Tytyrin kaivosmuseossa vierailulla lasten kanssa

Lähimatkailua! Kävimme lasten kanssa Tytyrin kaivoksessa. Museo on 110 metriä maanpinnan alapuolella.

Tytyrissä on Koneen hissi, jolla päästään pikavauhtia kaivoksen uumeniin.

Tytyrissä on perusnäyttely, jossa kerrotaan kaivostoiminnasta yleisesti ja mineraaliesiintymistä. Tytyrissä on myös upea taidenäyttely ja lapsille peikkoluola aarteineen. Tytyristä voi myös vuokrata salia kokouksiin tai juhliin. Salissa on kahdeksan astetta lämmintä, joten takki päälle, jos kokoustamaan halajaa.

Eeva Muttonen

Kierroksemme jälkeen näin jäin keskustelemaan matkailupäällikön kanssa ja hän kertoi, että vierailijamäärät ovat nousussa. Siihen on todennäköisesti vaikuttanut yhtenä asiana se, että kaivokseen voi mennä nyt myös omatoimisesti omalla aikataululla, lippujen hinnat on laskeneet ja matkailupäällikkö uumoili myös peikkoluolan herättäneen kiinnostusta.

Tämä oli mukava kaupunginvaltuutettuna kuulla, sillä Tytyri on hyvin kauan ollut murheenkryyninä sekä kiistakapulana päätöksentekijöille ja kuntalaisille.

Kannattaa muuten käydä vielä vilkaisemassa vieressä oleva avolouhus.

Lisää Tytyristä:

www.tytyrielamyskaivos.fi

Kesälomaa odotellessa lasten kanssa

Lasten kesäloman alku on ollut kotitöistä huolimatta todella lepäilyä minun ollessani töissä.

Lapset ovat vähän jo tylsistyneitä, odottelevat äidin lomaa, että voidaan käydä ja tehdä.

Kyllä sitä onneksi jotain edes ehtii töiden ohella ja kävimme nuorimmaiseni kanssa Luonnontieteellisessä museossa ja pitihän se Käärijäkin käydä katsomassa torijuhlilla Lohjalla.

Meillä on kesäloma aloitettu jo vuosia vierailulla Hennolan kotieläintilalla, mutta tilan lopetettua on pitänyt keksiä uusi tapa, jolla kesäloman tuntu alkaa. Vielä aloituksen tuntu on hakusessa, mutta kyllä tämä jo lomalta tuntuu, kuulemma.

Luonnontieteellinen museo oli jälleen upea kokemus.

Lomafiilis tuli viimeistään Lohjan torilla, Netta Skogia kuunnellessa ja Käärijää odotellessa.

Markkinahumu hakiessa syötävää ja ihmisten kerääntyessä paikalle.

Oli upea, kuinka Käärijän aloittaessa Cha Cha Cha’n koko yleisö lauloi mukana.

Omaa lomaa ja lisäseikkailuja lasten kanssa odotellessa.

ALUEVALTUUSTOALOITE OMAISHOIDON NEUVOTTELUKUNNAN PERUSTAMISESTA LÄNSI-UUDENMAAN HYVINVOINTIALUEELLE aluevaltuustokokouksessa 13.6.2023

Tein ensimmäisen aluevaltuustoaloitteeni ryhmäni puolesta 13.6.2023 aluevaltuuston kokoukseen. Aloitetta valmistelin yhteistyössä Hiiden Omaishoitajat ry:n ja Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset ry:n kanssa.

Aloite:

Me aloitteen allekirjoittaneet esitämme, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle perustetaan omaishoidon neuvottelukunta.
Lohjalla on perustettu v. 2009 Suomen ensimmäinen omaishoidon neuvottelukunta, johon on kuulunut mm. viranhaltijoita, luottamushenkilöitä, oppilaitosten sekä omaishoitajien ja
etuyhdistyksen edustajia. Toiminta on ollut erinomaista kehittämisyhteistyötä liittyen mm. omaishoitajien valmennuksiin ja vapaan järjestelyihin. Espoossa on toiminut omaishoitajaverkosto, joka on tehnyt yhteistyötä lähinnä toimintojen koordinoinnissa ja ajankohtaisasioiden
tiedostuskanavana.


Neuvottelukunnan toiminnalla kehitetään omaishoidon kokonaisuutta, joka huomioi omaishoidon monimuotoisuuden ja eri-ikäisten omaishoitajien ja heidän läheistensä tuen tarpeet. Neuvottelukunta edistää asiakaslähtöisyyttä ja yhteistyöllä löydetään hyviä toimivia käytänteitä,
joiden avulla lisätään omaishoitoperheiden jaksamista ja hyvinvointia. Näin ollen palvelujärjestelmä vastaa paremmin asiakkaiden tarpeita sekä voidaan toimia ennaltaehkäisevästi ja kustannustehokkaasti.
Lisäksi omaishoidon toimijoiden yhteistyöllä voidaan vahvistaa tiedonkulkua ja vuoropuhelua.
Omaishoidon neuvottelukunta turvaa myös osaltaan, että koko maakunnan omaishoitajat ja heidän tarpeensa otetaan huomioon tasapuolisesti.


Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Omaishoidossa hoivan tarve perustuu hoidettavan henkilön terveydentilan tai toimintakyvyn heikentymiseen tai vammaisuuteen ja se koskettaa kaikenikäisiä henkilöitä.


Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella sopimusomaishoitajia on n. 3500 ja lisäksi pääasiallisia sopimuksettomia omaisiaan auttavia n. 31 000. Omaishoito on merkityksellinen ja kustannustehokas tapa huolehtia läheisestä. Ikääntyneiden sopimusomaishoito maksaa n. 12 000 euroa vuodessa ja tehostettu palveluasuminen n. 63 000 euroa vuodessa.


Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päättäjillä ja koko alueella tulee olla selvä käsitys omaishoidon kokonaistilanteesta. Omaishoitoa tulee arvioida ja siihen tulee resursoida riittävästi. Hyvinvointialueellemme tarvitaan selkeä omaishoitostrategia tavoitteineen, jolla omaishoitajien asemaa parannetaan ja yhtenäistetään. Strategian tulee huomioida alueen omaishoidon kokonaistilanne, tuen ja palveluiden tarpeet sekä kehittämiskohteet, jotta palvelut vastaavat joustavasti omaishoitoperheiden erilaisiin tilanteisiin. Hyvinvointialueella päätetään alueen omaishoidontuen taso, myöntämisperusteet tuen piiriin pääsemiseksi ja omaishoidosta maksettavat palkkiot. Taloudellisen tuen ja palveluiden on oltava suhteessa omaisen antaman hoivan sitovuuteen ja vaativuuteen. Omaishoito yhdessä toimivien palvelujen kanssa siirtää ja jopa ehkäisee raskaamman hoidon tarvetta.


Esitämme aloitteessamme, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle perustetaan omaishoidon neuvottelukunta. Omaishoidon neuvottelukunnassa on mukana hyvinvointialueen omaishoitoyhdistysten edustus, virkamiesedustus, valtuutettuja omaishoidosta vastaavasta
lautakunnasta ja tarvittaessa myös muita tahoja.

Karkkila 13.6.2023
Lotta Paakkunainen (kesk.)

Kiitos kampanjassa mukanaelämisestä

Lämmin kiitos mukanani olemisesta ja luottamuksesta kaikille minuun luottaneille. Ensikertalaiselna äänimäärää en osannut ajatella etukäteen ja tästä alkaakin oma analysointini omaa kehitystäni varten. Toivon puolueeni käyvän oikeasti oikeaa, rakentavaa ja kehittävää keskustelua aiheesta, eikä hautaavan epämiellyttävää analyysiä, kuten on ollut tapana.

Kampanjan aikana tapasin suuren määrän ihmisiä, vastailin sähköpostitiedusteluihin arvoistani, puhuin puhelimessa.

Viikonloppuna olin Lohjan vaalitorilla ja oli mieltä lämmittävää keskustella ihmisten kanssa ja saada myönteistä palautetta.

Vaalitulosiltana olin lapseni kanssa sairaalassa, eikä silloin vaalitulosten seuraaminen, tai edes tulos ollut päällimäisenä mielessä. Tuolloin jälleen asioiden tärkeysjärjestys meni pohdintaan.

Samalla mietin, että ei ole aivan sama, miten vaaleissa käy, ei vain oman nuoreni, vaan myös muiden nuorten vuoksi.
Nuorten palvelut on saatava toimimaan. Nuoret tarvitsevat NYT sitä apua. Kauniisti on sanottu tosiasia, että tulevaisuus on heidän, mutta he ovat myös NYT

Työni jatkuu kaupunginvaltuustossa, hyvinvointialueen tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa ja aluevaltuuston varavaltuutettuna. Työni lasten, nuorten ja perheiden hyväksi jatkuu siviilityössäni, yksi perhe, yksi lapsi, yksi nuori kerrallaan.


Lämmin kiitos sinulle vielä

Lotta

Viimeisiä päiviä kampanjoinnissa – vauhti tuntuu jo jaloissa

Presidentti Niinistö sanoi puheessaan eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä, ettei yksin, kaksin, tuskin kolmisinkaan muodosteta tarvittavaa, vahvaa hallitusta. Haluan lisätä tähän, että kukaan ei pärjää yksin, tai tee menestystään yksin.

Kampanjointi on hektistä, välillä raskasta, toisinaan yksinäistä, toisinaan yhdessä porukalla iloista tekemistä. Kampanjointi on myös taloudellisesti vaativaa. Pelkkä ehdokasmaksu voi olla hyvinkin korkea. Olen nyt tilanteessa, joka on minulle vaikea ja vieras. Olen siinä mielessä kai aivan tyypillinen suomalainen, että teen yksin, pärjään yksin, enkä pyydä apua. En. Kuulostaako tutulta?

Pystyisitkö sinä tukemaan pyrkiessäni meille töihin Eduskuntaan?

Kampanjaa voi tukea taloudellisesti:

Lotta Paakkunaisen vaalitili

FI90 5780 3820 2024 70

Ehdokkailla on hyvin erilaiset lähtökohdat kampanjan käymiseen ja tekemiseen. Toiset ovat lomalla työstään, toisilla on hurjia summia takanaan ja toisilla nimeä entuudestaan.

Itse en pysty ottamaan lomaa, jotta täysipäiväisesti voisi kampanjoida, vaan lyhyillä yöunilla mennään. Toisaalta se on hyvää treeniä eduskuntatyötä varten, jospa sinne asti pääsisi.

Kampanjoidessani joka tasolla olen täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella, silti olen oppinut hyvin paljon niin itsestäni kuin

Olen oppinut paljon kanssaehdokkailta, ihaillen kampanjointitaitoja, asiaosaamista ja jaksamista. Olen oppinut hyvin paljon myös toreilla ja tapahtumissa tapaamiltani ihmisiltä. Jokaisesta opista olen kiitollinen.

Olen kiitollinen kaikista viesteistä, kannustavista puheluista ja keskusteluista joita olen saanut nyt kampanjoinnin aikana.

Ehdin vielä kiertämäänkin, tule mukaan!

  • Perjantaina tupaillassa Hyvinkäällä
  • lauantaina vaalitorilla Lohjalla, Kirkkonummella sekä Espoossa

Lämmin kiitos sinulle, nähdään ja kohdataan!

Lotta

Lotasta sanottua