Kategoria-arkisto:Vihti

Aluevaltuuston kyselytunti

Aluevaltuuston kyselytunti aluevaltuustokokouksen yhteydessä 6.10. tarjosi mahdollisuuden nostaa esiin aluevaltuutetuilta tulleita ajankohtaisia kysymyksiä hyvinvointialueen palveluista. Itse ilmoitin verkostolleni ja ryhmilleni tästä mahdollisuudesta ja pyysin kysymyksiä, joihin he haluaisivat vastauksia. Jätin tilaisuuteen seuraavat kysymykset:

  • Miten ikääntyneiden vajaaravitsemuksen järjestelmällisen seulonnan ja hoidon sisällyttäminen osaksi ikääntyneiden hoitopolkua on edennyt Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella ja miten sen toteutumista seurataan eri palveluissa koko hyvinvointialueen tasolla?
  • Mikä on aikuisten sosiaalipalveluissa keskimääräinen odotusaika uuden asiakkaan ajanvaraukseen sosiaalityöntekijälle esimerkiksi vuokravelka- tai muussa taloudellisessa kriisitilanteessa?
  • Mikä on tällä hetkellä aikuisten sosiaalipalvelujen neuvonnan jonotilanne Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella ja kuinka paljon käsittelemättömiä sosiaalihuoltolain mukaisia huoli-ilmoituksia ja yhteydenottoja on jonossa?
  • Miten varmistetaan potilaan asianmukainen tutkimus ja diagnoosin saaminen tilanteissa, joissa yhteydenotto terveydenhuoltoon johtaa fysioterapiaan tai itsehoito-ohjeisiin lääkärin vastaanoton sijaan?
  • Missä ja miten Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on määritelty perusterveydenhuollon lääkäripalveluihin pääsyn kriteerit ja miten varmistetaan, että potilas ohjautuu oikea-aikaisesti tarpeenmukaiseen hoitoon?

Tilaisuudessa vastattiin sosiaalipalveluja koskeviin kysymyksiin.

Uuden asiakkaan odotusajasta sosiaalityöntekijälle kerrottiin, että odotusajat vaihtelevat tiimeittäin ja alueittain. Nuorten tiimeissä (alle 30-vuotiaat) odotusaika on tällä hetkellä noin 10 arkipäivää ja yli 30-vuotiaiden tiimeissä keskimäärin 17 arkipäivää.

Sosiaalipalvelujen neuvonnan jonotilanteesta saadun vastauksen mukaan käsittelemättömiä sosiaalihuoltolain mukaisia yhteydenottoja tai huoli-ilmoituksia on tällä hetkellä noin 600–700 koko hyvinvointialueella. Kysyin lisäksi, mikä on vanhimman käsittelemättömän asian odotusaika, mutta tähän ei tilaisuudessa osattu vastata.

Pidän tätä merkittävänä tietona, sillä jokaisen jonossa olevan yhteydenoton taustalla on ihminen tai perhe, joka tarvitsee apua, tukea, neuvontaa tai palveluiden arviointia. Pelkkä jonossa olevien asioiden määrä ei kuitenkaan vielä kerro koko kuvaa. Olennaista olisi tietää myös se, kuinka pitkään ihmiset joutuvat odottamaan ja täyttyvätkö palvelujen lakisääteiset määräajat käytännössä.

Kyselytunnin teemoista jäi mieleen myös laajempi kysymys tiedolla johtamisesta. Valtuutettuina tarvitsemme tietoa paitsi toimintamalleista myös siitä, miten ne toteutuvat käytännössä. Tämä koskee niin sosiaalipalvelujen saatavuutta, ikääntyneiden ravitsemuksen seurantaa kuin terveyspalveluihin pääsyäkin.

Haluan antaa myös rakentavaa palautetta kyselytunnin järjestämisestä. Kysymyksiä oli jätetty yhteensä 23, mutta käsittelyyn valittiin niistä 12. Valtuutetut eivät etukäteen tienneet, mitkä kysymykset valitaan käsiteltäviksi, eikä jatkokysymyksille käytännössä jäänyt aikaa. Vastaukset annettiin nopealla tahdilla, mikä teki tarkentavien kysymysten esittämisestä vaikeaa.

Ymmärrän, että käytettävissä oleva aika on rajallinen. Silti valtuutettujen tiedonsaannin ja avoimen keskustelun näkökulmasta olisi tärkeää, että joko useampiin kysymyksiin ehditään vastata tai että jatkokysymyksille varataan aidosti mahdollisuus. Kyselytunnin tarkoitus ei ole pelkästään kuulla vastauksia, vaan myös syventää ymmärrystä palvelujen tilanteesta.

Positiivista on, että niihin kysymyksiin, joita ei tällä kertaa käsitelty, toimitetaan kirjalliset vastaukset myöhemmin ja palaan niihin vielä erikseen, kun vastaukset ovat valmistuneet ja olen ehtinyt perehtyä niihin tarkemmin.

Hyvinvointialueen tehtävä on turvata apu oikeaan aikaan sitä tarvitseville ja siksi myös palvelujen saatavuutta, jonotilannetta ja palveluprosessien toimivuutta on seurattava avoimesti ja säännöllisesti.

Kun terveydenhuollon maksu nousee, kuka maksaa ja mitä siitä oikeasti säästyy?

Hallituksen uudet sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat herättäneet keskustelua erityisesti raskaudenkeskeytysten maksuista. Aborttimaksu on kuitenkin vain yksi osa paljon suurempaa kokonaisuutta.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan uusia erityistutkimusmaksuja sekä leikkaus- ja toimenpidemaksuja. Lisäksi joitakin nykyisiä maksuja korotetaan. Erityistutkimuksesta voitaisiin periä enintään 60,30 euroa ja leikkaus- ja toimenpidemaksusta enintään 264,10 euroa. Uudet maksut on tarkoitus ottaa käyttöön 1.3.2027.

Aborttikeskustelussa on tärkeää huomata, ettei kyse ole aborttioikeuden muuttamisesta, mutta kyse on silti rahasta ja raha vaikuttaa siihen, kuinka helposti ihminen tosiasiassa pystyy käyttämään terveyspalveluja.

Siksi halusin katsoa asiaa hieman pidemmälle kuin yksittäisen maksun kautta.

Mitä asiakasmaksujen korotukset tarkoittavat naisille? Entä pienituloisille? Kuinka moni ihminen joutuu maksukaton piiriin? Onko kyse oikeasti säästöstä vai ennen kaikkea siitä, että rahaa siirtyy asiakkaiden maksettavaksi? Ja ennen kaikkea pohdin, että onko näiden vaikutuksia arvioitu riittävästi?

STM:n syyskuussa julkaisema muistio antaa näihin kysymyksiin paljon tietoa, mutta myös uusia kysymyksiä.

STM on arvioinut vaikutuksia

Ensimmäinen tarkennus on paikallaan, sillä aiemmin saattoi syntyä kuva, ettei hallitus olisi arvioinut asiakasmaksujen sukupuolivaikutuksia. Se ei pidä täysin paikkaansa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt erillisen jopa seitsemän sivun muistion, jossa arvioidaan Orpon hallituskaudella tehtyjen asiakasmaksulainsäädännön muutosten yhteisvaikutuksia.

Arvio on tehty SISU-mikrosimulointimallin SOTE-SISU-laajennuksella. Mallissa on hyödynnetty THL:n hoitoilmoitusrekistereihin perustuvia vuoden 2022 palvelunkäyttötietoja, jotka kattavat noin 800 000 suomalaisen tiedot.

Päätöksiä pitääkin tehdä tiedon perusteella, mutta vaikutusten arviointi ei tarkoita sitä, että kaikki vaikutukset olisi arvioitu.

Maksut nousevat hieman useammin naisilla kuin miehillä

STM:n oma laskelma osoittaa, että hallituskauden asiakasmaksumuutokset kohdistuvat naisiin hieman miehiä yleisemmin.

Miehistä noin 45 prosentilla asiakasmaksut kasvaisivat, tarkoittaen sitä, että naisista vastaava osuus on noin 55 prosenttia.

Kun tarkastellaan yli sadan euron vuosittaista maksujen kasvua, ero säilyy:

  • miehistä noin 15 prosentilla maksut kasvaisivat yli 100 euroa vuodessa
  • naisista noin 19 prosentilla.

STM itse toteaa, että naisten terveyspalvelujen käyttö on useista syistä miehiä yleisempää. Ikäjakauma selittää osan erosta, mutta ei kaikkea.

Tämä on tasa-arvon kannalta olennainen havainto.

Maksu voi olla lain näkökulmasta kaikille sama, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että sen vaikutus olisi kaikille sama.

Muodollisesti sama maksu ei aina tuota käytännössä samanlaista vaikutusta.

Entä pienituloiset?

STM:n arvio on tässäkin kiinnostava, sillä kun tarkastellaan euromääräistä vaikutusta, asiakasmaksujen muutokset kohdistuvat yleisemmin pienituloisiin tulokymmenyksiin, kaikkein pienituloisinta tulokymmenystä lukuun ottamatta.

Kun vaikutusta tarkastellaan suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin, vaikutus on suurin alimmassa tulokymmenyksessä ja pienenee tulojen kasvaessa.

STM arvioi, että muutoksen vaikutus käytettävissä oleviin tuloihin on keskimäärin enintään noin 0,4 prosenttiyksikköä. Tämä keskimääräinen luku ei kuitenkaan kerro kaikkea. Jos ihmisellä on hyvä toimeentulo, sadan tai kahdensadan euron vuosittainen lisämaksu on eri asia kuin ihmiselle, jolla rahat eivät tahdo riittää ruokaan, lääkkeisiin, asumiseen ja muihin välttämättömiin menoihin.

Siksi asiakasmaksujen tasa-arvovaikutusta ei pitäisi arvioida vain keskiarvoilla.

Miten maksujen korotukset kohdistuvat pienituloisiin naisiin?

STM:n muistio kertoo meille sukupuolivaikutuksen ja tulovaikutuksen erikseen, mutta se ei kuitenkaan tuo esiin yhtä tarkkaa ristiintaulukointia siitä, miten esimerkiksi pienituloisten naisten ja pienituloisten miesten maksut muuttuvat. Tämä on oleellista, jos haluamme arvioida tasa-arvoa kunnolla.

330 000 ihmistä saavuttaisi maksukaton

Yksi STM:n muistion kiinnostavimmista luvuista liittyy terveydenhuollon maksukattoon. Ilman hallituskauden asiakasmaksumuutoksia maksukaton arvioidaan täyttyvän vuoden aikana noin 160 000 ihmisellä eli 2,9 prosentilla väestöstä. Hallituskauden asiakasmaksumuutosten jälkeen maksukaton arvioidaan täyttyvän noin 330 000 ihmisellä eli 6 prosentilla väestöstä.

Toisin sanoen maksukaton vuosittain saavuttavien ihmisten määrä yli kaksinkertaistuisi.

Maksukatto on tarkoitettu suojaamaan paljon palveluja tarvitsevia ihmisiä. Kun maksut nousevat, yhä useampi ihminen saavuttaa katon. Maksukatto ei siis poista sitä tosiasiaa, että ennen katon täyttymistä ihmiselle voi syntyä huomattava määrä maksuja ja samalla on muistettava, että nykyjärjestelmässä asiakkaan pitää itse seurata maksukaton täyttymistä ja ilmoittaa siitä hyvinvointialueelle. STM toteaa itse muistiossaan, että kaikki asiakkaat eivät välttämättä huomaa maksukaton täyttymistä.

Tähän ollaan valmistelemassa muutosta, mutta se ei vielä ratkaise tämänhetkistä ongelmaa.

Onko tämä säästö?

Hallituksen esityksessä todetaan, että muutoksilla pyritään parantamaan julkisen talouden kestävyyttä, mutta asiakasmaksujen korottaminen ei ole sama asia kuin menojen leikkaaminen.

Se on asiakasmaksutulojen lisäämistä.

STM:n yhteisvaikutusmuistiossa vuoden 2024 päätettyjen asiakasmaksukorotusten arvioitu vaikutus maksukertymään on 150 miljoonaa euroa. Sosiaalihuoltolain uudistukseen liittyvien tulosidonnaisten maksujen muutosten arvioitu vaikutus on 15 miljoonaa euroa.

Vuoden 2026 kehysriihessä päätettyjen uusien terveydenhuollon asiakasmaksujen ja korotusten arvioitu vaikutus maksukertymään on 97 miljoonaa euroa vuodessa, kun tarkastelu tehdään vuoden 2027 tasossa.

Tämä tarkoittaa, että kyse on merkittävästä asiakasmaksutulojen lisäyksestä.

97 miljoonaa euroa lisää asiakasmaksuja ei tarkoita 97 miljoonaa euroa säästyneitä sote-menoja.

Palvelu itsessään pitää edelleen järjestää ja tuottaa.

Lääkäri, hoitaja, leikkaussali, tutkimuslaite, anestesia, laboratorio ja muu hoito maksavat edelleen saman verran tai lähes saman verran riippumatta siitä, maksaako asiakas palvelusta 0 euroa, 60 euroa tai 264 euroa.

Asiakasmaksu muuttaa ennen kaikkea sitä, kuka maksaa osan kustannuksesta.

Kyse on ennen kaikkea julkisen rahoituksen ja asiakasrahoituksen välisestä siirtymästä, ei automaattisesti palvelutuotannon säästöstä.

Mutta lisääkö tämä edes täysimääräisesti julkisen talouden tuloja?

Kun asiakasmaksuja korotetaan, kaikki laskennallinen maksukertymä ei välttämättä toteudu täysimääräisenä, sillä maksukatto rajoittaa joidenkin asiakkaiden maksuja, lisäksi asiakasmaksuihin liittyy maksamatta jääviä laskuja ja muita käytännön ongelmia.

STM:n laskelma ei ota huomioon sitä, että ihmisten käyttäytyminen voi muuttua.

STM käyttää ns. staattista arviota. Mallissa oletetaan, että palvelujen käyttö pysyy samana, vaikka maksut nousevat. Muutosten oletetaan tulevan voimaan ikään kuin yhdessä yössä ja olevan koko vuoden täysimääräisesti voimassa.

Todellisuudessa ihminen voi ajatella, että ”en mene tällä kertaa lääkäriin, koska minulla ei ole varaa,” tai ”katson vielä, jos tämä vaiva menisi itsestään ohi,” tai ”en pysty maksamaan tätä nyt.”

Jos näin tapahtuu, asiakasmaksukertymä ei välttämättä kasva hallituksen laskelman mukaisesti ja silloin syntyy toinen riski siitä, että hoitoon hakeutuminen lykkääntyy ja hoito/hoitotoimenpiteet muuttuvat raskaammiksi (eli kalliimmiksi).

Asiakasmaksu voi siis muuttua myöhemmäksi kustannukseksi

Tämä on terveydenhuollon talouden kannalta olennainen asia.

Jos ihminen hakee hoitoa ajoissa, ongelma voidaan ehkä hoitaa pienellä toimenpiteellä, lääkkeellä, ohjauksella tai lyhyellä käynnillä. Jos hoito lykkääntyy, seurauksena voi olla raskaampi hoito, päivystyskäynti, sairaalahoito, pidempi sairausloma tai työkyvyn heikkeneminen.

STM:n yhteisvaikutusmuistio ei arvioi näitä käyttäytymisvaikutuksia. Se ei siis pysty vastaamaan siihen, kuinka paljon maksujen korotukset vähentävät palvelujen käyttöä tai kuinka paljon mahdollinen hoitoon hakeutumisen lykkääntyminen myöhemmin lisää raskaampien palvelujen tarvetta.

Mikä on asiakasmaksujen nettovaikutus julkiselle taloudelle, kun huomioon otetaan maksukatto, maksamatta jäävät maksut, mahdollinen palvelujen käytön väheneminen ja mahdollinen raskaampien palvelujen tarpeen kasvu?

Tähän pelkkä 97 miljoonan euron maksukertymä ei vastaa.

Erityisen ongelmallinen on se, mitä vaikutusarvioinnissa ei pystytä näkemään

STM:n arviointi on ihan hyödyllinen, mutta siinä on rajansa ja se perustuu vuoden 2022 palvelunkäyttötietoihin, eikä se huomioi ihmisten käyttäytymisen muutoksia. Se tarkastelee muutoksia vuoden 2027 tasolla tilanteessa, jossa kaikki muutokset olisivat voimassa koko vuoden ja se tarkastelee hallituskauden asiakasmaksujen yhteisvaikutusta, ei jokaisen yksittäisen maksun kaikkia erityisiä vaikutuksia.

Tämä on tärkeää esimerkiksi aborttimaksujen kohdalla.

Abortti on tässä enemmän kuin yksi maksuluokka

Hallituksen esityksessä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu voisi olla enintään 264,10 euroa. Uudet maksut kerryttäisivät maksukattoa. Maksua ei kuitenkaan perittäisi esimerkiksi sellaisista toimenpiteistä, joiden tarve on suorassa yhteydessä synnytykseen tai tietyistä raskauteen liittyvistä komplikaatioista.

Tässä tulee esiin kysymys naisten asemasta.

Raskaus, synnytys, keskenmeno ja raskaudenkeskeytys ovat palveluja, joiden käyttäjät ovat biologisista syistä pääosin naisia ja muita raskautuvia henkilöitä.

Siksi asiakasmaksupäätös ei ole sukupuolivaikutuksiltaan täysin neutraali, vaikka itse maksu olisi kirjoitettu sukupuolineutraaliksi.

En väitä, että jokainen maksu olisi automaattisesti tasa-arvon vastainen, mutta jos STM:n oma arvio osoittaa jo koko asiakasmaksupaketin kohdistuvan naisiin hieman miehiä useammin, mietin vain, että miten yksittäiset lisääntymisterveyteen liittyvät maksut vaikuttavat tähän kokonaisuuteen.

Erityisesti haluaisin tietää, onko uuden leikkaus- ja toimenpidemaksun osalta arvioitu erikseen:

  • kuinka suuri osa maksusta kohdistuu naisiin
  • kuinka suuri osa liittyy lisääntymisterveyteen
  • kuinka suuri osa kohdistuu pienituloisiin
  • onko vaikutusta arvioitu yhdessä sukupuolen ja tulotason kanssa
  • voiko maksu muodostaa käytännössä taloudellisen kynnyksen hoitoon hakeutumiselle.

Näitä kysymyksiä ei STM:n yhteisvaikutusmuistio ratkaise.

Uudellamaalla ratkaisu ei ole aivan sama kuin muualla Suomessa

Aborttimaksujen keskustelussa on hyvä huomata vielä se, että valtakunnallinen lainsäädäntö ja käytännön asiakasmaksu eivät ole aivan sama asia.

Valtio säätää asiakasmaksujen perusteista ja enimmäismääristä, mutta hyvinvointialueet päättävät omista asiakasmaksuistaan lain sallimissa rajoissa. Asiakasmaksuja ei siis automaattisesti peritä aina lain sallimaan enimmäismäärään saakka.

Uudellamaalla tilanne on vielä hieman erilainen. Helsinki ja neljä Uudenmaan hyvinvointialuetta, eli Länsi-Uusimaa, Keski-Uusimaa, Itä-Uusimaa ja Vantaa-Kerava, järjestävät perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelut kukin itse, mutta erikoissairaanhoidosta vastaa HUS-yhtymä. Siksi esimerkiksi raskaudenkeskeytykseen liittyvä mahdollinen asiakasmaksu kuuluu Uudellamaalla HUSin päätöksenteon piiriin.

Tällä hetkellä HUSin omassa hinnastossa päiväkirurgisen toimenpiteen maksu on 233,80 euroa. HUS kertoo myös, että päiväkirurgian maksu peritään toimenpiteestä, joka tehdään leikkaussalissa ja joka edellyttää esimerkiksi yleisanestesiaa, laajaa puudutusta tai suonensisäisesti annettavaa lääkitystä.

Nyt Helsingin pormestari Daniel Sazonov on Helsingin edustajien kautta lähtenyt tavoittelemaan HUSissa ratkaisua, jossa kaikista aborteista luovuttaisiin perimästä asiakasmaksua. Tämä on tärkeä ero valtakunnalliseen keskusteluun siinä, että vaikka eduskunta hyväksyisi lainsäädännön, joka mahdollistaa maksun perimisen, HUS voisi omassa päätöksenteossaan päättää olla perimättä sitä.

Jos asiakasmaksu on lainsäädännön mukaan mahdollinen mutta sen periminen ei ole pakollista, miksi raskaudenkeskeytyksestä pitäisi periä maksu lainkaan?

HUSin kohdalla tätä kysymystä on nyt mahdollista tarkastella myös käytännössä.

Uudellamaalla voidaan tehdä oma ratkaisu

Tässä on myös laajempi periaatteellinen kysymys, jota pohdin alueellisesta tasa-arvonäkökulmasta. Jos asiakasmaksuista päätetään hyvinvointialueilla erikseen, voi syntyä tilanne, jossa saman terveyspalvelun hinta riippuu siitä, missä päin Suomea ihminen asuu.

Uudellamaalla taas HUSin järjestämä erikoissairaanhoito muodostaa oman kokonaisuutensa. Tämä tarkoittaa, että valtakunnallinen asiakasmaksulainsäädäntö määrittelee rajat, mutta poliittista harkintaa jää myös alueelliselle tasolle.

Minusta tätä päätösvaltaa pitäisi käyttää erityisen harkitusti silloin, kun kyse on palveluista, joiden käyttäjät ovat pääosin naisia ja joissa palvelun tarve liittyy lisääntymisterveyteen.

HUSin päätös olisi myös tasa-arvopäätös

Jos HUS päättäisi olla perimättä abortista asiakasmaksua, se ei poistaisi valtakunnalliseen asiakasmaksupolitiikkaan liittyviä ongelmia. Se kuitenkin poistaisi yhden konkreettisen taloudellisen esteen lisääntymisterveyden palvelusta. Samalla se olisi esimerkki siitä, että hyvinvointialueilla ja HUSissa voidaan käyttää omaa päätösvaltaa myös tasa-arvovaikutusten huomioimiseen. Tämä ei tarkoita, että kaikista terveyspalveluista pitäisi tehdä maksuttomia, mutta silloin kun päätetään asiakasmaksuista, pitäisi kysyä myös sitä, että mihin palveluun maksu kohdistuu? Kuka sitä käyttää? Millainen taloudellinen asema käyttäjillä on? Voiko maksu vaikuttaa palvelun käyttämiseen? Ja onko maksulla sukupuolivaikutuksia?

Kyllä nämä kysymykset koskevat myös HUSia ja kun HUS päättää omasta asiakasmaksuhinnastostaan ja tässä palataan STM:n omaan vaikutusarvioon.

Kun ministeriön laskelman mukaan asiakasmaksujen korotukset kohdistuvat jo kokonaisuutena naisiin hieman miehiä useammin (55 prosenttiin naisista ja 45 prosenttiin miehistä) ei ole yhdentekevää, millaisia ratkaisuja tehdään nimenomaan naisten lisääntymisterveyteen liittyvissä palveluissa. Tasa-arvo ei synny vain siitä, että laki on kaikille sama.

Tasa-arvoa on myös se, ettei ihmisen taloudellinen asema muodostu esteeksi palvelulle, jota hän tarvitsee ja johon hänellä on oikeus.

Tasa-arvo ei tarkoita vain samaa euromäärää

Jos kaikilta peritään sama 100 euron maksu, sääntö on muodollisesti sama, mutta 100 euroa ei ole sama asia henkilölle, jolla on 5 000 euron kuukausitulot kuin henkilölle, jonka käytettävissä olevat tulot ovat muutamia satoja euroja kuukaudessa. Samoin terveydenhuollon maksu ei kohdistu sukupuoliin samalla tavalla, jos toinen sukupuoli käyttää kyseisiä palveluja enemmän.

STM:n oma aineisto osoittaa tämän.

Naisista 55 prosentilla asiakasmaksujen arvioidaan kasvavan, miehistä 45 prosentilla. Yli sadan euron maksujen kasvua arvioidaan naisille 19 prosentille ja miehille 15 prosentille.

Tämä ei ole mielipide. Se on STM:n oma vaikutusarvio.

Kahdeksan asiaa, jotka pitäisi nähdä yhdessä

Kun asiakasmaksukokonaisuutta tarkastelee kokonaisuutena, nousee esiin ainakin kahdeksan kysymystä.

1. Vaikutuksia on arvioitu, jotenkin.

STM:n mikrosimulointi antaa tietoa siitä, keihin maksujen korotukset kohdistuvat.

2. Sukupuolivaikutus on olemassa.

Maksut kasvavat hieman useammin naisilla kuin miehillä. Naisista 55 prosentilla ja miehistä 45 prosentilla maksut kasvaisivat.

3. Pienituloiset kantavat suhteellisesti suurempaa taakkaa.

Vaikutus käytettävissä oleviin tuloihin on suurin alimmassa tulokymmenyksessä.

4. Maksukaton saavuttavien määrä kasvaa voimakkaasti.

STM arvioi määrän kasvavan noin 160 000 ihmisestä 330 000 ihmiseen vuodessa. Osuus väestöstä nousisi 2,9 prosentista kuuteen prosenttiin.

5. 97 miljoonaa euroa ei ole sama asia kuin 97 miljoonan euron säästö.

Se on vuoden 2027 tasossa arvioitu asiakasmaksukertymän kasvu vuoden 2026 kehysriihen päättämistä terveydenhuollon maksumuutoksista.

6. Laskelma ei huomioi ihmisten käyttäytymisen muutoksia.

Jos ihmiset vähentävät palvelujen käyttöä maksujen vuoksi, todellinen maksukertymä ja terveysvaikutukset voivat poiketa laskelmasta.

7. Tasa-arvovaikutusta ei ole viety kaikilta osin riittävän pitkälle.

STM kertoo sukupuoli- ja tulovaikutukset erikseen, mutta esimerkiksi pienituloisten naisten ja miesten vaikutuksia ei tästä yhteisvaikutusmuistiosta saada näkyviin.

8. Kaikkia hallituskauden asiakasmaksumuutoksia ei edes ole mukana muistion laskelmissa.

Muistiossa ei ole arvioitu esimerkiksi uusia kuolemansyyn selvittämisen ja vainajan säilyttämisen maksuja eikä käyttämättä jätetystä palvelusta perittävän maksun korotusta. STM arvioi kuitenkin näiden ulkopuolelle jätettyjen muutosten vaikutusten olevan huomattavasti pienempiä kuin mukana olevien kolmen pääkokonaisuuden.

Entä ne kaikkein tärkeimmät kysymykset?

Minusta eduskunnassa pitäisi nyt kysyä muutakin kuin sitä, paljonko yksi maksu on.

Kuinka paljon hallitus todella odottaa saavansa rahaa asiakasmaksujen korotuksilla sen jälkeen, kun huomioidaan maksukatto, maksamatta jäävät maksut ja mahdollinen palvelujen käytön väheneminen?

Onko arvioitu, kuinka paljon hoitoon hakeutumisen lykkääntyminen lisää myöhemmin raskaampien palvelujen käyttöä?

Onko arvioitu erikseen pienituloisten naisten asemaa?

Onko lisääntymisterveyteen kohdistuvista maksuista tehty oma sukupuolivaikutusten arviointi?

Onko arvioitu, kuinka paljon asiakasmaksujen korotukset lisäävät toimeentulotuen tarvetta?

Kuinka moni ihminen jättää palvelun käyttämättä hinnan vuoksi?

Onko asiakasmaksujen korottaminen todella julkisen talouden säästö, jos samalla riski hoidon lykkääntymisestä ja myöhemmin tarvittavista raskaammista palveluista kasvaa?

Näihin kysymyksiin pelkkä asiakasmaksujen kertymää koskeva laskelma ei riitä vastaamaan.

Terveydenhuolto ei ole vain menoerä

Julkisessa taloudessa on helppo katsoa yhtä saraketta: paljonko tästä saadaan lisää tuloja?

Terveydenhuollossa pitäisi katsoa myös toista saraketta:

mitä tapahtuu, jos ihminen ei saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa?

Ennaltaehkäisy, varhainen hoito ja helposti saavutettavat palvelut maksavat nekin rahaa, mutta vielä kalliimmaksi voi tulla se, että ihminen joutuu myöhemmin päivystykseen, sairaalahoitoon tai pitkäaikaiseen palveluun siksi, että apua ei haettu ajoissa. Tämän vuoksi asiakasmaksupolitiikkaa ei pitäisi tarkastella vain tulonhankintana, vaan terveyspolitiikkana, sosiaalipolitiikkana, tasa-arvopolitiikkana ja julkisen talouden politiikkana.

Maksu ei saa muodostua hoidon esteeksi

Minusta Suomessa pitää voida pitää kiinni siitä, että ihmisen pitää saada tarvitsemansa terveydenhuolto riippumatta siitä, onko hänellä juuri sillä hetkellä varaa maksaa siitä. Asiakasmaksu ei saa olla portti, jonka kohdalla pienituloinen ihminen joutuu miettimään, voiko hän mennä hoitoon, eikä lisääntymisterveyteen liittyvien palvelujen kohdalla pitäisi syntyä tilannetta, jossa ihmisen tosiasiallinen mahdollisuus käyttää palvelua riippuu hänen lompakostaan.

Haluan tietää, mitä nämä päätökset tarkoittavat naisille, miehille, pienituloisille, ikääntyneille, paljon palveluja tarvitseville ja niille ihmisille, joiden terveys on jo valmiiksi heikommassa asemassa.

Haluan tietää myös, mitä tapahtuu viiden vuoden päästä, jos ihminen jättää hoidon tänään väliin 60 tai 260 euron maksun vuoksi.

Sillä lopulta kysymys ei ole vain siitä, kuinka paljon hyvinvointialue saa asiakkaalta rahaa.

Kysymys on siitä, saako ihminen oikea-aikaista hoitoa silloin, kun hän sitä tarvitsee ja siitä, onko Suomessa terveydenhuolto aidosti yhdenvertaista, vai vain muodollisesti samanlaista kaikille.

Lähteet:

MUISTIO_20260921112533.PDF

Hallituksen neuvottelut budjetista – Valtioneuvosto

Hallituksessa puhkesi elokuussa kiista abortti­maksuista KD:n ja RKP:n välille | Uutisia lyhyesti | Yle

Hallituksessa oli aborteista riita, joka on lähinnä periaatteellinen | HS.fi

Oppositio tyrmistyi aborttimaksusta | MTV Uutiset

Anders Adlercreutz puolustaa hallituksen aborttilinjaa – Ilta-Sanomat

Sazonov: Helsinki ohjeistaa Husia lupumaan kaikkien aborttien maksuista | HS.fi

Mentäisiinkö jo eteenpäin?

Osallistuimme tällä viikolla Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen luottamushenkilöille suunnattuun syysseminaariin, jossa käsiteltiin hyvinvointialueen tilannetta, kehitystä ja tulevaisuutta. Päivä sisälsi paljon asiaa ja myös hyviä näkökulmia tulevaisuuteen. Aluevaltuuston puheenjohtajan puheenvuorossa oli kiinnostavia näkökulmia ja myöhemmin professori Paulus Torkki nosti esiin tärkeän teeman: siirtymisen järjestelmälähtöisestä toimintamallista aidosti asiakaslähtöiseen toimintaan.

Aamupäivän aikana vähän tuskastutti, sillä aluehallituksen puheenjohtajan ja hyvinvointialuejohtajan puheenvuoroissa palattiin tuttuun tapaan siihen, mistä hyvinvointialueelle lähdettiin, mitä matkan varrella on tapahtunut ja missä olemme nyt. Samat teemat, samat diat, samat lähtökohdat.

Hyvinvointialuejohtaja tosin rikkoi kaavaa hieman. Tällä kertaa katsottiin taaksepäin jopa vuoteen 1977 asti.

Mentäisiinkö jo eteenpäin?

Kyse ei oikeastaan ole yksittäisestä seminaarista. Kyse on toimintakulttuurista.

Totta kai historia pitää tuntea, sillä on tärkeää ymmärtää, mistä hyvinvointialueelle on tultu ja mitä matkan varrella on tapahtunut, mutta jos luottamushenkilötilaisuudesta toiseen käytämme suuren osan ajastamme saman historian kertaamiseen, jää vähemmän aikaa sille kaikkein tärkeimmälle, eli mitä teemme seuraavaksi?

Millaisia palveluja haluamme rakentaa? Miten mittaamme onnistumista? Miten päätökset näkyvät ihmisten arjessa? Ja miten varmistamme, että tavoitteet eivät jää vain strategioihin ja esityskalvoihin?

Juuri tähän Paulus Torkki mielestäni johdatti puheenvuorossaan. Hän kuvasi hyvin siirtymää järjestelmälähtöisestä toiminnasta asiakaslähtöisyyteen. Asiakaslähtöisyyttä ei rakenneta organisaation näkökulmasta, vaan asiakkaan kokemuksesta käsin. Se tarkoittaa asiakasymmärryksen systemaattista keräämistä, asiakaskokemuksen mittaamista, sujuvaa yhteyden saamista palveluihin, asiakaslähtöisiä tavoitteita ja niiden seurantaa sekä asiakkaan valinnanmahdollisuuksien vahvistamista.

Nämä ovat hyviä tavoitteita, mutta ovatko kaikki hyvinvointialueen tavoitteet käytännössä keskenään linjassa, vai syntyykö niiden välille ristiriitoja silloin, kun päätöksiä tehdään arjessa?

Strategiassa voi samaan aikaan olla tavoitteena asiakaslähtöisyys, palvelujen saatavuuden parantaminen, henkilöstön hyvinvointi, palvelujen uudistaminen ja talouden tasapainottaminen ja jokainen näistä on tärkeä tavoite. Haaste syntyy silloin, jos kaikkia ei voida toteuttaa samanaikaisesti ja silloin ratkaisevaksi kysymykseksi nousee se, mikä tavoite lopulta ohjaa päätöksentekoa.

Tämä näkyy konkreettisesti esimerkiksi lastensuojelussa. Samalla kun tavoitteena on vähentää raskaampien palvelujen, kuten laitoshoidon, tarvetta, säästöjä haetaan myös ostopalveluista ja ennaltaehkäisevistä palveluista. Palvelujen tarve ei kuitenkaan ole kadonnut. Jos omaa palvelutuotantoa ei vielä ole riittävästi ja palvelujen kysyntä pysyy ennallaan, miten yhtälö ratkaistaan?

Paulus Torkki nosti esiin kohdennetun ennaltaehkäisyn merkityksen ja ajattelen sen olevan hyvän esimerkin siitä keskustelusta, jota tarvitsisimme enemmän. Mihin kannattaa panostaa? Mitä vaikutuksia sillä tavoitellaan ja miten tiedämme, että panostus todella toimii?

Sama kysymys koskee kaikkea hyvinvointialueen toimintaa.

Jos tavoitteena on asiakaslähtöisyys, meidän pitäisi arvioida päätöksiä nykyistä enemmän asiakkaan näkökulmasta. Saako ihminen tarvitsemansa palvelun? Pääseekö hän palveluun oikeaan aikaan? Onko yhteydenotto helppoa? Onko palvelu vaikuttavaa? Ja mitä tapahtuu silloin, jos palvelua ei ole saatavilla?

Näistä kysymyksistä tarvitsisimme enemmän keskustelua myös luottamushenkilöiden seminaareissa.

Vähemmän siitä, miten tähän on tultu ja enemmän siitä, mihin olemme menossa ja ennen kaikkea siitä, miten sinne päästään.

Hyvinvointialueen seuraava kehitysaskel ei mielestäni ole uuden historian kirjoittaminen vaan kyky käydä rohkeampaa keskustelua tulevaisuudesta, vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista.

Historiaa ei tarvitse unohtaa, mutta päätöksenteon tehtävä on rakentaa tulevaa.

Mentäisiinkö jo eteenpäin?

Jos kerran haluamme uudistaa palveluita asiakaslähtöisiksi, eikö myös luottamushenkilöiden työskentelyn pitäisi olla tulevaisuuslähtöistä? Asiakas ei hyödy siitä, että päätöksentekijät käyttävät suuren osan yhteisestä ajastaan menneisyyden läpikäyntiin. Asiakasta kiinnostaa, saako hän tarvitsemansa palvelun oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja oikealla tavalla. Sama ristiriita näkyy myös käytännön päätöksenteossa.

Lapsi ei ole syyllinen hätäänsä

Lohjalla tapahtunut epäilty koulusurman yritys on järkyttänyt meitä kaikkia. Tapaukseen liittyvien tietojen mukaan alaikäinen nuori oli yrittänyt sytyttää koulurakennuksen tuleen, hänen hallustaan löytyi teräase, sytytysvälineitä ja manifesti ja hän kertoi itse yrittäneensä koulusurmaa. Lisäksi hän yritti vahingoittaa itseään.

Tapahtuneessa on kyse vakavasta rikosepäilystä, eikä teon vakavuutta pidä vähätellä. Samalla tällaisissa tilanteissa meidän on mielestäni mietittävä ja punnittava se, että onko kyse ainoastaan rikosoikeudellisesta asiasta vai myös lapsen vakavasta pahoinvoinnista, johon yhteiskunnan olisi pitänyt pystyä vastaamaan ennen kuin tilanne kärjistyi näin pitkälle.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan kaikissa lasta koskevissa toimissa lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi harkintaperusteeksi. Lapsella on oikeus suojeluun, kehitykseen, terveyteen ja tarvitsemiinsa palveluihin. Kun alaikäinen suunnittelee vakavaa väkivallantekoa tai yrittää vahingoittaa itseään, on perusteltua pohtia, pitäisikö keskustelun keskiössä rikosepäilyn lisäksi olla myös kiireellinen hoitoarvio, mielenterveyden tuki ja lapsen kokonaistilanteen selvittäminen.

Minä ajattelen, että tämäkin teko oli ennen kaikkea hätähuuto.

Lapsi tai nuori ei ole syyllinen omaan hätäänsä. Hän ei ole syypää siihen, millaisissa olosuhteissa kasvaa, millaisia kokemuksia kohtaa tai miten yksinäisyys, pahoinvointi, mielenterveyden haasteet tai turvattomuus hänen elämässään kasaantuvat. Vastuu kuuluu aikuisille ja yhteiskunnalle. Meidän tehtävämme on nähdä, kuulla ja auttaa ajoissa.

Samaan aikaan, kun nuorten pahoinvoinnista kannetaan kasvavaa huolta, palvelujärjestelmämme hälytysmerkit vilkkuvat punaisella. Lastensuojelun Keskusliitto on nostanut esiin, että lastensuojeluilmoitukset, avohuollon asiakkuudet ja kiireelliset sijoitukset ovat kasvaneet. Erityisesti nuorten osuus korostuu tilastoissa. Keskusliiton mukaan tämä kertoo siitä, ettemme kykene auttamaan lapsia ja perheitä riittävän varhain ja oikea-aikaisesti.

Liian usein apua saadaan vasta silloin, kun tilanne on jo kriisiytynyt.

Moni lapsi tai nuori ei osaa kertoa hädästään ääneen. Kaikki eivät näytä pahoinvointiaan ulospäin. Jotkut vetäytyvät, toiset oireilevat käytöksellään, osa yrittää sinnitellä yksin viimeiseen asti. Siksi ei riitä, että palvelut odottavat ihmisten löytävän niiden luo. Palveluiden on löydettävä ihmiset.

Perheillä on tänä päivänä paljon hätää. Taloudellinen epävarmuus, kuormitus, mielenterveyden haasteet ja arjen paineet näkyvät myös lasten hyvinvoinnissa. Lastensuojelun Keskusliitto on varoittanut jo pitkään, että sosiaaliturvan leikkaukset lisäävät lapsiperheköyhyyttä ja vaarantavat lasten oikeuksien toteutumista. Samalla sosiaali- ja terveyspalveluista sekä lastensuojelusta haetaan säästöjä tilanteessa, jossa palveluiden tarve ei ole vähentynyt vaan kasvanut.

Mitä tapahtuu, jos kasvavaan avuntarpeeseen vastataan vähentämällä resursseja?

Lastensuojelun Keskusliiton mukaan puutteet perus- ja ennaltaehkäisevissä palveluissa heijastuvat korjaavien palveluiden tarpeen kasvuun. Lastensuojeluilmoitusten ja kiireellisten sijoitusten määrän kasvu kertoo siitä, ettei apua saada riittävän ajoissa. Tämän pitäisi olla vakava viesti meille päättäjille. Jokainen ennaltaehkäisyyn sijoitettu euro säästää inhimillistä kärsimystä ja usein myös julkisia varoja myöhemmin.

Tarvitsemme enemmän ennaltaehkäiseviä palveluita, emme vähemmän. Tarvitsemme matalan kynnyksen tukea perheille, toimivia mielenterveyspalveluita lapsille ja nuorille, riittävästi koulukuraattoreita, psykologeja, nuorisotyötä ja perhesosiaalityötä. Tarvitsemme palveluita, joihin pääsee silloin, kun huoli herää, eikä vasta silloin, kun kaikki on jo romahtamassa.

Yhtä tärkeää on, että tieto palveluista on helposti löydettävissä. Ei voi olla niin, että apua tarvitseva lapsi, nuori tai vanhempi joutuu yksin selvittämään monimutkaista palveluviidakkoa. Tiedon ennaltaehkäisevistä palveluista on oltava helposti saatavilla, selkeää ja ymmärrettävää. Avun hakemisen pitää olla helppoa, eikä kynnys yhteydenottoon saa olla korkea.

Lohjan tapahtumien kaltaisten tapausten äärellä on helppo etsiä syyllisiä. Vaikeampaa on pysähtyä kysymään, mitä emme nähneet, mitä emme kuulleet ja missä kohtaa yhteiskunnan turvaverkkoon syntyi reikä.

Yhden nuoren teko ei kerro vain yhdestä nuoresta. Se kertoo myös siitä, miten me aikuiset, palvelut ja yhteiskunta olemme onnistuneet tehtävässämme.

Lapsi on vastuussa teoistaan, mutta lapsi ei ole syyllinen hätäänsä. Siksi meidän tehtävämme on varmistaa, että apua saa ajoissa, helposti ja ilman leimautumisen pelkoa. Yksikään lapsi tai perhe ei saa jäädä yksin. Meidän on uskallettava investoida varhaiseen tukeen, ennaltaehkäisyyn ja perheiden hyvinvointiin ennen kuin hätä muuttuu kriisiksi. Se on lapsen edun mukaista, inhimillisesti oikein ja koko yhteiskunnan kannalta viisain mahdollinen ratkaisu.

Lähteet:

Lastensuojelutilastot paljastavat palvelujärjestelmän puutteet | Lastensuojelun Keskusliitto

Poliisi tutkii epäiltyä koulusurman yritystä Lohjalla | Paikalliset | Länsi-Uusimaa

Lohjan koulusurmaa suunnitellut on 16-vuotias poika | Paikalliset | Länsi-Uusimaa

Lapsen oikeuksien sopimus tiivistettynä | UNICEF

Neljä yleisperiaatetta – Lapsenoikeudet.fi

Yleissopimus lapsen oikeuksista (1989) – Ulkoministeriö

Katso lista tuoreista sote-säästöistä: lastensuojelu, vammaiset ja kotihoito kohteina | Politiikka | Yle

Älkää kirjoittako Karjalohjan Terkan historiaa uusiksi

Karjalohjan Terkka on hieno onnistuminen, mutta nykyisessä keskustelussa sen syntyhistoriaa ollaan vaarassa yksinkertaistaa. Terveysasema päätettiin sulkea, päätöstä yritettiin muuttaa ja sen jälkeen ryhdyttiin etsimään uusia keinoja turvata lähipalvelut. Asiakirjat kertovat, mitä todella tapahtui.

Karjalohjan Terkka on aiheellisesti saanut paljon huomiota. Yhdistysvetoisesti toimiva, omalääkärimalliin pohjautuva ratkaisu on hieno esimerkki siitä, mitä voidaan saada aikaan, kun paikalliset ihmiset, yhdistykset ja eri toimijat tekevät yhteistyötä.

Viime päivinä Karjalohjan Terkasta on kuitenkin käyty keskustelua, jossa sen syntyhistoriaa on tulkittu hyvin eri tavoin ja siksi on syytä palata siihen, mitä todella päätettiin ja missä järjestyksessä asiat etenivät.

Tämä ei ole pelkkää menneisyyden muistelua. Sillä, miten Karjalohjan tilanteesta puhumme, on merkitystä myös tulevaisuuden kannalta. Jos haluamme oppia tästä mallista ja soveltaa siitä saatavia kokemuksia muuallakin, meidän on ensin ymmärrettävä, miten tähän päädyttiin.

Alkuperäinen päätös oli sulkea terveysasema

Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto teki 11. kesäkuuta 2024 päätöksen palvelujen verkostosta. Päätöksen linjauksiin sisältyi Karjalohjan ja Sammatin terveysasemien sulkeminen ulkoistussopimuskauden päättyessä.

Ja tämä on se keskustelun lähtökohta, jota ei pidä jälkeenpäin muuttaa toiseksi.

Karjalohjan nykyistä mallia ei tuolloin päätetty synnyttää. Aluevaltuustolle ei tuotu valmista suunnitelmaa yhdistysvetoisesta Terkasta tai omalääkärimallista, jonka vuoksi hyvinvointialueen oma terveysasema voitaisiin lakkauttaa.

Päätös oli päätös lakkauttaa terveysasema.

Siksi on täysin perusteltua sanoa, ettei nykyinen onnistunut ratkaisu ollut alkuperäisen lakkauttamispäätöksen tarkoitus tai suunniteltu seuraus. Karjalohjan Terkkaa ei pidä jälkikäteen käyttää perusteluna sille, että terveysaseman sulkeminen olisi alun perin ollut kehittämisteko, jonka tavoitteena oli synnyttää jotain parempaa.

Näin ei päätetty.

Lakkauttamista yritettiin estää

On kuitenkin yhtä tärkeää kertoa myös se osa historiasta, joka helposti jää keskustelusta pois.

Palveluverkkopäätöstä tehtäessä Keskusta esitti ryhmämme puheenjohtajan, Marjut Frantsi-Lankian toimesta, että Karjalohjan ja Sammatin lähiterveysasematasoiset palvelut turvataan jatkossakin väestön tarpeen mukaisena lähipalveluna.

Ehdotuksessamme nostimme esiin myös mahdollisuus järjestää palveluja monituottajamallilla ja yhteiskäyttöisissä tiloissa.

Ehdotus hävisi äänestyksessä 70–8 ja alkuperäinen linjaus terveysasemien sulkemisesta hyväksyttiin.

Tässä on olennainen ero siihen kertomukseen, jossa kaikki nykyinen työ Karjalohjan palvelujen puolesta näyttäisi alkaneen vasta sen jälkeen, kun lakkauttaminen oli jo hyväksytty.

Ensin yritettiin säilyttää palvelut. Vasta kun tämä ei onnistunut, ryhdyttiin etsimään keinoja turvata palvelut toisella tavalla.

Emme jääneet hyväksymään tilannetta

Kun esitys lähiterveysasematasoisten palvelujen säilyttämisestä hävisi, Keskustan aluevaltuustoryhmä jätti samassa aluevaltuuston kokouksessa aloitteen Karjalohjan ja Sammatin terveyspalvelujen turvaamisesta monituottajamallia pilotoiden.

Aloitteessa todettiin, että palvelujen siirtyminen esimerkiksi Lohjan keskustaan merkitsisi Karjalohjan ja Sammatin asukkaille pitkiä matkoja. Tällaisia palveluja ei voi pitää aidosti lähipalveluina.

Aloitteessa esitettiin, että hyvinvointialue selvittäisi mahdollisuudet käynnistää pilotti, jossa palveluja järjestettäisiin uudenlaisella tavalla eri toimijoiden yhteistyönä. Esillä olivat monituottajamalli, julkisten ja muiden toimijoiden yhteistyö sekä yhteiskäyttöiset tilat.

Ajatuksena oli myös, että pilotista saatavia kokemuksia voitaisiin hyödyntää muuallakin Länsi-Uudenmaan haja-asutusalueilla.

Tämä on mielestäni merkittävä asia nykyisessä keskustelussa.

Ajatus siitä, että Karjalohjan ja Sammatin kaltaisilla alueilla on etsittävä uudenlaisia tapoja turvata lähipalvelut, ei syntynyt nyt jälkikäteen, vaan se tuotiin aluevaltuustoon konkreettisena aloitteena jo 11. kesäkuuta 2024.

Pilottia ei silloin hyväksytty

On myös hyvä muistaa, ettei Keskustan aloitteen esittämää pilottia tuolloin päätetty käynnistää.

Aluehallituksen myöhemmässä vastauksessa todettiin, että Karjalohjan ja Sammatin terveysasemat suljetaan tehdyn päätöksen mukaisesti. Vastauksessa tunnistettiin mahdollisuuksia esimerkiksi ammatinharjoittajamalliin ja yhteiskäyttöisiin tiloihin tulevaisuudessa, mutta varsinaista aloitteessa esitettyä pilottia ei käynnistetty.

Aloite todettiin loppuun käsitellyksi ja siksi olisi väärin väittää, että hyvinvointialue olisi jo tuolloin suunnitelmallisesti päättänyt rakentaa nykyisen Karjalohjan Terkka -mallin, mutta yhtä väärin olisi väittää, että nykyinen ratkaisu olisi syntynyt täysin tyhjästä tai ilman poliittista työtä.

Karjalohjan Terkka syntyi työn, aloitteellisuuden ja yhteistyön tuloksena

Karjalohjan nykyisen ratkaisun syntymisessä on ollut monta tekijää.

Ennen kaikkea tarvittiin karjalohjalaisten omaa aktiivisuutta. Tarvittiin ihmisiä, jotka eivät tyytyneet siihen, että lähipalvelut katoavat. Tarvittiin yhdistyksiä, osaamista, sitoutumista ja valtava määrä työtä.

Tarvittiin myös yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa sekä ihmisiä, jotka olivat valmiita etsimään ratkaisua. Tarvittiin poliittista työtä, jossa pidettiin esillä sitä, ettei lakkauttamispäätöksen jälkeen voitu vain todeta, että asia on loppuun käsitelty ja siksi mielestäni oikea kuva Karjalohjan Terkasta ei ole se, että yksi puolue tai yksi ryhmä olisi yksin sen ansioista vastuussa.

Eikä myöskään se, että terveysaseman lakkauttaminen olisi itsessään synnyttänyt nykyisen hienon ratkaisun.

Nykyinen Terkka syntyi, koska alkuperäisen päätöksen jälkeen ihmiset eivät luovuttaneet.

Siinä on Karjalohjan tarinan ehkä tärkein opetus.

Entä päätöksestä äänestäneet?

Julkisessa keskustelussa on nostettu esiin myös se, että osa Karjalohjan aluevaltuutetuista äänesti lakkauttamispäätöksen puolesta ja perustelee nyt päätöstään laajemmilla budjettikompromisseilla.

Mielestäni tästäkin voidaan keskustella asiallisesti.

On mahdollista, että valtuustoryhmä on katsonut laajemman budjettisovun kokonaisuuden tärkeäksi ja pyrkinyt sillä lieventämään muita heikennyksiä. Esimerkiksi omaishoidon tuen leikkauksia on nostettu esiin yhtenä perusteena.

Keskusta ei ollut mukana talousarviosovussa.

Meille Karjalohjan ja Sammatin terveysasemien lakkauttaminen oli yksi niistä asioista, joita emme voineet hyväksyä. Emme voineet myöskään hyväksyä kokonaisuutta, jossa ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön palveluista leikattiin.

Tästä on olemassa myös konkreettinen esimerkki. Talousarviosta päätettäessä hyvinvointialue päätti leikata noin 300 000 euroa tukisuhdeostoista. Keskustalle tämä oli yksi kynnyskysymyksistä, miksi emme olleet talousarviosovussa mukana. Tukihenkilöpalvelut ovat nimenomaan ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä, jonka merkitys lapsille ja perheille on valtava.

Myös omaishoidon osalta meille oli tärkeää, ettei omaishoitajien asemaa heikennetä.

Tässä on olennainen ero poliittisissa valinnoissa.

Jotkut ryhmät päättivät olla mukana talousarviosovussa ja perustelivat sitä sillä, että ne onnistuivat neuvotteluissa lieventämään joitakin suunniteltuja heikennyksiä. Se on heidän oikeutensa ja heidän poliittinen arvionsa.

Keskusta puolestaan katsoi, ettei kokonaisuutta voitu hyväksyä. Meille terveysasemien lakkauttaminen, omaishoidon asema ja ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön leikkaukset olivat liian merkittäviä kysymyksiä kompromissin hyväksymiseksi.

Tätä eroa ei pidä nyt jälkikäteen häivyttää.

Jokainen valtuutettu ja valtuustoryhmä vastaa omista ratkaisuistaan ja niiden perusteluista, mutta poliittinen perustelu ei muuta sitä, mitä itse päätöksessä tehtiin.

Voi olla samanaikaisesti totta, että

  • päätöksen taustalla oli laajempi budjettikompromissi
  • päätöksellä pyrittiin vaikuttamaan myös muihin säästöihin
  • ja kyseinen valtuutettu äänesti päätöksen puolesta, johon sisältyi Karjalohjan terveysaseman sulkeminen.

Näiden asioiden välillä ei ole ristiriitaa.

Siksi toivon, että keskustelussa pidetään erillään päätöksen sisältö ja päätöksen perustelut.

Jokaisella on oikeus kertoa, miksi äänesti kuten äänesti, mutta äänestystuloksia ja päätösten sisältöä ei pidä kirjoittaa jälkikäteen uusiksi.

Karjalohjan mallista kannattaa oppia, mutta ei väärällä johtopäätöksellä

Karjalohjan Terkka on mielestäni erinomainen esimerkki siitä, että lähipalveluja voidaan joskus järjestää myös uudenlaisilla tavoilla ja tästä kannattaa ottaa oppia.

Itse vedän Karjalohjan kokemuksesta erilaisen johtopäätöksen kuin sen, että pieniä terveysasemia voidaan jatkossa huoletta sulkea, koska aktiivinen paikallisyhteisö ehkä keksii niille korvaavan ratkaisun.

Kaikkialla ei ole samanlaista yhdistystoimintaa, samoja aktiivisia ihmisiä tai samanlaisia mahdollisuuksia. Palvelujen yhdenvertaisuus ei voi perustua siihen, kuinka paljon paikkakunnalta löytyy vapaaehtoisia, osaamista ja ihmisiä, jotka jaksavat kantaa vastuuta yhteisestä palvelusta.

Karjalohjan onnistumista ei siis pidä käyttää perusteena lähipalvelujen alasajolle muualla. Sen sijaan siitä voidaan oppia, että hyvinvointialueen pitäisi olla paljon nykyistä avoimempi erilaisille tavoille turvata lähipalveluja. Yhden mallin ei tarvitse sopia kaikkialle.

Joillakin alueilla hyvinvointialueen oma palvelu on paras ratkaisu. Toisaalla voidaan löytää toimivia ratkaisuja esimerkiksi monituottajamallista, ammatinharjoittajamallista, yhteiskäyttöisistä tiloista tai paikallisten toimijoiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä, mutta lähtökohdan pitää olla palvelujen turvaaminen, ei ensin tehty lakkautuspäätös ja sen jälkeen toive siitä, että joku muu ratkaisee ongelman.

Kun lakkauttamisesta tuli yhtäkkiä menestystarina

Aluevaltuuston enemmistö päätti lakkauttaa Karjalohjan terveysaseman. Aluehallituksen enemmistö ei myöhemmin hyväksynyt Keskustan esittämää pilottia, jolla olisi lähdetty aktiivisesti kehittämään uudenlaista monituottajamallia palvelujen turvaamiseksi.

Keskusta esitti jo päätöksenteon yhteydessä, että Karjalohjan ja Sammatin lähiterveysasematasoiset palvelut säilytetään. Esitimme myös, että palvelujen järjestämisessä voitaisiin selvittää monituottajamallia ja yhteiskäyttöisiä tiloja.

Kun tämä ehdotus hävisi, emme hyväksyneet ajatusta siitä, että palvelujen katoamiseen pitäisi vain sopeutua. Jätimme aloitteen, jossa esitimme uudenlaisen mallin pilotoimista Karjalohjan ja Sammatin terveyspalvelujen turvaamiseksi.

Nyt, kun asukkaat, yhdistykset ja muut paikalliset toimijat ovat tehneet valtavan työn ja rakentaneet yhdessä uudenlaisen ratkaisun, samaa mallia kehutaan juhlapuheissa esimerkkinä tulevaisuuden palveluista.

Karjalohjan Terkkaa ei rakennettu siksi, että aluevaltuuston enemmistö olisi päättänyt kehittää uudenlaisen lähipalvelumallin. Terveysasema päätettiin lakkauttaa. Uutta ratkaisua ryhdyttiin rakentamaan, koska asukkaat eivät hyväksyneet sitä, että lähipalvelu vain katoaa.

Nyt mallia, jonka synnyttämiseen tarvittiin ennen kaikkea karjalohjalaisten omaa aktiivisuutta, yhdistysten työtä, sitoutuneita ihmisiä ja uuden ratkaisun puolesta tehtyä työtä, kehutaan esimerkkinä siitä, mitä pitäisi viedä muuallekin. Se on tietenkin hienoa. Karjalohjan Terkasta saa ja pitääkin olla ylpeä, mutta kunniaa ei pidä kirjoittaa uusiksi.

On eri asia mahdollistaa ratkaisu ja eri asia lakkauttaa palvelu, jonka jälkeen muut joutuvat rakentamaan sille uuden vaihtoehdon.

Karjalohjan asukkaat ansaitsevat kiitoksen siitä, etteivät he luovuttaneet. Paikalliset toimijat ansaitsevat kiitoksen siitä työstä, jolla ratkaisu on rakennettu. Myös kaikkien niiden, jotka poliittisesti puolustivat lähipalvelujen säilyttämistä ja esittivät vaihtoehtoisia tapoja niiden turvaamiseksi, työ on osa tätä tarinaa.

Sen sijaan olisi vaikea väittää, että suurin ansio mallin syntymisestä kuuluu niille, jotka päättivät ensin lakkauttaa terveysaseman ja joiden enemmistö ei tuolloin hyväksynyt esitettyä pilottia.

Siksi toivon, että kun Karjalohjan Terkasta puhutaan nyt menestystarinana, muistetaan myös koko tarina.

Ensin enemmistö päätti lakkauttaa palvelun. Keskusta esitti sen säilyttämistä ja uudenlaisen mallin selvittämistä. Kun päätös tehtiin, paikalliset ihmiset eivät luovuttaneet, vaan ryhtyivät rakentamaan ratkaisua. Nyt, kun ratkaisu toimii, lakkauttamispäätöksen tehneet haluavat esitellä sitä tulevaisuuden mallina.

Karjalohjan Terkka on hieno onnistuminen, mutta se ei ole lakkauttamispäätöksen ansio.

Se on ennen kaikkea osoitus siitä, mitä voidaan saada aikaan, kun ihmiset puolustavat lähipalvelujaan eivätkä suostu luovuttamaan ja kun vaihtoehtoisia ratkaisuja ollaan valmiita etsimään.

Lähipalvelut eivät säily itsestään

Olen kirjoittanut Karjalohjan ja Sammatin palveluista useaan otteeseen, koska pidän niiden tarinaa tärkeänä esimerkkinä koko Länsi-Uudellemaalle.

Lähipalvelut eivät säily itsestään.

Niiden puolesta tarvitaan päätöksiä, aloitteita, yhteistyötä ja joskus myös sitkeää työtä sen jälkeen, kun ensimmäinen päätös ei ole mennyt oikein.

Karjalohjalla ensin vastustettiin palvelujen lakkauttamista, kun tämä hävittiin äänestyksessä, esitettiin uudenlaista monituottajamallia. Sen jälkeen paikalliset ihmiset ja toimijat tekivät valtavan työn löytääkseen käytännön ratkaisun.

Juuri tämä on se historia, jonka toivon muistettavan.

Karjalohjan Terkka ei syntynyt siksi, että terveysaseman sulkeminen olisi ollut alun perin suunniteltu kehittämisratkaisu. Mutta se ei myöskään syntynyt tyhjästä. Se syntyi, koska päätöksen jälkeenkin jatkettiin työtä.

Se syntyi paikallisesta aloitteellisuudesta, yhteisöllisyydestä ja yhteistyöstä.

Se syntyi myös siitä ajatuksesta, jota itse pidän edelleen tärkeänä, eli jos perinteinen tapa järjestää lähipalvelu ei ole mahdollinen, meidän tehtävämme ei ole ensimmäisenä luovuttaa. Meidän tehtävämme on etsiä uusi tapa turvata palvelu.

Karjalohjan Terkka osoittaa, että se voi parhaimmillaan onnistua.

Maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille on investointi tulevaisuuteen

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on hyvinvointialueiden käynnistyttyä käyty tärkeää keskustelua maksuttomasta ehkäisystä alle 25-vuotiaille. Olen itse kannattanut kaikkia niitä aloitteita ja kysymyksiä, joilla asiaa on pyritty edistämään alueellamme.

Kyse ei myöskään ole minulle uudesta asiasta.

Jo ennen hyvinvointialueiden perustamista asiaa käsiteltiin kunnissa ja kaupungeissa ympäri Suomea. Olin mukana keskustelussa jo Lohjan kaupungin päätöksenteossa vuosina 2017–2018, jolloin kannatin maksuttoman ehkäisyn tarjoamista alle 25-vuotiaille. Kirjoitin tuolloin, että maksuton ehkäisy on tärkeä keino vähentää ei-toivottuja raskauksia, tukea nuorten hyvinvointia ja parantaa yhdenvertaisuutta. Samalla korostin, että pelkkä ehkäisyn saatavuus ei yksin riitä, vaan rinnalla tarvitaan laadukasta seksuaalikasvatusta, seksuaalineuvontaa sekä matalan kynnyksen palveluita. Tämä näkemys ei ole muuttunut.

Kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa, siirtyi vastuu näistä palveluista kunnista hyvinvointialueille. Samalla syntyi mahdollisuus luoda yhdenvertaisemmat palvelut koko alueelle riippumatta siitä, missä kunnassa nuori asuu.

Vuonna 2022 aluevaltuustolle jätettiin aloite maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta kaikille alle 25-vuotiaille nuorille koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Aloitteessa esitettiin myös nuorten seksuaaliterveyteen liittyvän neuvonnan ja keskustelutuen vahvistamista. Kannatin aloitteen tavoitteita.

Vuonna 2025 valtuutettu Saara Hyrkkö nosti asian uudelleen esille sekä aluehallitukselle osoitetulla kysymyksellä että valtuustoaloitteella. Hyrkkö kysyi, miten päivitetyt raskauden ehkäisyn Käypä hoito -suositukset aiotaan toimeenpanna Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Kysymys oli perusteltu, sillä suosituksissa korostetaan muun muassa maksuttoman ehkäisyn tarjoamista kaikille alle 25-vuotiaille.

Aluehallituksen vastaus oli kuitenkin varovainen. Vastauksessa todettiin, että hyvinvointialue noudattaa suosituksia laajasti, mutta maksutonta ehkäisyä tarjotaan tällä hetkellä alle 20-vuotiaille sekä tietyille erityisryhmille. Samalla todettiin, ettei hyvinvointialueella ole lakisääteistä velvollisuutta tarjota maksutonta ehkäisyä kaikille alle 25-vuotiaille eikä siihen saada erillistä valtionrahoitusta. Laajentamisen arvioitiin lisäävän kustannuksia noin 400 000 euroa vuodessa.

Keskustelussa onkin korostunut erityisesti kustannuskysymys. Mielestäni vastuullisessa päätöksenteossa on kuitenkin tarkasteltava myös sitä, mitä tällä investoinnilla saadaan aikaan.

Ennaltaehkäisy on lähes aina halvempaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.

Ei-toivotut raskaudet, raskaudenkeskeytykset sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ongelmat aiheuttavat kustannuksia niin yksilöille kuin yhteiskunnalle. Kun ehkäisy on helposti saatavilla, voidaan vähentää tilanteita, jotka myöhemmin johtavat huomattavasti suurempiin kustannuksiin terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa. Siksi pelkkä vuosittainen kustannuslaskelma ei anna riittävää kuvaa päätöksen todellisista vaikutuksista.

Kyse ei kuitenkaan ole vain rahasta.

Maksuton ehkäisy on myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymys.

Vaikka ehkäisy on yhteinen vastuu, kohdistuvat ehkäisyn kustannukset ja raskauden riskit käytännössä edelleen useimmiten naisille. Nuoren naisen mahdollisuus huolehtia omasta seksuaali- ja lisääntymisterveydestään ei saisi riippua omasta tai perheen taloudellisesta tilanteesta.

Naisen oikeus päättää omasta kehostaan ei saa olla riippuvainen siitä, onko hänellä varaa ehkäisyyn.

On myös syytä muistaa, että valtakunnalliset Käypä hoito -suositukset perustuvat tutkimusnäyttöön. Suosituksissa suositellaan maksuttoman ehkäisyn tarjoamista kaikille alle 25-vuotiaille. Kyse ei siis ole yksittäisten poliitikkojen mielipiteistä, vaan asiantuntijoiden arviosta siitä, mikä edistää parhaiten nuorten terveyttä ja hyvinvointia.

Kesäkuussa 2025 jätettiin lisäksi valtuustoaloite, jossa esitettiin Käypä hoito -suositusten toimeenpanoa kokonaisuudessaan, mukaan lukien maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille. Olen kannattanut myös tätä aloitetta.

Olen seurannut asian käsittelyä aluevaltuutettuna tarkasti. Olen ollut läsnä jokaisessa Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokouksessa. Tästä syystä ajattelen muistini mukaan, ettei kyseistä valtuustoaloitetta ole ainakaan vielä tuotu aluevaltuuston käsiteltäväksi vastauksen antamista varten. Julkisista asiakirjoista en myöskään ole onnistunut löytämään aloitteeseen annettua vastausta. Tämän vuoksi aloitteen nykyinen käsittelyvaihe jää ulkopuoliselle epäselväksi.

Pidän tärkeänä, että hyvinvointialueen päätöksenteko on avointa ja että myös aloitteiden etenemistä on helppo seurata. Asukkailla ja valtuutetuilla tulee olla mahdollisuus nähdä, miten tärkeät hyvinvointiin liittyvät aloitteet etenevät valmistelussa ja päätöksenteossa.

Tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue tarjoaa maksutonta ehkäisyä alle 20-vuotiaille sekä tietyille erityisryhmille, mutta ei kaikille alle 25-vuotiaille. Toivon, että asiaa tarkastellaan tulevaisuudessa uudelleen ja että päätöksenteossa huomioidaan sekä kustannukset että pitkän aikavälin hyödyt.

Hyvinvointialueiden tehtävä ei ole ainoastaan hoitaa sairauksia, vaan myös ehkäistä niitä.

Minulle maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille on investointi nuorten hyvinvointiin, tasa-arvoon, naisten asemaan ja tulevaisuuteen. Se on päätös, joka voi säästää kustannuksia pitkällä aikavälillä, mutta ennen kaikkea se on päätös, joka tukee nuorten mahdollisuuksia tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja turvallisesti ja yhdenvertaisesti.