Kategoria-arkisto:Länsi-Uusimaa

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa keskustelua järjestöavustuksista

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta kokoontui 28.8.2025 pohtimaan hyvinvointialueen strategialuonnosta ja antamaan siitä lausuntoa sekä päätettiin myös järjestöavustusten kriteereistä. Kokous venyi lähes neljään tuntiin, mikä kertoo asioiden laajuudesta ja merkityksestä.

Tiivistelmä

🔹 Ennaltaehkäisy ytimeen
Strategiassa se mainitaan vain hajanaisesti. Tarvitaan selkeitä linjauksia, mittareita ja resursseja.

🔹 Järjestöavustukset
Kriteereistä päätettiin pitkän keskustelun jälkeen. Uudelleenvalmistelua esitettiin, mutta sen evästykset olisivat eriarvoistaneet järjestöjä.

🔹 Hyvät linjaukset
Henkilöstön hyvinvointi, osaamisen kehittäminen ja digitalisaation mahdollisuudet nostettu vahvasti esiin.

🔹 Kehittämisen tarpeet
Neuvolatoiminta, lastensuojelun ennaltaehkäisy, ikäihmisten ja vammaisten palvelut, vaihtoehtoiset asumismuodot, pelastus- ja ensihoidon resurssit, digisyrjäytymisen ehkäisy sekä ekologisen kestävyyden konkretisointi.

Lausuntomme strategialuonnoksesta

Oli ilahduttavaa huomata, että sain hyvin esille keskustan ja esittämiäni näkökulmia. Ehdotuksemme vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon lisäämisestä hyväksyttiin yksimielisesti lyhyen keskustelun jälkeen. Keskustelussa nousi esiin näkemys, että strategian ollessa ylätason asiakirja, vajaaravitsemuksen maininta voisi olla liian yksityiskohtainen. Kerroin kuitenkin, että vaikka teema voi tuntua spesifiltä, sen merkitys on valtava: pelkästään ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulonnalla ja hoidolla voidaan valtakunnallisesti säästää tutkitusti noin 600 miljoonaa euroa. Myös Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella säästöpotentiaali on kymmenissä miljoonissa. Siksi katsoin, että asia on kustannustenkin näkökulmasta niin merkittävä, että se ansaitsee tulla mainituksi strategiassa.
Haluan nostaa erityisesti esiin myös sen, että neuvolapalvelut puuttuivat kokonaan strategialuonnoksesta. Tein esityksen, että neuvolat on lisättävä lausuntoon ja tämä hyväksyttiin yksimielisesti. Neuvola on suomalaisen ennaltaehkäisyn kivijalka, eikä sen roolia voi ohittaa.
Lisäksi useita edustamieni ihmisten kysymyksiä ja huomioita kirjattiin osaksi lausuntoa.

Strategialuonnoksen vahvuudet

Strategialuonnos huomioi monipuolisesti väestönmuutokset, talouden reunaehdot ja digitalisaation mahdollisuudet. On hyvä, että henkilöstön hyvinvointi ja osaamisen kehittäminen on nostettu keskeisiksi linjauksiksi, sillä ilman motivoitunutta ja osaavaa henkilöstöä emme pysty uudistamaan palveluita.
Pidän myös tärkeänä, että strategiassa mainitaan sekä ennaltaehkäisy että digitaalisten ratkaisujen rinnalla niiden rajoitukset. Tosin ennaltaehkäisyä tulisi painottaa vahvasti enemmän, eivätkä kaikki asukkaat voi käyttää digipalveluja ja vaihtoehtoisia palvelutapoja on aina oltava saatavilla.

Ennaltaehkäisy kaipaa läpileikkaavaa otetta

Kritiikkini kohdistuu siihen, että ennaltaehkäisy mainitaan strategiassa vain hajanaisesti. Nyt painopiste on edelleen ongelmiin reagoinnissa, ei niiden ehkäisyssä. Tämä on kestävyysvajeen näkökulmasta suuri puute.

Toivon, että ennaltaehkäisy, varhainen tuki ja yhteisöllisyyden vahvistaminen kirjataan strategiassa selkeästi jokaisen linjauksen ja muutoslupauksen läpi ja että ne näkyvät myös mittareissa ja resursoinnissa.

Ennaltaehkäisy tarkoittaa esimerkiksi:

  • lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden ja kouluyhteisöjen tukemista
  • varhaisen toimintakyvyn tukemista ikäihmisille (kodin muutostyöt, esteettömyys, arjen apu)
  • syrjäytymisen ehkäisyä monikielisen väestön ja haavoittuvassa asemassa olevien kohdalla.

Teknologia on arvokas apuväline, mutta se ei voi korvata varhaista tukea tai ihmisten välistä kohtaamista. Strategia kaipaa tähän vahvempia linjauksia.

Järjestöjen ja omaishoitajien rooli

Pidän hyvänä, että järjestöjen aktiivisempaa roolia on nostettu esiin. Järjestöt tuovat merkittävän lisän omahoitoon ja arjen tukeen, mutta tämä edellyttää riittäviä järjestöavustuksia.

Samoin omaishoitajien panos on valtava, ja heidän jaksamisensa tukeminen on ensiarvoisen tärkeää. Uupumisen ehkäisy hyödyttää sekä omaishoitajaa että hoidettavaa. Erityisesti muistisairaiden kohdalla pysyvät hoitopaikat ja turvalliset intervallit ovat olennaisia, jatkuva siirtely ja vaihtuvat hoitajat lisäävät ahdistusta ja voivat heijastua kotiin vaikeina oireina.

Palvelujen kehittämisen kipukohdat

Strategiassa jäävät liian vähälle huomiolle useat tärkeät teemat, kuten:

  • Neuvolatoiminta
  • lastensuojelun ennaltaehkäisy ja varhainen tuki
  • vaihtoehtoiset asumismuodot ikäihmisille, joille koti ei ole turvallinen paikka
  • vammaisten palvelujen turvaaminen ja yhdenvertaisuus
  • pelastus- ja ensihoidon resurssien turvaaminen, joka vaatii selkeämpiä kirjauksia
  • tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan yhteistyö korkeakoulujen ja yritysten kanssa jää hieman epäselväksi
  • digisyrjäytymisen ehkäisy, jotta kukaan ei jää palveluiden ulkopuolelle
  • ekologisen kestävyyden konkretisointi: ilmastotavoitteiden tulee näkyä myös palveluiden uudistamisessa.

Lisäksi haluan nostaa esiin omalääkärimallin toteuttamisen ja pitkäaikaissairaiden seurannan turvaamisen. Esimerkiksi sydänsairauksien kontrollien pidentäminen jopa kahteen vuoteen voi johtaa hoidon heikkenemiseen ja päivystyksen kuormittumiseen.

Kriittiset kysymykset strategialuonnokseen

  • Miksi ennaltaehkäisy ei ole strategiassa läpileikkaava toimintaperiaate?
  • Millä konkreettisilla toimenpiteillä ja mittareilla ennaltaehkäisyä vahvistetaan?
  • Miten turvataan varhainen tuki kouluyhteisöissä, ikäihmisten toimintakyvyn ylläpidossa ja vammaisten palveluissa?
  • Miten ehkäistään digisyrjäytyminen ja varmistetaan vaihtoehtoiset palvelut?
  • Miksi pelastus- ja ensihoidon resurssien turvaamista ei ole kirjattu konkreettisesti?
  • Miten ekologinen kestävyys integroidaan palvelujen uudistamiseen?

Strategialuonnos antaa hyvän pohjan ja sisältää monia myönteisiä linjauksia, erityisesti henkilöstön hyvinvoinnin ja digitalisaation suhteen. Kuitenkin todellinen läpimurto palvelujen laadussa ja hyvinvoinnin edistämisessä tapahtuu vain, jos ennaltaehkäisy ja varhainen tuki nostetaan strategian läpileikkaaviksi periaatteiksi mittareilla, resursseilla ja konkreettisilla toimenpiteillä.

Järjestöavustuskriteereistä

Kokouksessa käsiteltiin pitkään myös järjestöavustusten kriteereitä. Tämä pykälä osoitti hyvin sen, miten tärkeää on valtuustokausien ylittävä jatkuvuus: itse olen seurannut avustuskriteerien kehitystä edelliseltä kaudelta asti ja ymmärsin valmistelun taustan, mutta uusille jäsenille kokonaisuus ei ollut yhtä selkeä. Tämä kertoo, että valmistelu ei ollut ehkä niin selkeää kuin olisi voinut toivoa.

Kriteereitä esitettiin myös uudelleenvalmisteluun, mutta en voinut olla sen takana niillä evästyksillä, mitä esitettiin. Näin, että ehdotetut evästykset olisivat voineet eriarvoistaa järjestöjä, alueellisesti, koon mukaan tai esimerkiksi sellaisia, joissa ei ole palkattua työntekijää tai joissa ei ammattimaisesti osata kuvata toimintaa ja täyttää avustushakemuksia. Siksi oli tärkeää, että valmistelua vietiin eteenpäin nykyisellä aikataululla ja nykyisillä esitetyillä kriteereillä, jonka valmistelussa on osallistettu itse järjestöjä.

Pidän hyvänä, että järjestöjen aktiivisempaa roolia on nostettu esiin. Järjestöt tuovat merkittävän lisän omahoitoon ja arjen tukeen, mutta tämä edellyttää riittäviä järjestöavustuksia.

Hyvinvointialueen strategiapäivitys ja ennaltaehkäisyn sekä kokonaiskuvan puute

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on julkaissut luonnoksen strategiasta vuosille 2026–2029. Asiakirja on kunnianhimoinen ja painottaa uudistumiskykyä, kustannustehokkuutta ja teknologian hyödyntämistä. Silti monista kohdista nousee huoli: ollaanko keskittymässä liikaa yksittäisiin toimenpiteisiin ja unohtamassa ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen ratkaiseva merkitys?

Ennaltaehkäisy jää varjoon

Luonnoksessa tunnistetaan, että palvelujärjestelmä painottuu edelleen reagointiin ja ongelmien korjaamiseen, ei ennaltaehkäisyyn. Tämä on rehellinen lähtökohta, mutta herää kysymys: miksi konkreettiset linjaukset ennaltaehkäisevästä työstä ovat niin vähäisiä?
Strategialuonnoksessa nostetaan esiin yksityiskohtia, kuten lasten palveluissa digitaalinen hyvinvointikysely. Sinänsä se voi olla hyödyllinen, mutta jos huomio keskittyy vain tällaisiin yksittäisiin välineisiin, vaarana on, että suuremmat kokonaisuudet jäävät huomiotta. Juuri näin on käynyt neuvolapalveluiden kohdalla.

Neuvola puuttuu kokonaan ja sen asema on heikentynyt

Yksi silmiinpistävimmistä puutteista strategiassa on neuvolatoiminnan täydellinen sivuuttaminen. Neuvola on suomalaisen ennaltaehkäisevän työn kulmakivi, jonka kautta tavoitetaan lähes kaikki lapsiperheet riippumatta perheen taustasta. Neuvolassa tunnistetaan varhaisessa vaiheessa niin terveydellisiä kuin sosiaalisia haasteita ja se on perheille luontevin ja matalin kynnys saada tukea ja ohjausta.

On huolestuttavaa, että strategialuonnoksessa neuvolaa ei mainita lainkaan. Tämä antaa kuvan, ettei sen merkitystä lasten ja perheiden hyvinvoinnin perustana ymmärretä. Samalla todellisuudessa neuvolapalvelujen saatavuutta on heikennetty. Aikoja on vähennetty, ja yhteydenpito on siirretty yhä enemmän mobiilisovellus Lunnan varaan. Lunna on sinänsä hyvä ja kehittyvä väline, mutta se ei voi olla ainoa tapa ottaa yhteyttä.

Neuvolaan saa toki yhteyden puhelinpalvelun kautta tietyinä aikoina, mutta omalle tutulle neuvolan työntekijälle ei voi enää soittaa suoraan. Tämä etäännyttää asiakasta ja vie pois juuri sen turvallisen ja luottamuksellisen suhteen, joka neuvolatyön ytimessä on. Tätä ei voi kutsua tehostamiseksi tai palvelujen parantamiseksi, vaan päinvastoin, kyse on palvelun laadun heikentämisestä.

Jos neuvola jätetään strategiassa sivuun, vaarana on, että sen rooli ennaltaehkäisevänä ja matalan kynnyksen tukena rapautuu entisestään.

Ikääntyneiden palveluissa teknologia ei yksin riitä

Ikääntyneiden kohdalla strategialuonnos korostaa kotiin vietävää teknologiaa ja tilannekeskuksia. Nämä voivat tuoda turvaa, mutta niihin liittyy riski: palvelu yksipuolistuu, jos ihmisen läsnäolon ja yhteisöllisyyden merkitys jää varjoon. Yksinäisyys ja turvattomuuden tunne eivät ratkea sensoreilla.

Lisäksi strategiassa ei juuri puhuta vajaaravitsemuksesta, joka on ikääntyneiden hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta ratkaiseva tekijä. Vajaaravitsemuksen seulonta ja hoito ovat sekä kustannusvaikuttavaa että inhimillisesti tärkeää työtä, mutta ne jäävät täysin varjoon. Tämä on jälleen esimerkki siitä, kuinka arkea koskevaan, konkreettiseen ennaltaehkäisyyn ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Vammaisten palvelut ovat näkymättömiä strategiassa?

Vammaisten ihmisten näkökulma jää strategiassa lähes piiloon. Puhutaan kyllä asiakaslähtöisistä poluista ja saavutettavuudesta, mutta konkreettiset linjaukset vammaisten palveluiden kehittämiseksi loistavat poissaolollaan. Tämä on huolestuttavaa, sillä vammaiset ihmiset ovat usein palvelujärjestelmän suurkuluttajia ja tarvitsevat jatkuvaa tukea. Heidän asemansa tulisi näkyä strategiassa paljon nykyistä selkeämmin.

Strategialuonnos nostaa esiin monia pieniä yksityiskohtia, kuten digikyselyitä, sovelluksia ja sensoriratkaisuja, mutta iso kuva jää liian usein hahmottamatta. Neuvola puuttuu, ikääntyneiden ravitsemuksesta ei puhuta ja vammaisten palvelut jäävät taka-alalle.

Jos strategia ei tunnista näitä puutteita ja korjaa niitä, vaarana on, että hyvinvointialueen resurssit kuluvat edelleen ongelmien korjaamiseen sen sijaan, että niihin puututtaisiin ajoissa. Todellinen uudistus edellyttää, että keskitymme ennaltaehkäisyyn ja peruspalveluihin, eli niihin isoihin, vaikuttaviin kokonaisuuksiin, jotka luovat pohjan kaikelle muulle.

Lastensuojeluilmoitukset kasvavat, mutta avohuollon asiakkuudet eivät

Länsi-Uudenmaan tilastot (Sotkanet 08/2025) vuosilta 2022–2024 herättävät vakavan kysymyksen, joka koskettaa koko sosiaalialaa: miksi lastensuojeluilmoitusten määrä kasvaa hälyttävää vauhtia, mutta avohuollon asiakkuudet eivät seuraa samaa kehitystä? Tämä ilmiö kertoo paljon nykyisen järjestelmämme kipupisteistä.

Huoli kasvaa, mutta apu ei yllä perille

Numerot puhuvat puolestaan, ja ne ovat selvät:

  • Lastensuojeluilmoitusten määrä:
    • 2022: 16 100
    • 2023: 18 738 (+16 %)
    • 2024: 20 282 (+8 %)
    • Tulos: Huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnista on kasvanut kahdessa vuodessa yli 4 000 ilmoituksen verran.

Samaan aikaan, kun ilmoitukset paukuttavat ennätyksiä, avohuollon asiakkuudet pysyvät lähes paikoillaan:

  • Avohuollon asiakkuudet (0–17 v.):
    • 2022: 3,3 % (3 429 lasta)
    • 2024: 3,3 % (3 372 lasta)
    • Tulos: Vaikka lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi, avohuollon asiakkaiden määrä ei käytännössä lisääntynyt. Vuonna 2023 nähtiin pieni piikki uusissa asiakkuuksissa, mutta se laski jälleen 2024.

Samanaikaisesti laitossijoitusten osuus on jopa hieman noussut:

  • 2022: 61,1 %
  • 2024: 63,1 %

Graafit, jos ne olisivat tässä näkyvillä, piirtäisivät selkeän kuvan: saksien lailla ilmoitusten ja avohuollon palveluiden välinen kuilu on syvenemässä.

Mitä tämä merkitsee käytännössä?

Tämä ristiriita on hälyttävä. Se kertoo, että vaikka huolia on enemmän kuin koskaan, apua ei tarjota riittävästi – tai riittävän ajoissa. Herää kysymyksiä:

  • Ovatko asiakkuuskriteerit kiristyneet ja palveluiden kynnys noussut?
  • Eivätkö resurssit yksinkertaisesti riitä ottamaan kaikkia asiakkaita vastaan?
  • Onko sosiaalityön painopiste siirtynyt pakon sanelemana ennaltaehkäisevästä tuesta ja varhaisesta puuttumisesta kriisityöhön ja akuuttien tilanteiden ratkomiseen?

Kun varhainen tuki ei tavoita perheitä, seurauksena on usein vääjäämättä raskaampia ja lapsen kannalta kuormittavampia toimenpiteitä – kuten juuri laitossijoituksia. Ja tämä kehitys näkyy jo ikävästi tilastoissa.

Ongelman ydin on kolmitahoinen:

  1. Lapsen näkökulmasta: Varhainen, tukea antava apu kotiin on lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta aina parempi ja vakaampi ratkaisu kuin sijoitus kodin ulkopuolelle. Sijoitus on traumaattinen kokemus, vaikka se olisi välttämätön.
  2. Talouden näkökulmasta: Laitossijoitukset ovat huomattavasti kalliimpia kunnalle tai hyvinvointialueelle kuin avohuollon tukitoimet. Jokainen onnistunut ennaltaehkäisevä toimenpide säästää yhteiskunnan varoja pitkällä aikavälillä.
  3. Yhteiskunnan näkökulmasta: Mitä myöhemmin ongelmiin puututaan, sitä syvemmiksi ne ehtivät juurtua. Syvenneet haasteet ovat vaikeampia ja kalliimpia ratkaista, ja ne voivat johtaa pitkäaikaiseen syrjäytymiseen ja pahoinvointiin.

Mitä tulisi tehdä?

Tilanne vaatii nopeita ja päättäväisiä toimenpiteitä. Meidän tulisi palauttaa painopiste sinne, missä se tuottaa eniten hyötyä niin lapsille, perheille kuin yhteiskunnallisesti:

  • Palautetaan painopiste ennaltaehkäisyyn: Perheille on tarjottava tukea jo silloin, kun ensimmäinen pieni huoli herää, ei vasta kriisin iskiessä.
  • Lisätään resursseja avohuollon palveluihin: Tarvitaan lisää osaavaa henkilöstöä, perhetyötä ja tukihenkilöitä, jotta jokainen apua tarvitseva saa sitä ajoissa.
  • Varmistetaan kriteerien läpinäkyvyys ja yhdenmukaisuus: Avun saaminen ei saa riippua siitä, kuka huolta arvioi, vaan tarpeesta.
  • Vahvistetaan kumppanuutta kolmannen sektorin kanssa: Järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat, kuten Kasvuväylä Oy, voivat täydentää julkisia palveluja tarjoten joustavia ja vaikuttavia tukimuotoja.
  • Päätöksenteko on pohjattava tietoon: Tilastot eivät valehtele. Tarvitaan poliittista tahtoa reagoida faktoihin ja tehdä tarvittavat muutokset.

Investoimalla varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisyyn rakennamme lapsillemme parempaa tulevaisuutta ja varmistamme samalla kuntien ja hyvinvointialueiden taloudellista kestävyyttä.

Vajaaravitsemus on inhimillinen ja taloudellinen haaste, johon hallitus ei näytä tarttuvan

Kirjoitin hiljattain mielipidekirjoituksen ikääntyneiden vajaaravitsemuksesta ja sen ehkäisyn tärkeydestä. Tämä kirjoitus on julkaistu sekä Suomenmaa-lehdessä että Länsi-Uusimaassa ja 19.8 myös Helsingin Sanomissa ja Länsiväylässä.

Ikääntyneiden vajaaravitsemus on luultua yleisempi ja usein unohdettu ongelma. Heikentynyt ravitsemustila huonontaa toimintakykyä, lisää sairastumisten ja kaatumisten riskiä sekä johtaa usein ennenaikaiseen laitostumiseen. Kyse ei ole vain inhimillisestä kärsimyksestä, vaan myös merkittävästä kustannustekijästä hyvinvointialueille.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella vajaaravitsemusta seulotaan ja hoidetaan jo joissakin ikääntyneiden palveluissa. Osaamista ja tahtoa on, mutta systemaattinen ja koko aluetta koskeva toimintamalli puuttuu. Laajasti käyttöön otettu seulonta- ja hoitomalli voisi merkittävästi parantaa ikääntyneiden toimintakykyä ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta.

Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys rahoituslain muuttamisesta (HE 38/2025 vp) toisi mahdollisuuden parantaa hyte-toimien rahoitusta ja vajaaravitsemuksen seulonta olisi juuri sellainen vaikuttava toimenpide, jolla hyvinvointialue voisi saada sekä parempia tuloksia että lisärahoitusta. Länsi-Uusimaa voisi tässä olla edelläkävijä.

Mutta kokonaisuudessaan hallituksen esityksessä on ongelmansa. Hyte-kertoimen kasvattaminen voi käytännössä johtaa siihen, että ennaltaehkäiseviin toimiin pystytään panostamaan vain siellä, missä resursseja jo on. Tämä voi lisätä alueellista eriarvoisuutta ja heikentää haavoittuvimmassa asemassa olevien ikäihmisten asemaa erityisesti haja-asutusalueilla.

Samalla on vaikea ymmärtää valtiovarainministerin esittämiä uusia leikkauksia ja sosiaaliturvaministerin pyyntöjä laatia listoja sosiaaliturvasta leikattavista asioista. Se on järjetöntä ja laiskaa politiikkaa. Inhimillisyydellä ja oikeanlaisilla, vaikuttavilla toimilla saataisiin aikaan parempia säästöjä ja mikä tärkeintä, parempaa elämää ihmisille. Mutta valitettavasti tämä ei tunnu olevan tämän hallituksen todellinen tavoite.

Ikäihmisten vajaaravitsemuksen ehkäisy on esimerkki siitä, miten sekä taloudelliset että inhimilliset hyödyt voidaan saavuttaa yhtä aikaa. Tarvitaan vain tahtoa nähdä kokonaisuus ja sijoittaa ennaltaehkäisyyn siellä, missä sen vaikutukset olisivat suurimmat.

Voit lukea mielipidekirjoitukseni Suomenmaasta alta olevasta linkistä ja Länsi-Uusimaan 14.8.2025 ilmestyneestä näköis- sekä printtilehdestä sekä 19.8 ilmestyneestä Helsingin Sanomista.

Lukijalta: Vajaaravitsemuksen seulonnalla terveyden lisäksi säästöjä – voiko hallituksen hyte-esitys lisätä eriarvoisuutta hyötyjen sijaan?

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011419859.html

https://www.lansivayla.fi/paakirjoitus-mielipide/8764827?fbclid=IwdGRjcAMaPV1leHRuA2FlbQIxMQABHjSWMLAQN66ymH3fw0WmpqFRIsrVX7gTfpBXw3qS5zu6Jk2BV8E8GQrQTg-1_aem_4oFuX6M9hNV_VquRwZhcpw

Säästöjä ja inhimillisyyttä samalla päätöksellä

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on parhaillaan käynnissä strategiatyö, jonka merkitys ei voisi olla suurempi. Kirjoitin aiheesta mielipidekirjoituksen, joka on julkaistu sekä Länsi-Uusimaa-lehdessä että Suomenmaassa. Nostin siinä esiin, miten voimme samanaikaisesti tukea alueemme taloutta ja asukkaiden toimintakykyä ja ennen kaikkea, miksi ennaltaehkäisevät toimet kannattaa nostaa keskiöön.

Väestörakenteemme muuttuu nopeasti. Yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa Länsi-Uudellamaalla nopeammin kuin missään muualla Suomessa. Tämä tarkoittaa merkittävästi kasvavaa palvelutarvetta ja myös kasvavaa rahoituksen tarvetta. Hyvinvointialuejohtajan arvioiden mukaan tämä tarkoittaa noin 10 miljoonan euron lisämäärärahatarvetta vuodessa ja siihen on varauduttava etupainotteisesti.

Talouden ja inhimillisyyden näkökulmasta ennaltaehkäisevien toimien vahvistaminen on avainasemassa. Erityisesti nostin kirjoituksessani esiin ikääntyneiden vajaaravitsemuksen seulonnan ja hoidon. Tutkimustiedon mukaan, jos tämä otettaisiin systemaattisesti osaksi hoitopolkua, voitaisiin saavuttaa jopa 26 miljoonan euron vuotuiset säästöt, puhumattakaan parantuneesta elämänlaadusta ja toimintakyvystä (lähteet: Orell H ym. Clin Nutr ESPEN 2023; THL/Sotkanet 2024; VRN & THL 2023).

Kuitenkin on tärkeää kysyä: miksi hoitopäivät ovat jo nyt vähentyneet? Onko taustalla ihmisten parempi vointi vai se, ettei hoitoon pääse ajoissa? Tiedämme, että terveydenhuolto on kuormittunut ja palvelujonoissa on viiveitä. Vähemmät hoitopäivät voivat kertoa piilevästä hoidon puutteesta. Vajaaravitsemus on hyvä esimerkki ilmiöstä, joka jää helposti tunnistamatta, mutta aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ja inhimillistä kärsimystä myöhemmin.

Emme saa toistaa 1990-luvun laman virheitä, jolloin säästettiin lyhytnäköisesti juuri niistä palveluista, jotka ehkäisevät suurimpia ongelmia. Strategiatyössä tärkein kysymys on tämä: ohjaammeko resurssit korjaaviin vai ennakoiviin palveluihin? Vajaaravitsemuksen torjunta ei ole pelkkä kuluerä, vaan se on investointi, joka maksaa itsensä takaisin sekä taloudellisesti että inhimillisesti.

Lopulta kyse on arvovalinnoista. Ennaltaehkäisy ja toimintakyvyn tukeminen eivät ole pelkästään järkevää talouspolitiikkaa ne ovat myös oikein tehtyjä päätöksiä ihmisarvon ja inhimillisyyden näkökulmasta.

Lukijalta: Apua Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talouteen ja asukkaiden toimintakykyyn

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8630092

Aborttioikeus on ihmisoikeus, ei paluuta 1950-luvulle

Aborttioikeus ei ole mielipidekysymys. Se on ihmisoikeus, jonka toteutuminen vaikuttaa suoraan naisten terveyteen, itsemääräämisoikeuteen ja ihmisarvoon. Silti yhä uudelleen joudumme puolustamaan oikeutta päättää omasta kehosta myös Suomessa, jossa kansanedustaja ja entinen sisäministeri, lääkäri Päivi Räsänen (KD), esittää näkemyksiä, jotka vievät keskustelua vuosikymmeniä taaksepäin.

Päivi Räsänen on verrannut aborttia ”vauvansurmaksi”. Hänen puheensa ovat paitsi loukkaavia, myös vaarallisia. Ne rakentavat häpeän ja pelon ilmapiiriä aiheesta, josta tulisi voida puhua avoimesti, empaattisesti ja lääketieteelliseen tietoon nojaten. On häpeällistä, että tällaisia puheenvuoroja esittää nainen, jolla on lääkärin koulutus ja vieläpä puolueen edustajana, joka istuu hallituksessa.

On syytä kysyä: haluaako Kristillisdemokraatit todella viedä Suomen takaisin 1950-luvulle?

Vuoden 1950 aborttilaki säädettiin aikana, jolloin se vastasi silloista lääkärikunnan tarvetta. Se salli abortin vain, jos sikiö oli vakavasti vammainen, jos raskaana oleva oli alle 16-vuotias, tai jos raskaus vaaransi naisen hengen tai terveyden. Naisen oma tahto ei riittänyt perusteeksi. Laki ei tunnistanut naista itsenäisenä toimijana, jolla olisi oikeus päättää kehostaan. Tätäkö aikaa Kristillisdemokraatit peräänkuuluttavat?

Abortti ei ole kevyt päätös. Se on usein vaikea, henkilökohtainen ja syvällinen valinta, johon johtavat monisyiset syyt, kuten taloudelliset, sosiaaliset, terveydelliset tai muut henkilökohtaiset. Siksi sen on aina oltava raskaana olevan oma päätös. Piste. Raskaana olevan kehoa ja elämää koskevat ratkaisut kuuluvat vain hänelle itselleen, eivät uskonnollisille liikkeille, poliitikoille tai konservatiivisille puolueille.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan turvallinen abortti on olennainen osa naisten terveydenhuoltoa. Kun aborttioikeuksia kavennetaan tai kielletään, lisääntyvät laittomat ja vaaralliset toimenpiteet, naisten kuolleisuus ja kärsimys. Tätä osoittavat kiistatta kokemukset esimerkiksi Yhdysvalloista ja Puolasta. Aborttikielto ei vähennä aborttien määrää, se vain tekee niistä hengenvaarallisia.

Tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta perustuu siihen, että jokaisella on vapaus elää omannäköistään elämää ja tehdä omaan kehoonsa liittyvät päätökset ilman ulkopuolista pakkoa tai häpeää. Aborttioikeuden puolustaminen on osa tätä suurempaa kamppailua: naisten oikeuksien, ihmisarvon ja terveyden puolustamista.

Meillä ei ole varaa vaieta silloin, kun ihmisoikeuksia kyseenalaistetaan. Eikä varsinkaan silloin, kun niitä kyseenalaistaa vallankäytön ytimessä oleva, lääkäriksi kouluttautunut päättäjä.