sairaalassa näin läheltä, kuinka synnyttäjä jäi pitkälti yksin hoitohenkilökunnan kiireen vuoksi. Tämä ei ollut vain kuormittavaa minulle tukihenkilönä, vaan ennen kaikkea epäreilua synnyttäjälle, joka olisi tarvinnut enemmän tukea ja huolenpitoa. 

Naistenklinikalla oma synnytyskokemukseni oli toisenlainen, mutta ei vähemmän raskas. Suuren sairaalan kiireessä synnytys tuntui olevan enemmän prosessi kuin yksilöllinen kokemus. Omat huoleni lapseni voinnista sivuutettiin, ja myöhemmin paljastui, että lapsellani oli vakava sydänvika, joka vaati leikkausta. Tämä tieto oli murskaava – varsinkin kun sitä ei huomioitu ajoissa. 

Lohja: Turvaa ja inhimillisyyttä
Lohjan synnytysosastolla olen synnyttänyt kaksi lasta. Molemmat synnytykset olivat täysin toisenlaisia kuin aiemmat kokemukseni. Lohjalla tunsin oloni turvalliseksi ja hoidetuksi. Synnyttäjänä minut kohdataan ihmisenä, ei vain yhtenä osana terveydenhuollon kiireistä arkea. 

Lohjan henkilöstö ansaitsee kiitoksen – ei epäreilua kohtelua
HUSin toiminta Lohjan synnytysosaston henkilöstöä kohtaan on ollut ala-arvoista. Henkilökunta, joka on omistautunut työlleen ja synnyttäjien hyvinvoinnille, ansaitsisi kiitoksen ja tuen, ei lakkautuksen uhkaa ja vähättelyä. Olen yhdessä toisen äidin kanssa tehnyt tasa-arvovaltuutetulle kantelun, joka tutkii, ovatko Lohjan kesäsulku ja lakkautuspäätös laittomia. 

Synnytys ei ole paikka säästää – se on paikka priorisoida inhimillisyyttä ja turvallisuutta. Lohjan synnytysosasto ei ole vain sairaala, se on turvan symboli alueemme perheille. 

Kiitos, Lohjan henkilöstö – olette korvaamattomia.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8105642?utm_source=bluetooth&utm_medium=social

Synnytysoikeutta puolustamassa: Lohjan synnytysosaston lakkautus ei ole oikeudenmukaista

Synnytys on yksi elämän merkittävimmistä ja herkimmin mieleen jäävistä kokemuksista. Jokaisella synnyttäjällä tulisi olla oikeus tuntea olonsa turvalliseksi, huomioiduksi ja arvostetuksi – oli tilanne mikä tahansa. Siksi Lohjan synnytysosaston lakkautus on päätös, joka tuntuu erityisen väärältä. Se heikentää synnyttäjien tasa-arvoa ja asettaa alueemme perheet epätasa-arvoiseen asemaan. Lohjan synnytysosasto on ollut monelle synnyttäjälle paitsi läheinen, myös laadukas paikka synnyttää. Se on tarjonnut inhimillistä ja yksilöllistä hoitoa, jota ei voi verrata suuriin sairaaloihin, joissa resurssit ja henkilöstö ovat usein kovilla.

Minulla on ollut onni kokea useita erilaisia synnytyspaikkoja, ja niiden myötä oppinut arvostamaan Lohjan synnytysosaston ainutlaatuisuutta. Jokainen synnytyskokemus on jättänyt jäljen – eikä aina positiivisella tavalla.

Hyvinkään sairaala: sydänsuruja ja turvallisuuden horjumista
Hyvinkään sairaalassa synnytin kaksi lastani. Ensimmäinen synnytykseni sujui teknisesti hyvin, mutta sen jälkeiset tapahtumat varjostavat sitä ikuisesti. Esikoiseni menehtyi vain kuuden viikon ikäisenä vakavaan sydänvikaan, jota ei havaittu hänen elinaikanaan. Sydänvian olemassaolo selvisi vasta ruumiinavauksessa. Tämä musertava kokemus nosti esiin kysymyksen: olisiko vika voitu havaita ajoissa ja olisiko lapseni voinut saada tarvitsemaansa hoitoa?

Toisen synnytykseni aikana kohtasin tilanteen, joka horjutti turvallisuudentunnettani entisestään. Synnytyssalissa oli rikkoutuneet laattaseinät, joiden sisältämä asbesti oli selvästi esillä. Huomautettuamme asiasta meidät siirrettiin toiseen synnytyssaliin, mutta pian kuulimme, että alkuperäiseen saliin oli sijoitettu toinen synnyttäjä. Tämä herätti syvää huolta paitsi sairaalan hygieniasta myös siitä, kuinka vakavasti synnyttäjien turvallisuus otetaan.

Jorvin sairaala: tukihenkilönä yksin jätettynä
Toimin tukihenkilönä Jorvissa erään synnyttäjän rinnalla, ja kokemus toi esiin järjestelmän haavoittuvuudet. Synnyttäjä jätettiin käytännössä yksin minun kanssani – ilman riittävää hoitohenkilökunnan tukea. Tämä ei ollut vain kuormittavaa minulle, vaan erityisen raskasta synnyttäjälle, joka olisi tarvinnut jatkuvaa ammattimaista läsnäoloa ja turvaa.

Naistenklinikka: liukuhihnakokemus ja vakava lapsen sydänvika
Naistenklinikalla synnytyskokemukseni oli ehkä teknisesti moitteeton, mutta tunne siitä, että olin vain yksi monista, oli vahva. Huoleni lapseni voinnista sivuutettiin, vaikka epäilyni osoittautuivat oikeiksi. Myöhemmin selvisi, että lapsellani oli sydänvika, joka vaati leikkausta – vika, jota Naistenklinikan arvostettu lastenlääkäri ei havainnut.

Lohjan synnytysosasto: lämpöä, turvaa ja inhimillisyyttä
Lohjan synnytysosastolla olen synnyttänyt kaksi lasta. Molemmat kokemukset ovat olleet täysin toisenlaisia kuin edellä mainitut. Tunsin olevani tärkeä ja arvostettu ja hoitohenkilökunnan läsnäolo toi turvaa ja rauhaa. Synnytykset olivat sujuvia ja hoito erinomaista. Lohjan synnytysosastolla ei synnyttäjä ole vain numero, vaan ihminen, jonka tarpeet ja toiveet otetaan huomioon.

Henkilöstön kohtelu ala-arvoista ja HUSin johto ammattitaidotonta
Lohjan synnytysosaston lakkautus ei ole vain synnyttäjien ongelma – se kertoo myös HUSin johdon asenteesta henkilöstöään kohtaan. Lohjan henkilöstö on kohdannut ala-arvoista ja törkeää kohtelua. Näin merkittävässä muutoksessa on välttämätöntä, että työntekijät otetaan mukaan päätöksentekoon ja heidän osaamistaan arvostetaan. HUSin johto on kuitenkin osoittanut ammattitaidottomuutensa paitsi henkilöstöjohtamisessa myös kokonaisuuden hallinnassa.

Tein jo aiemmin tänä syksynä kantelun tasa-arvovaltuutetulle, joka tutkii parhaillaan, onko Lohjan synnytysosaston kesäsulku ja lakkautusuhka laiton. Epäilykseni on, että tässä päätöksessä on rikottu tasa-arvolakia, erityisesti alueellista ja sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta koskevia velvoitteita. Tasa-arvovaltuutetun selvitys on tärkeä, sillä se voi tuoda päivänvaloon päätöksenteon taustalla olevia rakenteellisia ongelmia.

Miksi Lohjan synnytysosaston lakkautus on virhe?
Lohjan synnytysosaston lakkautus heikentää alueemme synnyttäjien oikeuksia ja turvallisuutta. Matka lähimpään synnytyssairaalaan pitenee, mikä voi synnytyksen nopeudesta riippuen aiheuttaa vakavia riskejä. Synnytys ei ole hetki, jossa voi ottaa turhia riskejä tai jättää asioita puolivillaisesti hoidettavaksi. Lohjan synnytysosasto on tarjonnut laadukasta, yksilöllistä ja turvallista hoitoa – juuri sitä, mitä synnyttäjät ja perheet tarvitsevat.

Tämä päätös ei ole vain sairaalan sulkeminen; se on arvoratkaisu, joka kertoo, kuinka paljon meillä arvostetaan perheiden hyvinvointia ja turvallisuutta. Lohjan synnytysosaston kaltaisia paikkoja ei pitäisi sulkea, vaan tukea ja kehittää. Tämä päätös vaatii kriittistä tarkastelua – eikä vähiten synnyttäjien ja henkilöstön näkökulmasta.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialujohtajan talousarvioesitys vuodelle 2025

Eilen olemme lukeneet lehdestä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 Talousarvioesityksestä ja luottamushenkilöt saivat esityksen tutustuttavakseen. Ainakin ensilukemalta esitys herättää mielessäni suurta huolta hyvinvointipalvelujen tulevaisuudesta ja alueen asukkaiden arjen laadusta. Vaikka talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, on syytä pohtia kriittisesti, millaisia vaikutuksia esitetyt säästöt tuovat mukanaan.

Ensinnäkin, lastensuojelun säästöjen kohdentaminen laitoshoidon vähentämiseen on äärimmäisen riskialtista. Laitoshoidon tarpeen korvaaminen perhehoidolla saattaa teoriassa kuulostaa inhimilliseltä ja taloudellisesti järkevältä, mutta käytännössä perhehoitopaikkojen kaksinkertaistaminen näin nopealla aikataululla on erittäin haastavaa. Lastensuojelun asiakasmäärät kasvavat ja laitoshoito on monesti välttämätön ratkaisu vaativissa tapauksissa. Leikkaukset laitoshoidosta voivat pahimmillaan vaarantaa lasten hyvinvoinnin, jos perhehoitoa ei pystytä järjestämään riittävällä laadulla ja kapasiteetilla. Näissä olosuhteissa voi käydä niin, että säästöjen tavoittelu johtaa palvelujen heikentymiseen ja ongelmien kasaantumiseen.

Omaishoitajien palkkioiden leikkaaminen on toinen kiistanalainen säästökohde. Palkkioiden leikkaaminen saattaa tuntua pieneltä budjettilinjaukselta, mutta omaishoitajat ovat jo nyt valtavan kuormituksen alla. 500 000 euron leikkaus voi johtaa siihen, että entistä useampi omaishoitaja joutuu harkitsemaan tehtävästään luopumista. Tämä puolestaan lisää paineita ympärivuorokautisen hoivan järjestämiseen ja voi tuoda lisäkustannuksia pidemmällä aikavälillä. Taloudelliset säästöt omaishoitajien kustannuksella ovat lyhytnäköisiä ja riskialttiita erityisesti tilanteessa, jossa ikääntyneiden määrä kasvaa ja hoivapalvelujen tarve lisääntyy.

Henkilöstökulujen säästöt ja vuokratyövoiman vähentämisen tavoite on ymmärrettävä, mutta siinä piilee suuria haasteita. Henkilöstöpula on jo valmiiksi kriittinen, ja vaikka vuokratyövoiman käyttö on kallista, on se monilla alueilla ollut välttämätöntä. Säästöt tässä kohden voivat johtaa palveluiden laadun ja saatavuuden heikentymiseen, mikä taas kasvattaa asiakastyytymättömyyttä ja lisää painetta julkisten palvelujen korvaamiseksi yksityisillä vaihtoehdoilla.

Myös ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoituksen lasku on askel huolestuttavaan suuntaan. Mitoituksen laskeminen 0,60:een on suoraa jatkoa politiikalle, joka uhkaa heikentää hoivan laatua. Tämä voi näkyä hoidon tasossa ja vanhusten elämänlaadussa, sillä hoitohenkilökunnan vähentyessä yksittäiset työntekijät ovat entistä suuremmassa paineessa.

Säästöjen painopiste ostopalvelujen vähentämisessä voi kuulostaa tehokkuuteen tähtäävältä linjaukselta, mutta käytännössä se johtaa tilanteisiin, joissa palvelujen tuotanto siirtyy enemmän julkisen sektorin vastuulle. Tämä voi olla hyvä strategia pitkällä aikavälillä, mutta siirtymävaiheessa syntyy helposti haasteita henkilöstön riittävyyden ja palvelujen laadun ylläpitämisen kanssa.

Talousarvioesityksessä esitetty lastensuojelun jälkihuollon ikärajan lasku 23 vuodesta 21 vuoteen herättää vakavaa huolta. Jälkihuolto on ollut keskeinen tuki lastensuojelun piirissä olleille nuorille, jotka siirtyvät aikuisuuteen. Moni heistä kamppailee itsenäistymiseen, koulutukseen tai työelämään liittyvien haasteiden kanssa ja jälkihuollon avulla he ovat saaneet tukea juuri kriittisellä hetkellä.

Ikärajan lasku tarkoittaa, että 21 ikävuoden jälkeen monet nuoret menettävät tärkeän tuen juuri siinä vaiheessa, kun he sitä eniten tarvitsevat. Tämä voi johtaa siihen, että entistä useampi nuori jää ilman ohjausta ja turvaa, mikä lisää riskiä syrjäytymiseen ja muihin sosiaalisiin ongelmiin, kuten asunnottomuuteen tai työttömyyteen. Taloudellisesti tämä voi luoda säästöjä hetkellisesti, mutta pitkällä aikavälillä se voi johtaa suurempiin kustannuksiin, kun yhteiskunta joutuu puuttumaan vakavampiin ongelmiin.

Nuorten tuki itsenäistymisvaiheessa ei ole vain investointi yksilöihin, vaan se vaikuttaa suoraan koko yhteiskuntaan. Leikkaukset jälkihuollosta vaarantavat juuri sen tuen, jonka avulla nuoret voivat rakentaa tulevaisuuttaan ja vältetään kalliita, jälkikäteen tehtäviä korjaustoimia.


Kaiken kaikkiaan, talousarvioesityksen leikkaukset kohdistuvat monin tavoin yhteiskunnan haavoittuvimpiin ryhmiin: lapsiin, vanhuksiin ja omaishoitajiin. Säästöjen vaikutuksia pitäisi tarkastella kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti, sillä lyhytnäköiset leikkaukset voivat johtaa entistä suurempiin kustannuksiin myöhemmin. Lisäksi palvelujen laadun heikkeneminen on riski, jota ei voida hyväksyä ilman kriittistä keskustelua siitä, mitä tämä tarkoittaa alueen asukkaille ja heidän hyvinvoinnilleen.

Tasa-arvo vaakalaudalla: Lohjan synnytysosaston lakkautus – onko rikottu lakia?

HUS:n suunnitelma sulkea Lohjan sairaalan synnytysosasto marraskuun lopussa on herättänyt alueen asukkaiden, erityisesti naisten, keskuudessa suurta huolta. Päätöksestä on jätetty useita valituksia hallinto-oikeuteen, eikä se ole vielä lainvoimainen. Olemme tehneet Sh YAMK, hoitotyön lehtorin Sanna Kuivalaisen kanssa kantelun tasa-arvovaltuutetulle, koska näemme synnytysosaston lakkauttamisen rikkovan tasa-arvolain (609/1986) vaatimuksia sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja alueellisesta yhdenvertaisuudesta.

Miten lakkautus vaikuttaa naisten oikeuksiin?

Synnytysosaston lakkautus vaarantaa Lohjan ja lähialueiden naisten pääsyn laadukkaisiin ja helposti saavutettaviin synnytyspalveluihin. Tasa-arvolain mukaan julkisessa päätöksenteossa on huomioitava, ettei sukupuolten välinen tasa-arvo vaarannu. Naisten terveyden ja hyvinvoinnin vaarantuminen voi täyttää sukupuoleen perustuvan syrjinnän tunnusmerkit, mikäli palveluiden saatavuus heikkenee merkittävästi tietyillä alueilla.

Synnytysosaston sulkeminen asettaisi Länsi-Uudenmaan naiset eriarvoiseen asemaan verrattuna muilla alueilla asuviin naisiin, joilla on edelleen pääsy lähempänä oleviin synnytyspalveluihin. Tämä ei ole vain sukupuolten välisen tasa-arvon, vaan myös alueellisen tasa-arvon kysymys.

Alueellinen tasa-arvo vaakalaudalla

Lohjan sairaalan synnytysosaston lakkauttaminen heikentäisi merkittävästi synnytyspalvelujen saavutettavuutta Länsi-Uudellamaalla. Pitkät etäisyydet ja huonot liikenneyhteydet voivat johtaa siihen, että naiset joutuvat matkustamaan pitkiä matkoja päästäkseen synnyttämään. Tämä asettaa naiset alueellisesti eriarvoiseen asemaan, mikä rikkoo tasa-arvolain vaatimuksia yhdenvertaisuuden edistämisestä koko maassa.

Kantelumme tasa-arvovaltuutetulle

Olemme pyytäneet tasa-arvovaltuutettua tutkimaan, onko HUS:n päätös Lohjan synnytysosaston lakkauttamisesta ristiriidassa tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain kanssa. Vaadimme, että päätös perutaan, jotta alueen naisilla säilyy oikeus riittäviin ja saavutettaviin synnytyspalveluihin.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole vain korulauseita, vaan perusoikeuksia, jotka tulee taata kaikille – myös Lohjan ja sen ympäristökuntien asukkaille. Meidän tulee puolustaa näitä oikeuksia erityisesti silloin, kun päätökset uhkaavat heikentää niitä merkittävästi.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/7820938?fbclid=IwY2xjawF_g3hleHRuA2FlbQIxMAABHV_IIrlAoakmMbQyOYkE0wdcBCrzVFtRg9-HoAyC3Q1v14kfiO12t5T6vw_aem_Gdp3WmBTpQyFCL4vWNGzWA

Lohjan synnytysosaston lakkauttaminen vaarantaa tasa-arvoa

Lastensuojelun kriisi syvenee: Säästöjen hinnalla ei saa vaarantaa lasten turvallisuutta

Vilja-Eerikan murha vuonna 2012 järkytti koko Suomea ja nosti lastensuojelun puutteet laajaan julkiseen keskusteluun. Tapaus paljasti vakavia ongelmia viranomaisten välisessä yhteistyössä ja lasten hätätilanteisiin reagoinnissa. Herää kysymys: onko mikään muuttunut 12 vuodessa?

Lakimuutoksia ja lastensuojelun kehittämistä

Vilja-Eerikan kuoleman jälkeen lastensuojelua on pyritty parantamaan lainsäädännöllisin ja toiminnallisin uudistuksin. Vuonna 2016 voimaan tullut uusi sosiaalihuoltolaki korosti lapsen etua ja oikeutta tulla kuulluksi ja lastensuojelulakia on päivitetty useasti muun muassa henkilöstömitoituksen osalta. Ennaltaehkäisevää työtä ja avohuollon palveluita, kuten perhe- ja kotipalveluja, on kehitetty, jotta perheet saisivat apua ajoissa ennen kuin ongelmat kärjistyvät lastensuojelun asiakkuuteen.

Hyvinvointialueet ja säästöpaineet

Viime vuosina hyvinvointialueiden talouspaineet ovat kuitenkin asettaneet lastensuojelun kehityksen ristiriitaiseen tilanteeseen. Säästöjä haetaan usein kriittisistä ennaltaehkäisevistä palveluista, kuten avohuollosta, jotka ovat elintärkeitä raskaimpien toimenpiteiden, kuten kiireellisten sijoitusten, ennaltaehkäisemiseksi. Säästöpaineet voivat johtaa virheellisiin päätöksiin, kuten ostopalveluiden vähentämiseen tai uskomukseen, että kustannukset laskevat hetkellisesti, vaikka pitkällä aikavälillä säästöjä ei synny.

Tämä näkyy myös konkreettisissa traagisissa tapauksissa. Vuonna 2023 Joensuussa kuolleen 4-vuotiaan lapsen asioista vastannut sosiaalityöntekijä ei tavannut lasta kertaakaan. Tämä herättää vakavia kysymyksiä siitä, miten hyvinvointialueiden säästöt ovat vaikuttaneet lastensuojelun kykyyn hoitaa tehtäviään. Resurssipula, suuret asiakasmäärät ja henkilöstön riittämättömyys johtavat tilanteisiin, joissa lasten tarpeisiin ei pystytä vastaamaan ajoissa tai riittävästi.

Ostopalveluiden merkitys ja kriisi syvenee

Ostopalveluilla on merkittävä rooli lastensuojelussa, mutta niiden käyttöön liittyy haasteita. On tärkeää huomioida ostopalveluiden osaaminen ja työpanos, jotta palvelut pysyvät laadukkaina ja tukevat kunnallista toimintaa. Ostopalveluiden tulee kuitenkin olla kustannustehokkaita ja laadukkaita – ei niin, että niistä laskutetaan kohtuuttomasti, mutta ei myöskään niin, että palveluja vähennetään säästösyistä huolimatta niiden kriittisestä roolista.

Kuormittunut henkilöstö ja alanvaihto

Säästöpaineet eivät vaikuta vain palveluiden saatavuuteen, vaan ne kuormittavat myös lastensuojelun henkilöstöä. Moni sosiaalityöntekijä kokee, ettei voi tehdä niin laadukasta työtä kuin haluaisi liian suurten asiakasmäärien ja resurssipulan vuoksi. Tämä johtaa työuupumukseen, ja monet harkitsevat alanvaihtoa. Kysymys kuuluukin: onko meillä varaa menettää näitä ammattilaisia?

Muutos on mahdollista, mutta riittävätkö resurssit?

Vaikka lakimuutokset ja palveluiden kehittäminen ovat askeleita oikeaan suuntaan, niiden toteutuminen arjessa jää usein resurssipulan varjoon. Hyvinvointialueiden säästöpaineet vaarantavat erityisesti ennaltaehkäisevän työn, mikä lisää lastensuojelun kriisitilanteiden määrää. Joensuun tapaus on vain yksi esimerkki siitä, kuinka syvällä lastensuojelun kriisi on koko maassa.

Vilja-Eerikan tapauksen kaltaisen tragedian toistuminen on estettävissä, mutta tämä vaatii rakenteellisten ja resurssiongelmien ratkaisemista. Oikein kohdennetut resurssit, laadukkaat ostopalvelut ja ennakoiva tuki perheille ovat keskeisiä tekijöitä, joilla lastensuojelun tilaa voidaan parantaa ja estää uusia tragedioita.

Koulupudokkaat – kuka uskaltaa ottaa kopin taloushaasteiden keskellä?



Suomessa puhutaan usein koulutuksen tasa-arvosta ja siitä, kuinka jokaisella nuorella on oikeus oppia.

Koulupudokkuus on jatkuvasti kasvava ongelma, mutta monille tuntuu epäselvältä, kenen vastuulla ongelma lopulta on. Koulutoimi, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja lastensuojelu toimivat omilla sektoreillaan, mutta näiden rajojen ylittäminen on yllättävän vaikeaa. Yksi keskeisistä syistä on taloudellisten resurssien puute, niin hyvinvointialueilla kuin kaupungeissa. Taloushaasteet ja yhteistyön kehittämisen vaikeudet tekevät tilanteesta entistäkin hankalamman.

Käytännössä näyttää siltä, ettei kukaan halua tai osaa tarttua tähän kysymykseen riittävällä vakavuudella.

Tilanne on absurdi: on olemassa koulujärjestelmä, sosiaalipalvelut, nuorisotyö ja lastensuojelu – kaikki valmiina auttamaan. Silti nuoret jäävät vaille tukea.

Miksi näin? Syy löytyy toimialojen välisistä rajoista, joita kukaan ei uskalla tai halua ylittää. Sen sijaan, että nuorta kohdeltaisiin kokonaisena ihmisenä, hänestä tulee ongelma, joka putoaa hallinnollisten sektoreiden väliin. Vai onko hän näkymätön?

Hyvinvointialueet talouskriisissä – ketä autetaan ensin?

Hyvinvointialueiden perustamisen myötä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi ovat siirtyneet niiden vastuulle. Samalla vastuu koulupudokkaiden tukemisesta on entistä selvemmin hyvinvointialueiden ja kaupunkien yhteinen kysymys. Hyvinvointialueet ovat kuitenkin kohdanneet suuria taloudellisia haasteita heti toimintansa alusta alkaen. Alueet kamppailevat budjettivajeiden kanssa, ja monissa tapauksissa palvelujen saatavuutta ja laatua on jouduttu tarkastelemaan kriittisesti.

Tässä tilanteessa nuoret koulupudokkaat eivät aina ole prioriteettilistan kärjessä. Taloudellisten paineiden alla hyvinvointialueet joutuvat keskittämään voimavarojaan akuutteihin terveydenhoidollisiin ongelmiin ja kriisitilanteisiin, jolloin pitkäjänteinen työ nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi jää vähälle huomiolle. Samalla nuorten koulupudokkuuden taustalla olevat sosiaaliset ja psykologiset haasteet jäävät liian vähälle resurssille, vaikka niiden ennaltaehkäisy säästäisi pitkällä aikavälillä valtavasti yhteiskunnan varoja.

Kaupunkien taloudelliset paineet – koulutuksen resurssit tiukoilla

Kaupunkien taloudelliset haasteet ovat oma lukunsa. Vaikka koulutuksen järjestäminen on yhä kuntien vastuulla, monet kaupungit kamppailevat tiukkojen budjettileikkausten ja resurssipulan kanssa. Tämä näkyy koulujen arjessa, jossa oppilashuollon palveluja on niukasti, ryhmäkoot ovat suuria, ja opettajilla on liian vähän aikaa huomata, jos joku on pudonnut kelkasta.

Koulutoimen ja sosiaalitoimen rajapinnassa olevat nuoret – erityisesti ne, joilla on oppimisvaikeuksia tai sosiaalisia ongelmia – jäävät usein vaille tarvittavaa tukea. Vaikka koulu yrittäisi ohjata oppilaita tuen piiriin, resurssien puute kaupungeissa tarkoittaa, että tämä prosessi on hidas ja usein riittämätön. Kun kaupunkien talous on tiukilla, pitkän aikavälin investointeihin, kuten nuorten hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisyyn, ei aina löydy varoja.

Yhteistyön kehittämisen haasteet – miksi rajat ovat niin tiukat?

Koulupudokkaiden auttaminen vaatii toimialojen välistä yhteistyötä. Koulu, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja lastensuojelu voisivat toimia yhdessä, mutta tämä vaatii tiivistä ja saumatonta yhteistyötä, jota ei ole helppo rakentaa. Ongelma ei ole pelkästään halussa tehdä yhteistyötä, vaan rakenteellisissa esteissä ja budjettirajoitteissa.

Yksi merkittävimmistä esteistä yhteistyön kehittämisessä on resurssien hajanaisuus. Jokaisella toimialalla on oma budjettinsa ja prioriteettinsa, eikä ole selvää, kuka rahoittaa monialaisen yhteistyön, joka voisi todella auttaa koulupudokkaita. Esimerkiksi hyvinvointialueet ja kaupungit saattavat molemmat odottaa, että toinen ottaa vastuun yhteistyön vetämisestä ja resurssoinnista. Tämä johtaa pattitilanteeseen, jossa mitään merkittävää kehitystä ei tapahdu.

Yhteistyötä jarruttavat myös hallinnolliset rakenteet. Koulut, sosiaalitoimi ja terveydenhuolto toimivat usein omissa siiloissaan, ja tiedonkulku niiden välillä on puutteellista. Moniammatillinen yhteistyö on periaatteessa hieno idea, mutta käytännössä se vaatii rakenteellisia muutoksia ja lisäresursseja, joita ei ole helppo saada. Yksikään toimiala ei halua kantaa lisää vastuuta, jos sen oma budjetti on jo tiukilla.

Milloin rajapinnat uskalletaan ylittää?

Koulupudokkaiden auttaminen on yhteiskunnallinen kysymys, johon tulisi tarttua kunnolla, mutta taloudellisten haasteiden ja yhteistyön esteiden vuoksi nuoret jäävät helposti väliinputoajiksi. Rajapinnat ylitetään vasta silloin, kun kaikki osapuolet – hyvinvointialueet, kaupungit ja valtiovalta – tunnustavat, että ennaltaehkäisy ja yhteistyö ovat pitkällä aikavälillä kannattavampia kuin kriisien jälkihoito.

Taloudelliset haasteet eivät saa olla syy jättää nuoret ilman tukea. Päinvastoin: juuri näinä aikoina tarvitaan rohkeita investointeja nuorten hyvinvointiin. Yhteistyön kehittäminen ei vaadi pelkästään uusia rakenteita, vaan myös uutta ajattelutapaa. On uskallettava katsoa toimialojen rajojen yli ja ymmärrettävä, että nuoren elämä ei lokeroidu siiloihin. Koulupudokas ei ole vain koulun tai sosiaalitoimen ongelma – hän on meidän kaikkien yhteinen vastuumme.