Minulla oli ilo ja kunnia olla kutsuttuna Hiiden Omaishoitajat ry:n tilaisuuteen, jossa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle luovutettiin Omaishoitoliiton myöntämä tunnustus omaishoitoinnovaatioteosta. Tunnustus myönnettiin omaishoitajien työnohjauksesta, aidosti merkittävästä ja tarpeesta syntyneestä innovaatiosta.
Tilaisuus oli minulle erityinen myös siksi, että toimin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsenenä ja olen mukana päättämässä muun muassa näistä kehittämis- ja kumppanuusavustuksista. Oli hienoa nähdä, miten pitkäjänteinen työ, kuunteleminen ja yhteistyö konkretisoituivat vaikuttavaksi toiminnaksi.
Ajatus omaishoitajien työnohjauksesta ei ole syntynyt hetkessä. Hiiden Omaishoitajat ry:ssä asiaa on pohdittu jo pitkään. Viime vuonna yhdistys haki hyvinvointialueelta kehitysavustusta, sai sitä ja toteutti työnohjauksen pilottihankkeen. Kokemukset olivat niin myönteisiä, että tälle vuodelle haettiin hyvinvointialueelta kumppanuusavustusta toiminnan jatkamiseksi ja sitä myös myönnettiin. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten järjestölähtöinen kehittäminen ja hyvinvointialueen tuki voivat yhdessä synnyttää vaikuttavia palveluja.
Omaishoitoinnovaation tunnustuksen vastaanottivat hyvinvointialueelta yhdyspintapäällikkö Pilvi Östermalm ja erityisasiantuntija Hanna Karhu. Tilaisuudessa kuulimme puheenvuoroja hankkeesta ja työnohjauksen rakenteista, mutta kaikkein koskettavinta oli kuulla itse omaishoitajia, jotka olivat osallistuneet työnohjaukseen.
Omaishoitajien kertomukset toivat konkreettisesti esiin, mitä työnohjaus voi parhaimmillaan olla: tukea, voimia ja tilaa pysähtyä oman jaksamisen äärelle. Työnohjauksen kautta he olivat löytäneet omia vahvuuksiaan ja saaneet kokemuksen siitä, etteivät kanna vastuuta yksin.
Olen saanut seurata omaishoidon kehittämistä pitkään myös omaishoidon neuvottelukunnan jäsenenä, ensin sote-lautakunnan edustajana ja myöhemmin asiantuntijajäsenenä. Neuvottelukunta tarjosi tärkeän rakenteen omaishoitajien, järjestöjen, koulutusalojen ja päättäjien vuoropuhelulle. Valitettavasti neuvottelukuntaa ei tällä hetkellä enää ole, vaikka tarve sille on edelleen ilmeinen.
Olin tehnyt aluevaltuustoaloitteen omaishoidon neuvottelukunnan tarpeesta hyvinvointialueella. Tuolloin viranhaltijat, aluehallitus ja aluevaltuusto katsoivat, ettei neuvottelukuntaa tarvittu, pelättiin sen tuovan lisää kerroksia päätöksentekoon. Itse näen asian toisin: parhaimmillaan neuvottelukunta ei hidasta päätöksentekoa, vaan parantaa sen laatua ja tuo mukaan arjen asiantuntemuksen.
Omaishoitajille tarjottava työnohjaus on tärkeää myös viestinä arvostuksesta. Se tunnistaa omaishoidon työn vaativana, sitovana ja vastuullisena. Omaishoito tehdään rakkaudesta, mutta rakkaudesta ei pidä rokottaa. Yhteiskunnan tehtävä ei ole nojata rakkauteen, vaan tukea sitä.
Tämä innovaatio on erinomainen esimerkki siitä, mitä syntyy, kun omaishoitajien ääntä kuunnellaan ja kehittämistä tehdään yhdessä. Toivon, että omaishoitajien työnohjaus vakiintuu osaksi tukipalveluja ja että omaishoidon ääni saa jatkossakin sille kuuluvan paikan päätöksenteossa.
Lotta Paakkunainen 