Avainsana-arkisto: Hallitusohjelma

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta leikkaamalla

Helsingin Sanomat julkaisi hiljattain mielipidekirjoituksen, jossa nostetaan esiin huolestuttava kehityssuunta: Suomi ei ole pelkästään talouden tarkkailussa, myös sosiaalinen kehitys on joutunut tarkkailuluokalle. Mielipidekirjoituksen linkki

Taustalla ovat täyttämättömät hoitotarpeet, lapsiperheköyhyyden kasvu ja palveluiden heikkeneminen, eli juuri ne asiat, joiden pitäisi olla hyvinvointivaltion ytimessä.

Tämä ei ole vain talouskysymys, vaan suunnanmuutos

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että talous ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä, mutta nyt tämä yhteys on katkeamassa.

Kun:

  • lapsiperheköyhyys kasvaa
  • mielenterveyspalvelut eivät riitä
  • hoitoon ei pääse ajoissa

kyse ei ole enää yksittäisistä ongelmista.
Kyse on siitä, että järjestelmä ei enää toimi kuten sen pitäisi.

Ja silti hallituksen, eli kokoomuksen, perussuomalaisten, rkp:n ja kd:n vastaus on sama: leikataan lisää.

Olen sanonut, kuten moni muukin samaa, mitä HS:n mielipidekirjoituksessa asiantuntijat nostavat esiin selvästi:
lyhytnäköiset leikkaukset lapsilta ja nuorilta eivät vahvista taloutta, vaan ne lisäävät pahoinvointia ja kasvattavat kustannuksia pitkällä aikavälillä.

Tämä ei ole vain mielipide. Tämä on tutkimukseen ja kentän kokemukseen perustuva havainto.

Ja silti tätä viestiä ei kuulla riittävästi päätöksenteossa. Tämä hallitus ei sitä ole tehnyt, eikä tee.

Näen tämän työssäni joka päivä

Työskentelen lasten, nuorten ja perheiden parissa sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Näen konkreettisesti, mitä tapahtuu, kun:

  • apu tulee liian myöhään
  • palvelut eivät vastaa tarpeeseen
  • ennaltaehkäisyyn ei panosteta

Ongelmat kasaantuvat.
Ja jokainen viivästys tekee ratkaisusta kalliimman sekä ihmiselle että yhteiskunnalle. Ja tästä maksetaan kauan.

Sama ilmiö näkyy koko palvelujärjestelmässä.

Me tiedämme jo, mitä pitäisi tehdä

Keskustelu ei kaadu tiedon puutteeseen.
Se kaatuu siihen, mitä päätetään tehdä.

Tutkittu tieto ja käytännön kokemus osoittavat selvästi:

  • ennaltaehkäisy toimii
  • varhainen puuttuminen vähentää raskaiden palveluiden tarvetta
  • oikea-aikainen mielenterveyden tuki katkaisee ongelmien kasautumisen

Silti juuri näistä palveluista säästetään.

Tämä on ristiriita, johon meillä ei olisi varaa.

Mielenterveyspalveluiden saatavuus on avainkysymys

Erityisen huolestuttavaa on mielenterveyspalveluiden saatavuus.

Kun:

  • lapsi tai nuori joutuu odottamaan apua kuukausia
  • perhe ei saa tukea ajoissa
  • kynnykset palveluihin ovat liian korkeita

ongelmat eivät pysy ennallaan. Ne pahenevat.

Varhainen tuki ei ole vain inhimillisesti oikein, vaan myös taloudellisesti järkevää.

Jokainen ajoissa annettu apu:

  • vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta
  • ehkäisee syrjäytymistä
  • tukee koulunkäyntiä ja toimintakykyä
  • vahvistaa koko perheen hyvinvointia

Leikkauspolitiikka ei ole pakko. Se on poliittinen valinta.

Valinta, jossa:

  • lyhyen aikavälin säästöt ohittavat pitkän aikavälin hyödyt
  • ennaltaehkäisy jää jalkoihin
  • ja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat maksavat suurimman hinnan

Hyvinvointivaltion lupaus on pidettävä

Hyvinvointivaltion ydin on ollut lupaus siitä, että apua saa silloin kun sitä tarvitsee.

Jos lapsi ei saa tukea ajoissa,
jos nuori jää mielenterveysjonoon,
jos perhe jää yksin,

tämä lupaus ei toteudu.

Ja kun lupaus murtuu, murenee myös luottamus.

Me emme tarvitse lisää leikkauslistoja.
Me tarvitsemme parempia valintoja.

Tarvitsemme politiikkaa, joka:

  • panostaa ennaltaehkäisyyn
  • vahvistaa perheiden tukea
  • turvaa mielenterveyspalveluiden saatavuuden
  • ja hyödyntää asiantuntijatietoa aidosti

Kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa.
Kysymys on siitä, mihin me päätämme panostaa.

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta leikkaamalla.
Se pelastetaan pitämällä kiinni siitä, mikä siinä on kaikkein tärkeintä: ihmisistä.

Ajatus vielä lopuksi

Suomi ei ole köyhä maa.
Mutta se voi olla maa, joka tekee köyhiä päätöksiä.

Meillä on tieto.
Meillä on keinot.
Meillä on vaihtoehdot.

Kysymys on siitä, käytämmekö niitä.

Hyvinvointivaltiota ei pelasteta leikkaamalla.
Se pelastetaan pitämällä kiinni siitä, miksi se alun perin rakennettiin.

Miten päätöksiä tehdään, jos päättäjät eivät tunne päätettäviä asioita?

Viime viikkojen julkinen keskustelu on nostanut esiin huolestuttavan kysymyksen siitä, että ymmärtävätkö ministerimme aidosti niitä asioita, joista he tekevät päätöksiä?

Kyse ei ole pienistä lipsahduksista. Kyse on perustavanlaatuisesta ymmärryksestä.

Kun pääministeri ei tunne suojaosaa

Pääministeri Petteri Orpo totesi Ylen tentissä, että työtön voi tehdä töitä ilman, että työttömyysturva “välittömästi leikkaantuu”, vaikka suojaosa on poistettu.

Tämähän ei pidä paikkaansa.

Aiemmin suojaosa mahdollisti 300 euron ansiot ilman, että työttömyystuki pieneni. Sen poistamisen jälkeen jokainen ansaittu euro vaikuttaa tukeen.

Tämä ei ole tulkintakysymys, vaan keskeinen osa työttömyysturvan rakennetta.

Jos pääministeri ei tunne tätä, herää väistämättä kysymys, että
mihin tietoon päätökset perustuvat?

Kun opetusministeri unohtaa rahoituksen

Samaan aikaan opetusministeri Anders Adlercreutz on todennut, ettei Suomella ole varaa palauttaa aikuiskoulutustukea.

Tämäkin väite kaipaa olennaisen täydennyksen.

Aikuiskoulutustuki ei ollut pelkkä valtion menoerä.
Sen rahoittivat pääosin palkansaajat ja työnantajat yhdessä.

Silti päätös tehtiin tarkastelemalla asiaa ensisijaisesti valtiontalouden näkökulmasta, ei yksilön, työelämän tai työnantajien tarpeiden kautta.

Ja kun tuki lakkautettiin, luvattiin korvaavia malleja. Onko tullut?

No ei ole.

Mitä menetimme?

Aikuiskoulutustuki ei ollut vain etuus.
Se oli väline liikkua työelämässä, kehittyä ja vastata muuttuviin osaamistarpeisiin.

Sen avulla:

  • myynnin ammattilainen kouluttautui ohjelmistokehittäjäksi
  • luokanopettaja hankki erityisopettajan pätevyyden
  • lähihoitaja eteni sairaanhoitajaksi

Juuri näistä osaajista meillä on nyt pula.

Päätös lakkauttaa tuki ei ollut vain säästöpäätös.
Se oli päätös heikentää osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia Suomessa.

Kyse ei ole yksittäisistä virheistä

On inhimillistä, että poliitikko tekee virheen.

Mutta kun:

  • pääministeri esittää virheellistä tietoa työttömyysturvasta
  • opetusministeri sivuuttaa keskeisen rahoitusmallin

kyse ei ole enää yksittäisistä lipsahduksista.

Kyse on siitä, kuinka hyvin päätöksenteon pohjana oleva ymmärrys vastaa todellisuutta.

Näen tämän seuraukset työssäni

Työssäni sosiaali- ja terveyspalveluissa näen konkreettisesti, mitä tapahtuu, kun päätökset eivät kohtaa arkea.

Kun:

  • työn vastaanottaminen ei ole kannattavaa
  • kouluttautuminen vaikeutuu
  • ihmiset jäävät paikoilleen tilanteisiin, joista haluaisivat eteenpäin

se ei ole vain yksilön ongelma.
Se on koko yhteiskunnan ongelma.

Päätöksenteko vaatii ymmärrystä, ei oletuksia

Hyvä päätöksenteko ei synny pelkästään poliittisesta tahdosta.
Se vaatii:

  • perehtymistä
  • asiantuntijatiedon kuuntelemista
  • halua ymmärtää vaikutukset ihmisten arjessa

Muuten riskinä on politiikka, joka näyttää toimivalta paperilla – mutta ei toimi todellisuudessa.

Suomessa ei ole varaa huonoon päätöksentekoon.

Ei ole varaa siihen, että:

  • työnteon kannustimia heikennetään ymmärtämättä vaikutuksia
  • kouluttautumisen mahdollisuuksia puretaan ilman toimivia vaihtoehtoja

Eikä ole varaa siihen, että päätöksiä tehdään puutteellisen tiedon varassa.

Kysymys ei ole vain yksittäisistä kommenteista.
Kysymys on luottamuksesta.

Voimmeko luottaa siihen, että päätöksentekijät tietävät, mistä he päättävät?

Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu, vaan valinta, jolla on seuraukset

Suomessa tehdään talouspolitiikkaa, joka nojaa yhteen oletukseen:
leikkaaminen on vastuullista.

Kritiikki valtiovarainministeriön linjauksia kohtaan osoittaa kuitenkin jotain aivan muuta. Asiantuntijat varoittavat, että mittavat menoleikkaukset voivat heikentää talouskasvua ja pahimmillaan lisätä velkaantumista pitkällä aikavälillä. https://yle.fi/a/74-20219452

Silti suunta ei muutu. Se tosin ei varmaan yllättänyt ketään.

Onko kyse enää tiedon puutteesta, vai poliittisesta tahdosta olla kuuntelematta?

Leikkaaminen ei ole neutraali teko

Leikkauspolitiikkaa perustellaan usein välttämättömyydellä.
Todellisuudessa se on arvovalinta.

Leikkaukset:

  • heikentävät palveluita
  • siirtävät kustannuksia tulevaisuuteen
  • lisäävät inhimillistä kuormitusta

Ja usein ne tulevat lopulta kalliimmiksi kuin ne säästävät.

Leikkauspolitiikka ei ole useimmiten oikea ratkaisu, vaan lyhytnäköinen ratkaisu.

Väestön ikääntymistä ei voi leikata pois

Samaan aikaan kun hallitus ”etsii säästöjä”, todellisuus kulkee toiseen suuntaan:

  • hoidon tarve kasvaa
  • väestö ikääntyy
  • palveluiden kysyntä lisääntyy väistämättä

Tätä kehitystä ei voi pysäyttää leikkaamalla.
Sitä voi vain pahentaa tekemällä vääriä valintoja.

Asiantuntijana tiedän, että vaikuttavia ratkaisuja on olemassa

Työssäni lasten, nuorten ja perheiden parissa sekä laajemmin sosiaali- ja terveyspalveluiden kentässä näen jatkuvasti saman ilmiön:
ongelmiin puututaan liian myöhään ja liian kalliisti.

Sama pätee ikääntyneiden palveluihin.

Yksi konkreettinen, tutkitusti vaikuttava ratkaisu on vajaaravitsemuksen systemaattinen seulonta ja hoito osaksi ikääntyneiden hoitopolkua.

Kyse ei ole marginaalisesta kehittämiskohteesta, vaan kansallisesti merkittävästä mahdollisuudesta.

Tutkimusnäyttö on vahvaa:

  • säästöpotentiaali on yli 600 miljoonaa euroa vuodessa
  • se tukee ikääntyneiden kotona asumista
  • kaatumiset ja lonkkamurtumat vähenevät
  • toipuminen nopeutuu ja sairaalajaksot lyhenevät
  • se voi hidastaa muistisairauksien etenemistä

Tämä on juuri sitä politiikkaa, jota Suomi tarvitsee:

  • vaikuttavaa
  • ennaltaehkäisevää
  • inhimillistä
  • taloudellisesti kestävää

Miksi näitä ratkaisuja ei tehdä?

Tämä tuntuu olevan vaikea, mutta välttämätön kysymys.

Jos tiedämme, että:

  • leikkaukset eivät aina säästä
  • ennaltaehkäisy toimii
  • ja parempia ratkaisuja on olemassa

miksi niitä ei toteuteta?

Siksi, että leikkaaminen on poliittisesti helpompaa kuin uudistaminen.

Leikkaus näkyy nopeasti budjetissa.
Vaikuttava ennaltaehkäisy näkyy vasta vuosien päästä, mutta sitäkin vahvempana. Sitä ei vaan puheista huolimatta ymmärretä.

Tämä on arvovalinta, ei pakko

Nykyinen talouspolitiikka ei ole ainoa mahdollinen.

Se on valinta.

Valinta, jossa:

  • asiantuntijatietoa sivuutetaan
  • pitkän aikavälin vaikutukset jätetään huomioimatta
  • ja inhimillinen näkökulma jää talouslukujen varjoon

Suomi ei tarvitse lisää leikkauslistoja.
Suomi tarvitsee parempia ratkaisuja.

Tarvitsemme politiikkaa, joka:

  • investoi ennaltaehkäisyyn
  • hyödyntää tutkittua tietoa
  • ja asettaa ihmisten hyvinvoinnin talouden perustaksi

Mä näen, että kysymys ei ole siitä, onko meillä varaa tehdä tämä. Kysymys on siitä, onko meillä varaa olla tekemättä. Nykyisen hallituksen mukaan meillä näköjään on varaa vain leikata ja olla huomioimatta asiantuntijoiden kannanottoja, lausuntoja ja tutkimuksia.