Kiitos kampanjassa mukanaelämisestä

Lämmin kiitos mukanani olemisesta ja luottamuksesta kaikille minuun luottaneille. Ensikertalaiselna äänimäärää en osannut ajatella etukäteen ja tästä alkaakin oma analysointini omaa kehitystäni varten. Toivon puolueeni käyvän oikeasti oikeaa, rakentavaa ja kehittävää keskustelua aiheesta, eikä hautaavan epämiellyttävää analyysiä, kuten on ollut tapana.

Kampanjan aikana tapasin suuren määrän ihmisiä, vastailin sähköpostitiedusteluihin arvoistani, puhuin puhelimessa.

Viikonloppuna olin Lohjan vaalitorilla ja oli mieltä lämmittävää keskustella ihmisten kanssa ja saada myönteistä palautetta.

Vaalitulosiltana olin lapseni kanssa sairaalassa, eikä silloin vaalitulosten seuraaminen, tai edes tulos ollut päällimäisenä mielessä. Tuolloin jälleen asioiden tärkeysjärjestys meni pohdintaan.

Samalla mietin, että ei ole aivan sama, miten vaaleissa käy, ei vain oman nuoreni, vaan myös muiden nuorten vuoksi.
Nuorten palvelut on saatava toimimaan. Nuoret tarvitsevat NYT sitä apua. Kauniisti on sanottu tosiasia, että tulevaisuus on heidän, mutta he ovat myös NYT

Työni jatkuu kaupunginvaltuustossa, hyvinvointialueen tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa ja aluevaltuuston varavaltuutettuna. Työni lasten, nuorten ja perheiden hyväksi jatkuu siviilityössäni, yksi perhe, yksi lapsi, yksi nuori kerrallaan.


Lämmin kiitos sinulle vielä

Lotta

Lotasta sanottua

Mielipidekirjoitus: Ikäihmisille riittävästi ravintoa ja terveyttä kustannusvaikuttavasti

Kirjoitin europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen ja kansanedustaja Hanna-Leena Mattilan kanssa mielipidekirjoituksen ikääntyneiden ravitsemuksesta.

Se on julkaistu Suomenmaassa ja Länsi-Uusimaassa:

Ikäihmisille riittävästi ravintoa ja terveyttä kustannusvaikuttavasti

Osallistuimme puhujina kansanedustajille ja hyvinvointialueiden johtajille tarkoitettuun ”Suomalaisten terveempi ikääntyminen” -tapahtumaan 21.11.

Sen suurin anti oli, että ennakoivasti ikääntyvän väestön terveyteen, riittävään ravitsemukseen, säännölliseen liikuntaan, merkityksellisyyden kokemiseen ja riittävään uneen vaikuttamalla voidaan saada lisää terveitä elinvuosia, merkittäviä kustannussäästöjä ja vähentää terveydenhuollon kuormitusta.

Tämän lisäksi on tärkeää huolehtia resursseista hoivassa ja terveydenhuollossa uusilla hyvinvointialueilla sekä varmistaa koulutus kaikille ikäihmisiä työssään kohtaaville terveydenhuollon ja hoivan ammattilaisille, ml. kotihoidon ja suunterveyden ammattilaiset. 

Ikäihmiset tarvitsevat säännöllisiä terveystarkastuksia sisältäen punnituksen ja ali/virheravitsemuksen seulonnan sekä tarvittaessa niihin nopeasti puuttumisen.

Näiden tarkastusten tulisi johtaa siihen, että jokaisella on yhtäläinen oikeus terveyteen taloudellisesta tai sosiaalisesta taustasta huolimatta. Tällöin myös monien sairauksien riskitekijöihin voidaan puuttua varhemmin ja jos oireita ilmenee, voidaan sairaus, esim. etenevät muistisairaudet kuten Alzheimerin tauti tai tyypin 2 diabetes, myös diagnosoida aikaisemmin, jolloin niiden etenemistä voidaan hidastaa tai niihin liittyviä muita sairauksia ehkäistä.

Ali/virheravitsemus on merkityksellinen ikäihmiselle monin tavoin altistaen kaatumisille, infektioille, haurastumiselle ja luunmurtumille sekä heikommalle toipumiselle lisäten samalla mm. sairaalahoitopäivien ja terveydenhuollon käytön määrää ja lääkitysten tarvetta.

Esimerkiksi iäkkäiden vajaaravitsemukseen käytettäville täydennysravintojuomille tulisi olla saatavilla laajempi KELA-korvattavuus ja jatkuvat lääkitykset tulisi tarkistaa säännöllisesti. Liikunnan harrastaminen yhdessä energia- ja proteiinipitoiseen ravinnon kanssa tukee lihaskuntoa ja siten itsenäistä elämää omassa kodissa. Tällä on valtava merkitys henkilön elämänlaadulle, mutta myös yhteiskunnalle.

Näistä tärkeistä asioista on puhuttu Suomessa liian pitkään. Nyt on aika toimia, jotta tilanne muuttuu. Toivottavasti emme enää 10 vuoden jälkeen edelleen keskustele aliravituista ja ylilääkityistä ikäihmisistä.

Lotta Paakkunainen
Lohjan kaupunginvaltuutettu, Lohjan kaupunginhallituksen varajäsen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen varavaltuutettu (kesk.)

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko (kok.)

Hanna-Leena Mattila
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen (kesk.)

Eduskuntavaalikampanjakuulumisia

Tilaa eduskuntavaalikampanjan uutiskirje: http://eepurl.com/igDnxD

Vielä on kampanja-aikaa jäljellä!

Ehdolla eduskuntaan – 387 – https://mailchi.mp/09bbded5ef2f/ehdolla-eduskuntaan-13519528 Pienikin apu on nyt tarpeen ja siinä juuri sinä voit auttaa. Helpoin ja nopein apu on seurata somekanaviani, kutsua kavereita tykkäämään ja seuraamaan, tykätä julkaisuista ja jakaa niitä eteenpäin sekä perinteisesti tukea taloudellisesti:

Lotta Paakkunaisen vaalitili

FI90 5780 3820 2024 70

Tule kannustamaan!

Olen vaalipaneelissa:

Suomen kylät ry:n vaalipaneeli keskiviikkona 22.3 klo 18 Vihtijärven koululla, kouluntie 23,03790 Vihtijärvi

Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön vaalipaneeli 23.3 klo 18 Lohja Spa, Ylhäntie 1, 09120 Karjalohja

Olen keskustelemassa neuronkirjon lasten koulunkäynnistä ja perheiden jaksamisesta maanantaina 27.3. Tule mukaan!

Tilaa eduskuntavaalikampanjani uutiskirje: http://eepurl.com/igDnxD

Videoita teemoistani:

Lastensuojelu, neurovähemmistöt

Ikäääntyneiden hyvinvointi:

Omaishoitajien hyvinvointi:

Valtuustoaloite kouluvalmentajien palkkaamiseksi Lohjan peruskouluihin 15.3.2023

Tein valtuustoryhmäni puolesta aloitteen kouluvalmentajien palkkaamisesta Lohjan peruskouluihin. Sanatarkasti aloite kuuluu: Selvitetään kouluvalmentajien palkkaaminen Lohjan peruskouluihin, sillä asioista tulee tehdä ensin selvitys ja vaikka asia olisi kuinka tärkeä ja hyvä, asian tärkeys voi selvitä paremmin luottamushenkilöille ja viranhaltijoille, oli kyseessä mikä tahansa asia.

Minulta kysyttiin ennen valtuustokokousta, mikä on kouluvalmentaja.

Kouluvalmentajan kanssa etsitään keinoja lapsen tai nuoren arjen helpottamiseksi. Siinä missä perinteiset koulun tukimuodot ovat rajoittuneet kouluajalle, kouluvalmentaja on kokonaisvaltaisena tukena sekä koulussa että vapaa-ajalla. Kouluvalmentaja on tehtävänä vielä toistaiseksi melko uusi. Eri kunnissa ja kaupungeissa vastaavanlaista toimintaa on eri nimikkeiden alla. Kouluvalmentajaa vastaavia tehtäviä on ainakin Helsingissä ja useissa kunnissa Pohjanmaalla. Kouluvalmentaja tukee lapsen tai nuoren oppimista, koulunkäyntiä, kasvua ja kehitystä sekä kuuntelee murheita ja on läsnä. Joustava työaika mahdollistaa työskentelyn myös oppilaan vapaa-ajalla.

Esimerkiksi Lapualla ja Helsingissä on kouluissa kouluvalmentajia ja tulokset ovat olleet erinomaisia.

Aloitteeni:

Selvitetään kouluvalmentajien palkkaaminen Lohjan peruskouluihin

Keskustan valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteessaan, että Lohjan kaupunki selvittää kouluvalmentajien palkkaamista Lohjan peruskouluihin.

Kouluvalmentaja työskentelee koulussa lasten ja nuorten kanssa. Työskentelyote on positiivinen, ratkaisukeskeinen sekä muutosjohtoinen. Kouluvalmentaja toimii myös koulun kasvatusammattilaisten sekä huoltajien apuna konsultoiden ja tuoden yhdessä toimien ratkaisumalleja mm. haastavaan käytökseen, koulunkäynnin pulmiin ja motivaatio-ongelmiin. Kouluvalmentaja toimii myös työparina kasvatusohjaajan sekä opettajien kanssa pitäen oppilaille mm. hyvinvointitaitotunteja sekä ryhmäyttämistä ja ilmiötyöskentelyä tarpeista nousevista aiheista. Kouluvalmentaja pitää oppilaille lisäksi sosiaalisen vahvistamisen ryhmätoimintaa ja tukikeskusteluja. Kouluvalmentaja työnkuvaa on kokeiltu useissa Helsingin peruskouluissa vuodesta 2019 lähtien ja tulokset ovat olleet erinomaiset. Kouluissa, joissa kouluvalmentaja on työskennellyt, oppilaiden poissaolot vähenivät etenkin 7.-9.-luokkalaisilla ja Wilma-merkinnät paranivat kaikilla. Negatiivisten Wilma-merkintöjen osuus kaikista merkinnöistä laski kolmanneksesta viidennekseen niissä ala- ja yläkouluissa, joissa kouluvalmentaja työskenteli.

Kouluvalmentajan tehtävää määritellessä on huomioitu koulukuraattorin ja -psykologin toimenkuvat. Nämä kaikki täydentävät osaamisellaan ja toiminnallaan koulun hyvää arkea.

Lohjalla 15.3.2023

Keskustan valtuustoryhmän puolesta

Lotta Paakkunainen

Aloitteen allekirjoittivat myös:

Ana Maria Gutiérrez Sorainen (ML), Laura Skaffari (vihr.), Birgit Aittakumpu (vas.), Anna Mustalahti (vihr.), Jani Méling (vihr.), Hannele Maittila (ML), Satu Nybäck (sd.), Anna-Maija Kallio (vihr.), Heli Kurimo (vihr.), Risto Murto (vihr.) ja Karitta Laitinen (ML).

lähteet: https://www.hel.fi/fi/uutiset/kouluvalmentaja-kuuntelee-ja-kohtaa-oppilaita-koulujen-henkilokunta-haluaa-toimintamallin

https://www.theseus.fi/handle/10024/355169

Oppi perille(kö)

Lohjalaispäättäjät opin haussa
Länsi-Uusimaassa 25.8.2018 uutisoitiin kaupunginhallituksen vierailusta Järvenpäähän ja Hyvinkäälle.

Länsi-Uusimaa 25.8.2018
Länsi-Uusimaa 25.8.2018

 

Tästä voisi kuvitella, että oppia saatiin vain sen tueksi, että Neidonkeidasta pitää parantaa ja siihen panostaa. On aivan yleistä, että kerrotaan vain ne itselle mieluisat asiat ja onhan Neidonkeitaan peruskorjaus edessä ja se on oiva hetki parantaa entisestään palvelua, mutta näinä päivinä, kun kouluja lakkautetaan säästöihin vedoten ja puhutaan ”vaikeidenkin päätösten” tekemisestä, voisi tätä vähän viivyttää.

Mites muut asiat? Mitä muuta opittiin? Kuten Hyvinkään lukio? Siitä ei varmaan sitten vierailulla puhuttu, vaikka epäilen kyllä, sillä Hyvinkäällä ovat hyvin ylpeitä rohkeudestaan rakentaa uusi lukio vanhan korjaamisen sijaan. Päätös perustuu siihen, että Hyvinkää on menettänyt opiskelijoita lähikunnille, joilla on uusia ja moderneja lukioita. Nuoret pääsääntöisesti haluavat uutta, Hyvinkäällä ymmärrettiin se ja he päättivät kuunnella nuoria.

Toisin kuin Lohjalla. Lohjalla nuorisovaltuusto lausui uuden lukiorakennuksen puolesta. Ja kappas, kantanne on kuultu.

Päätettiin nostalgiaan nojaten, että korjataan vaan. Se on niin ihana paikka. Eihän sitä voi millään purkaa, päätöstä tehtäessä meni uudelleen rakentaminen ja lakkautus ajatuksena vähän sekaisin.

On hienoa, että käydään tutustumassa muihin ja oppimassa muilta. Jos vaikka oikeasti opittaisi. Ja onhan meilläkin annettavaa.

https://yle.fi/uutiset/3-10369052

 

Vaikka Lohja ei paistattele millään muotoa ylläolevassa Ylen jutussa, on Lohjalla kuitenkin hienosti ja rohkeasti lähdetty panostamaan sisäilmasta sairastuneiden ja oireilevien opiskelijoiden mahdollisuuksiin opiskella etänä ja verkossa ja pyritään luomaan mahdollisuuksia. On neuvoteltu ja pilotoidaan virtuaaliluokkahanketta, jossa nuori opiskelija on keskiössä. Näin olen saanut ymmärtää.

Jos sulla on toinen kokemus asiasta, kuulen sinua mielelläni.

 

On tärkeää, ettei kenenkään tulevaisuus kaadu sairastamiseen ja on hyvin tärkeää, ettei kenenkään tulevaisuus kaadu kaupungin kiinteistön sairastuttamiseen.