Viimeisiä päiviä kampanjoinnissa – vauhti tuntuu jo jaloissa

Presidentti Niinistö sanoi puheessaan eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä, ettei yksin, kaksin, tuskin kolmisinkaan muodosteta tarvittavaa, vahvaa hallitusta. Haluan lisätä tähän, että kukaan ei pärjää yksin, tai tee menestystään yksin.

Kampanjointi on hektistä, välillä raskasta, toisinaan yksinäistä, toisinaan yhdessä porukalla iloista tekemistä. Kampanjointi on myös taloudellisesti vaativaa. Pelkkä ehdokasmaksu voi olla hyvinkin korkea. Olen nyt tilanteessa, joka on minulle vaikea ja vieras. Olen siinä mielessä kai aivan tyypillinen suomalainen, että teen yksin, pärjään yksin, enkä pyydä apua. En. Kuulostaako tutulta?

Pystyisitkö sinä tukemaan pyrkiessäni meille töihin Eduskuntaan?

Kampanjaa voi tukea taloudellisesti:

Lotta Paakkunaisen vaalitili

FI90 5780 3820 2024 70

Ehdokkailla on hyvin erilaiset lähtökohdat kampanjan käymiseen ja tekemiseen. Toiset ovat lomalla työstään, toisilla on hurjia summia takanaan ja toisilla nimeä entuudestaan.

Itse en pysty ottamaan lomaa, jotta täysipäiväisesti voisi kampanjoida, vaan lyhyillä yöunilla mennään. Toisaalta se on hyvää treeniä eduskuntatyötä varten, jospa sinne asti pääsisi.

Kampanjoidessani joka tasolla olen täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella, silti olen oppinut hyvin paljon niin itsestäni kuin

Olen oppinut paljon kanssaehdokkailta, ihaillen kampanjointitaitoja, asiaosaamista ja jaksamista. Olen oppinut hyvin paljon myös toreilla ja tapahtumissa tapaamiltani ihmisiltä. Jokaisesta opista olen kiitollinen.

Olen kiitollinen kaikista viesteistä, kannustavista puheluista ja keskusteluista joita olen saanut nyt kampanjoinnin aikana.

Ehdin vielä kiertämäänkin, tule mukaan!

  • Perjantaina tupaillassa Hyvinkäällä
  • lauantaina vaalitorilla Lohjalla, Kirkkonummella sekä Espoossa

Lämmin kiitos sinulle, nähdään ja kohdataan!

Lotta

Lotasta sanottua

Mielipidekirjoitus: Ikäihmisille riittävästi ravintoa ja terveyttä kustannusvaikuttavasti

Kirjoitin europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen ja kansanedustaja Hanna-Leena Mattilan kanssa mielipidekirjoituksen ikääntyneiden ravitsemuksesta.

Se on julkaistu Suomenmaassa ja Länsi-Uusimaassa:

Ikäihmisille riittävästi ravintoa ja terveyttä kustannusvaikuttavasti

Osallistuimme puhujina kansanedustajille ja hyvinvointialueiden johtajille tarkoitettuun ”Suomalaisten terveempi ikääntyminen” -tapahtumaan 21.11.

Sen suurin anti oli, että ennakoivasti ikääntyvän väestön terveyteen, riittävään ravitsemukseen, säännölliseen liikuntaan, merkityksellisyyden kokemiseen ja riittävään uneen vaikuttamalla voidaan saada lisää terveitä elinvuosia, merkittäviä kustannussäästöjä ja vähentää terveydenhuollon kuormitusta.

Tämän lisäksi on tärkeää huolehtia resursseista hoivassa ja terveydenhuollossa uusilla hyvinvointialueilla sekä varmistaa koulutus kaikille ikäihmisiä työssään kohtaaville terveydenhuollon ja hoivan ammattilaisille, ml. kotihoidon ja suunterveyden ammattilaiset. 

Ikäihmiset tarvitsevat säännöllisiä terveystarkastuksia sisältäen punnituksen ja ali/virheravitsemuksen seulonnan sekä tarvittaessa niihin nopeasti puuttumisen.

Näiden tarkastusten tulisi johtaa siihen, että jokaisella on yhtäläinen oikeus terveyteen taloudellisesta tai sosiaalisesta taustasta huolimatta. Tällöin myös monien sairauksien riskitekijöihin voidaan puuttua varhemmin ja jos oireita ilmenee, voidaan sairaus, esim. etenevät muistisairaudet kuten Alzheimerin tauti tai tyypin 2 diabetes, myös diagnosoida aikaisemmin, jolloin niiden etenemistä voidaan hidastaa tai niihin liittyviä muita sairauksia ehkäistä.

Ali/virheravitsemus on merkityksellinen ikäihmiselle monin tavoin altistaen kaatumisille, infektioille, haurastumiselle ja luunmurtumille sekä heikommalle toipumiselle lisäten samalla mm. sairaalahoitopäivien ja terveydenhuollon käytön määrää ja lääkitysten tarvetta.

Esimerkiksi iäkkäiden vajaaravitsemukseen käytettäville täydennysravintojuomille tulisi olla saatavilla laajempi KELA-korvattavuus ja jatkuvat lääkitykset tulisi tarkistaa säännöllisesti. Liikunnan harrastaminen yhdessä energia- ja proteiinipitoiseen ravinnon kanssa tukee lihaskuntoa ja siten itsenäistä elämää omassa kodissa. Tällä on valtava merkitys henkilön elämänlaadulle, mutta myös yhteiskunnalle.

Näistä tärkeistä asioista on puhuttu Suomessa liian pitkään. Nyt on aika toimia, jotta tilanne muuttuu. Toivottavasti emme enää 10 vuoden jälkeen edelleen keskustele aliravituista ja ylilääkityistä ikäihmisistä.

Lotta Paakkunainen
Lohjan kaupunginvaltuutettu, Lohjan kaupunginhallituksen varajäsen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen varavaltuutettu (kesk.)

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko (kok.)

Hanna-Leena Mattila
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen (kesk.)

Eduskuntavaalikampanjakuulumisia

Tilaa eduskuntavaalikampanjan uutiskirje: http://eepurl.com/igDnxD

Vielä on kampanja-aikaa jäljellä!

Ehdolla eduskuntaan – 387 – https://mailchi.mp/09bbded5ef2f/ehdolla-eduskuntaan-13519528 Pienikin apu on nyt tarpeen ja siinä juuri sinä voit auttaa. Helpoin ja nopein apu on seurata somekanaviani, kutsua kavereita tykkäämään ja seuraamaan, tykätä julkaisuista ja jakaa niitä eteenpäin sekä perinteisesti tukea taloudellisesti:

Lotta Paakkunaisen vaalitili

FI90 5780 3820 2024 70

Tule kannustamaan!

Olen vaalipaneelissa:

Suomen kylät ry:n vaalipaneeli keskiviikkona 22.3 klo 18 Vihtijärven koululla, kouluntie 23,03790 Vihtijärvi

Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön vaalipaneeli 23.3 klo 18 Lohja Spa, Ylhäntie 1, 09120 Karjalohja

Olen keskustelemassa neuronkirjon lasten koulunkäynnistä ja perheiden jaksamisesta maanantaina 27.3. Tule mukaan!

Tilaa eduskuntavaalikampanjani uutiskirje: http://eepurl.com/igDnxD

Videoita teemoistani:

Lastensuojelu, neurovähemmistöt

Ikäääntyneiden hyvinvointi:

Omaishoitajien hyvinvointi:

Olisko pitänyt olla asiallisempi?

Kirjoitin kolumnivuorollani kirjoituksen, jota ei ole julkaistu. Maaliskuun ajan on eduskuntavaaliehdokkailla karanteeni kirjoituksissa, joten oletan, että kirjoitustani ei julkaista ollenkaan.

Ehkä olin liian jyrkkä? Mitä mieltä sinä olet? Olinko asiaton? Menikö minulla liian ihon alle? Olisiko pitänyt jättää jotain sanomatta, tai sanoa hienotunteisemmin?

Lue alta julkaisematon tekstini:

Presidentti ei toimi näin

Vladimir Putin piti tiistaina kansakunnan tilaa käsittelevän puheensa maan parlamentin molemmille kamareille ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Putin syytti useaan otteeseen länsimaita sodasta sekä kansainvälisten suhteiden tuhoamisesta. Yleisöksi kutsutut nousivat seisomaan Putinin ilmoittaessa, että keskeyttää ydinaseriisuntaan tähtäävän START-sopimukseen osallistumisen.

Valheita valheiden perään, ”Länsi aloitti sodan Ukrainassa”, ”Venäjä on vain pyrkinyt takaamaan turvallisuuden” ”hallinto ei palvele kansan vaan vieraiden voimien etuja”. Mikään hänen valheistaan ei yllätä meitä Suomessa. Toki Putin sanoi puheessaan, että ”totuus on Venäjän puolella”. Putinin mukaan Venäjä käy puolustussotaa.

Puheessaan Putin myös ilmoitti, että kaikki vaalit tullaan käymään noudattaen lakeja, myös siis 2024 presidentinvaalit. Tuskin mitenkään merkittävää, sillä perustuslakiuudistuksessa pari vuotta sitten nollattiin Putinin presidenttikaudet. Nykysensuurilla, valvonnalla ja pelolla varmistetaan, ettei kukaan pääse pitkään aikaan eroon Putinista.

Sotarikoksia tehtaillaan todistettavasti, silmiemme alla.

Venäjän sotilaat kaappaavat lapsia lastenkodeista ja suoraan vanhempien käsistä. Arviolta useita tuhansia ukrainalaislapsia Venäjä on kaapannut valtaamiltaan alueilta ja antanut lapsia venäläisille perheille. Pakkosiirrot miehitysalueilta ovat sotarikoksia ja rikkovat räikeästi lasten oikeuksia.

Lapsia on viety ns. ”lomaleireille”, joista yksi on Suomen lähellä Terijoella. Venäjän mukaan leirille vietiin kesän aikana 1600 ukrainalaislasta Mariupolista, leirejä on pidetty myös syksyllä ja talvella. Mistään ei käy ilmi, minne koululaiset palaavat leireiltä.

Venäjä siirtää miehitysalueilta myös kokonaisia perheitä. Venäjä on kertonut ”evakuoineensa” 3,5 miljoonaa ihmistä, joiden joukossa on yli 550 000 lasta. Pakkosiirrot miehitetyiltä alueilta ovat aina sotarikoksia kansainvälisen lain mukaan. Jos lasten pakkosiirtojen tarkoituksena on tuhota jokin ihmisryhmä, kyse on kansanmurhasta.

Venäjällä ei ole aikomustakaan lopettaa sotaa. Se ei aio luopua valtaamistaan alueista.

Meidän tulee kiristää toimiamme, Lännen tulee tukea Ukrainaa voimakkaammin.

Ihan alkuun näin pienenä asiana voisimme lopettaa ihan julkisesti Putinin kutsumisen presidentiksi. Voin aloittaa. Diktaattori, teurastaja, sotarikollinen Putin.

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu, sotalapsen lapsi, Viipurista evakkoon lähteneiden lapsenlapsi.

Kouluahdistus on todellista, johon on ratkaisuja

Yle uutisoi 27.2.2023, että Työelämästä kadonneita yli 140 000 https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-140223

Joukossa on syrjään jääneitä nuoria. Joukossa on muun muassa kotona asuvia tai tutkintoa vailla olevia nuoria, asunnottomia ja eri syistä syrjäytyneitä.

Meillä on kasvava joukko lapsia ja nuoria, jotka kieltäytyvät koulusta eri syistä. On koulukiusaamista, on vakavaa kouluahdistusta eri syistä, on neuropsykiatrisia haasteita, on tunnistamattomia neuropsykiatrisia haasteita.

Etäkoulu on mahdollista, jos sinulla on rahaa. Esimerkiksi erinomainen etäkoulu Laavulearning: https://www.laavulearning.com/?gclid=CjwKCAiAxvGfBhB-EiwAMPakqr_3F05yNGx5OGpZFuvcTMR2RIbuDQVx-dFx23x20ZyRg0pbN9hUuRoCcBsQAvD_BwE

Laavu Koulu tarjoaa huoltajalle ratkaisuja lapsen koulunkäynnin järjestämiseksi. Oletpa sitten ulkomailla asuva tai Suomessa oleva kotioppija, löytyy Laavusta ratkaisu opintojen etenemiseen.

Ilmoittautumiseen tarvitsee ”vain” vajaa 2000 euroa.

Opetushallitus ja perusopetuslaki lähtevät koulun näkökulmasta, ei lapsen: Lasten ja nuorten perusopetus järjestetään lähiopetuksena. Lähiopetuksen kuuluu opettajan antama opetus koulun osoittamassa turvallisessa opiskeluympäristössä työsuunnitelmassa määriteltyinä työaikoina. Perusopetuslaki ei mahdollista opetuksen järjestämistä etäopetuksena, jossa oppilas valitsee itse opiskelun ajan ja paikan. Opetuksessa voidaan kuitenkin hyödyntää etäyhteyksiä esimerkiksi videon tai tietokoneen välityksellä, kunhan edellä mainitut lähiopetuksen kriteerit täyttyvät. https://www.oph.fi/fi/usein-kysyttya/etaopetus-perusopetuksessa

Perusopetuslaissa 18 §:ssä Erityiset opetusjärjestelyt sanotaan: ”Oppilaan opiskelu voidaan järjestää osittain toisin kuin tässä laissa ja sen nojalla säädetään ja määrätään, jos: …. 3) se on perusteltua oppilaan terveydentilaan liittyvistä syistä”

Toisissa kouluissa mahdollistetaan esimerkiksi vakavaa kouluahdistusta kärsivän, erilaisista neuropsykiatrisia haasteita omaavan oppilaan koulunkäynnin etänä ja erityisin järjestelyin, mutta se ei ole itsestään selvänä käytäntönä ja toiset huoltajat joutuvat taistelemaan saadakseen lapselle etäkoulua tai erityisiä järjestelyjä. Toiset lapset otetaan huostaan, vaikka perheen arkea ja erityisesti lasta helpottaisi etäkoulu ja joustava opetus.

Koululaitoksemme nykymuodossaan ei tue kaikkia oppijoita.

Koulupudokkuus, koulukieltäytyminen ja kouluahdistus on todellisuutta, johon meidän tulee herätä, johon meidän tulee löytää työvälineitä ja helpottaa perheiden ja lasten arkea. Vain sillä tavalla meidän yhteiskuntamme tulee kestämään ja vain sillä tavalla perheet, lapset ja nuoret pysyvät toimivina yhteisömme ja yhteiskunnan jäseninä.

Länsi-Uusimaa julkaisi mielipidekirjoitukseni aiheesta 3.3.2023:

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/5763733