Kirjoittaja-arkisto: Lotta Paakkunainen

Äiti ja aktiivi Lohjalla. Sitkeä, sinnikäs ja erään ystävän sanoin "peloton oikeuksien puolustaja". Viiden äiti, kolmen äitipuoli ja yhden vaimo. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu, tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsen. Keskustan puoluevaltuuston jäsen. Länsi-Uudenmaan keskustan valtuustoryhmän varapuheenjohtaja. Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön hallituksen jäsen. Keskustan Nummen py:n sihteeri. Ensi- ja turvakotien liiton somelähettiläs. Töissä sosiopedagogisen tukityön asiantuntija.

Hyvinvointialueen suuri sokea piste: tiedämme paljon, mutta emme vaikutuksista

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan arviointikertomus sisältää paljon myönteisiä havaintoja taloudesta. Talouden tasapainottamisessa on onnistuttu, palveluiden saatavuus on hyvinvointialueen tuottamien raporttien mukaan monin paikoin parantunut ja tiedolla johtamista on kehitetty.

Kertomuksen tärkein viesti ei kuitenkaan liity talouteen vaan vaikuttavuuteen.

Hyvinvointialueella tehdään paljon oikeita asioita, mutta edelleen liian usein jää epäselväksi, mitä vaikutuksia toimenpiteillä todellisuudessa saavutetaan. Tietoa kerätään, mittareita seurataan ja raportteja tuotetaan, mutta pystymmekö osoittamaan, että palvelut aidosti parantavat ihmisten hyvinvointia?

Tämä kysymys koskee erityisesti lasten, nuorten ja ikääntyneiden palveluita.

Ankkuri-toiminnan tuloksia pitäisi pystyä arvioimaan

Ankkuri-toiminnan tarkoitus on puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa nuorten rikollisuuteen, väkivaltaan, päihteiden käyttöön ja muihin syrjäytymisen riskitekijöihin. Kyse on juuri sellaisesta ennaltaehkäisevästä työstä, jota hyvinvointialue strategiassaan korostaa.

Siksi on huolestuttavaa, ettei Ankkuri-toiminnasta ole käytettävissä säännöllistä vaikuttavuuden arviointia tai vuosittaista raportointia siinä laajuudessa kuin toiminnan merkitys edellyttäisi.

Kuinka monta nuorta toiminta tavoittaa? Miten se vaikuttaa rikosten uusimiseen, lastensuojelun tarpeeseen tai perheiden tilanteeseen? Tuottaako toiminta säästöjä vähentämällä myöhempää korjaavien palveluiden tarvetta?

Näihin kysymyksiin pitäisi olla vastauksia.

Ennaltaehkäisyä ei voi johtaa pelkästään hyvillä aikomuksilla. Sen vaikutukset on pystyttävä osoittamaan.

Myös Ohjaamon vaikuttavuus ansaitsee tarkemman tarkastelun

Sama koskee Ohjaamo-toimintaa.

Ohjaamot ovat nuorille suunnattuja matalan kynnyksen palveluita, joissa yhdistyvät työllisyyden, koulutuksen, sosiaalipalveluiden ja hyvinvoinnin tuki. Ne ovat monelle nuorelle ensimmäinen paikka, josta apua haetaan.

Silti arviointikertomuksessa ei juuri tarkastella Ohjaamon tuloksia tai vaikuttavuutta.

Kuinka moni nuori löytää palvelun kautta koulutuspaikan tai työpaikan? Kuinka moni saa tarvitsemansa tuen ajoissa? Kuinka paljon Ohjaamo ehkäisee syrjäytymistä tai raskaampien palveluiden käyttöä?

Nämä ovat kysymyksiä, joihin päätöksentekijöiden pitäisi saada säännöllisesti vastauksia.

Omaishoito on ikääntyvän alueen tulevaisuuskysymys

Länsi-Uusimaa kuuluu Suomen nopeimmin ikääntyviin alueisiin. Samalla omaishoito on yksi koko palvelujärjestelmän tärkeimmistä tukipilareista.

Ilman omaishoitajien tekemää työtä moni ikääntynyt tarvitsisi huomattavasti enemmän ympärivuorokautisia palveluita.

Siksi ei riitä, että seuraamme omaishoidon asiakasmääriä tai käsittelyaikoja. Meidän pitäisi tietää myös

  • miten omaishoitajat jaksavat,
  • saavatko he riittävästi tukea,
  • kuinka moni omaishoitotilanne päättyy kuormituksen vuoksi,
  • kuinka hyvin ikääntyneet voivat asua turvallisesti kotona.

Jos mittarit eivät kerro ihmisten todellisesta arjesta, ne eivät myöskään kerro palvelujen todellisesta tilanteesta.

Mittareiden pitää näyttää myös ongelmat

Arviointikertomuksen ehkä merkittävin havainto liittyy mittareihin ja tiedolla johtamiseen.

Hyvinvointialueella on runsaasti tavoitteita ja mittareita, mutta niiden yhteys palveluiden todellisiin vaikutuksiin jää usein epäselväksi.

Hyvän mittariston tarkoitus ei ole osoittaa, että kaikki menee hyvin.

Hyvän mittariston tarkoitus on kertoa rehellisesti myös siitä, missä on ongelmia.

Jos nuorten syrjäytymisriski kasvaa, sen pitäisi näkyä mittareissa. Jos omaishoitajien kuormitus lisääntyy, sen pitäisi näkyä mittareissa. Jos lastensuojelun tarve kasvaa tietyllä alueella, sen pitäisi näkyä mittareissa.

Vasta silloin tiedolla johtaminen auttaa kohdentamaan resurssit oikein ja tekemään parempia päätöksiä.

Seuraava askel pitäisi olla siirtyminen raportoinnista vaikuttavuusjohtamiseen

Hyvinvointialue on viime vuosina rakentanut järjestelmiä, raportointia ja seurantaa. Se työ on ollut välttämätöntä.

Seuraava askel on kuitenkin vielä tärkeämpi.

Meidän on siirryttävä raportoinnista vaikuttavuusjohtamiseen. Se tarkoittaa, että emme mittaa vain toimintaa vaan myös tuloksia. Emme seuraa vain suoritteita vaan vaikutuksia ihmisten elämässä.

Ankkuri-toiminta, Ohjaamo-toiminta ja omaishoito ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ne ovat palveluita, joiden todellinen arvo näkyy pitkällä aikavälillä. Juuri siksi niiden vaikuttavuutta on arvioitava järjestelmällisesti.

Hyvinvointialueen onnistumista ei lopulta ratkaise se, kuinka monta raporttia tuotamme tai kuinka monta mittaria seuraamme. Ratkaisevaa on se, pystymmekö osoittamaan, että palvelut aidosti parantavat ihmisten hyvinvointia ja ehkäisevät raskaampien palveluiden tarvetta tulevaisuudessa.

Ryhmämme puheenjohtaja Marjut Frantsi-Lankia piti erinomaisen ryhmäpuheenvuoron aiheesta, voit katsoa videon Keskustan Nummen facebook-sivulta, linkki alla:

https://www.facebook.com/share/v/1DwxpN9uhL

Lapsi voi jäädä ilman palvelua, mutta valtuuston enemmistölle lisäselvityksiä ei tarvittu

Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokouksessa 9.6.2026 käsiteltiin jättämääni kysymystä erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä.

Kysymykseni taustalla oli huoli siitä, mitä tapahtuu vuoden 2026 jälkeen, kun kuntien ja hyvinvointialueen välinen vastuunjako muuttuu. Monille erityistä tukea tarvitseville lapsille koulun yhteydessä järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta sekä loma-ajan hoito ovat paljon enemmän kuin pelkkä palvelu. Ne ovat osa turvallista arkea, tuttuja aikuisia, ennakoitavia rakenteita ja perheiden mahdollisuutta sovittaa yhteen työ- ja perhe-elämä.

Aluehallituksen vastauksessa kuvattiin perusteellisesti lainsäädäntöä ja sitä, miten vastuu jakautuu perusopetuslain ja vammaispalvelulain välillä. Vastauksesta jäi kuitenkin puuttumaan juuri se, mitä kysymyksellä haluttiin selvittää, eli millaisia vaikutuksia muutoksella on lapsille, perheille ja palvelujen saatavuudelle käytännössä.

Pidin erityisen huolestuttavana sitä, että vastauksessa todettiin suoraan mahdollisuus tilanteeseen, jossa osa vammaisista lapsista ei pääse kunnan järjestämään aamu- ja iltapäivätoimintaan, mutta heille ei myöskään synny oikeutta vammaispalvelulain mukaiseen palveluun. Hyvinvointialue siis tunnistaa itse riskin siitä, että osa lapsista voi jäädä palvelujen ulkopuolelle.

Tästä huolimatta vastauksessa ei arvioitu, kuinka monesta lapsesta voisi olla kyse, millaisia vaikutuksia tilanteella olisi perheiden arkeen tai mitä konkreettisia toimia palvelujen ulkopuolelle jäämisen ehkäisemiseksi aiotaan tehdä.

Myös perheiden näkökulmasta keskeinen kysymys palvelujen hakemisesta jäi avoimeksi. Jatkossa palveluja haetaan kahdelta eri viranomaiselta, mutta vastaus ei sisältänyt konkreettista mallia siitä, miten asiointi järjestetään sujuvasti ja yhdenvertaisesti. Samoin vaikutuksia työkuormaan, käsittelyaikoihin ja kustannuksiin käsiteltiin hyvin yleisellä tasolla ilman tarkempia arvioita tai perusteluja.

Näistä syistä esitin kokouksessa asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Ehdotin, että aluehallitus täydentäisi vastausta muun muassa arviolla siitä, kuinka moni lapsi voi jäädä palvelujen ulkopuolelle, miten muutos vaikuttaa perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuteen, millä konkreettisilla toimilla palveluaukkoja ehkäistään sekä millaisia vaikutuksia muutoksella on kustannuksiin, työkuormaan ja palvelujen jatkuvuuteen.

Palautusesitykseni ei kuitenkaan saanut valtuuston enemmistön tukea. Äänestyksessä esitys kaatui luvuin 42–35, yhden valtuutetun äänestäessä tyhjää. Tässä surettaa se, että moni heistä, jotka puhuvat vammaisten oikeuksista, äänesti esitystäni vastaan.

Äänestystulos osoittaa, että valtuustossa oli merkittävä joukko päättäjiä, joiden mielestä vastauksessa oli samoja puutteita kuin minäkin nostin esiin. Valitettavasti enemmistö katsoi, että asia voidaan merkitä loppuun käsitellyksi ilman lisäselvityksiä.

Vaikka asian käsittely tältä osin päättyi, itse huoli ei ole poistunut. Erityistä tukea tarvitsevien lasten palvelujen järjestämisessä ei saa syntyä tilannetta, jossa lapsi jää kunnan ja hyvinvointialueen väliseen katveeseen. Hallinnolliset rajat eivät saa näkyä lasten ja perheiden arjessa palvelujen puutteena.

Tulen seuraamaan asian etenemistä myös jatkossa. Jokaisella lapsella on oikeus tarvitsemiinsa palveluihin riippumatta siitä, minkä organisaation vastuulle niiden järjestäminen kuuluu.

Voit katsoa puheeni videosta ja lukea puheenvuoroni videon alta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, 

Haluaisin kovasti kiittää annetusta vastauksesta, mutta en voi pitää sitä riittävänä suhteessa niihin kysymyksiin, joita asiasta esitimme. 

Kysymyksen tarkoituksena oli saada arvio siitä, mitä vuoden 2026 jälkeinen vastuunjaon muutos käytännössä tarkoittaa erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän perheilleen. Vastauksessa selostetaan perusteellisesti lakien välistä suhdetta ja todetaan, että perusopetuslaki on ensisijainen suhteessa vammaispalvelulakiin. Sen sijaan varsinaisiin vaikutuskysymyksiin ei anneta riittäviä vastauksia. 

Pidän erityisen huolestuttavana sitä, että vastauksessa todetaan suoraan, että on mahdollista, ettei osa vammaisista lapsista pääse kunnan järjestämään aamu- ja iltapäivätoimintaan, mutta samalla heille ei myöskään synny oikeutta vammaispalvelulain mukaiseen palveluun. 

Hyvinvointialue siis tunnistaa riskin siitä, että osa lapsista voi jäädä palvelujen ulkopuolelle. Tästä huolimatta vastauksessa ei arvioida, kuinka laajasta ilmiöstä voi olla kyse, millaisia vaikutuksia sillä olisi perheisiin tai mitä konkreettisia toimenpiteitä tilanteen ehkäisemiseksi aiotaan tehdä. 

Myös hakuprosessien osalta vastaus jää puutteelliseksi. Perheiden tulee jatkossa hakea palveluja kahdelta eri viranomaiselta, mutta vastauksessa ei esitetä konkreettista mallia siitä, miten asiointi järjestetään perheiden näkökulmasta sujuvasti ja yhdenvertaisesti. 

Lisäksi kysyin vaikutuksista työkuormaan, käsittelyaikoihin ja kustannuksiin. Vastauksessa todetaan ainoastaan, ettei vaikutus ole merkittävä, mutta arviota ei perustella eikä tueksi esitetä tietoja tai laskelmia. 

Arvoisa puheenjohtaja, 

katson, että aluehallituksen vastaus ei anna riittäviä tietoja asian vaikutuksista eikä vastaa kaikilta osin esitettyihin kysymyksiin. Erityisesti puuttuvat vaikutusarviot lasten palvelujen saatavuudesta, palvelujen ulkopuolelle jäämisen riskistä, perheiden asioinnin järjestämisestä sekä muutoksen taloudellisista ja toiminnallisista vaikutuksista. 

Teen tämän vuoksi seuraavan vastaesityksen: 

Aluevaltuusto päättää palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että aluehallitus täydentää vastausta seuraavilta osin: 

  1. arvio siitä, kuinka moni lapsi voi jäädä kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ulkopuolelle, 
  1. arvio muutoksen vaikutuksista lasten ja perheiden arkeen sekä yhdenvertaisuuden toteutumiseen, 
  1. kuvaus konkreettisista toimintamalleista, joilla estetään lasten jääminen palvelujen väliin ja helpotetaan perheiden asiointia, 
  1. arvio muutoksen vaikutuksista vammaispalvelujen työkuormaan, käsittelyaikoihin ja kustannuksiin sekä 
  1. selvitys siitä, miten palvelujen jatkuvuus, turvallisuus ja pysyvät toimintaympäristöt turvataan vuoden 2026 jälkeen. 

Perusteluna palautukselle totean, että aluevaltuustolla tulee olla käytettävissään riittävät tiedot arvioidakseen muutoksen vaikutuksia lasten palveluihin ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Nyt annettu vastaus tunnistaa ongelmariskin, mutta ei anna riittäviä tietoja sen laajuudesta eikä keinoista sen ehkäisemiseksi. 

Kiitos. 

Ankkuritoiminnan vaikutuksista pitäisi olla tietoa, eikä arvailuja

Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston kokouksessa 9.6.2026 käsiteltiin aluehallituksen vastausta kysymykseeni Ankkuritoiminnan nykytilasta, vaikuttavuudesta ja siitä, millaiseen tietoon toimintaa koskevat muutokset perustuvat.

Aluevaltuustolla on mahdollisuus esittää aluehallitukselle kysymyksiä ajankohtaisista ja tärkeistä asioista. Käytin tätä mahdollisuutta kysyäkseni Ankkuritoiminnan heikennysten jälkeen tehdyistä vaikutusarvioinneista sekä siitä, millaista tietoa päätöksenteon tueksi on kerätty.

Kysymykseni taustalla oli huoli siitä, että aiemmin hyvin toimineesta ja tiiviistä moniammatillisesta Ankkurimallista on siirrytty hajautettuun toimintatapaan, jossa työtä tehdään oman työn ohella ja keskeisiä rakenteita on purettu. Kun toimintaa muutetaan näin merkittävästi, pitäisi samalla pystyä osoittamaan, mitä vaikutuksia muutoksella on ollut.

Valitettavasti aluehallituksen antama vastaus oli jälleen heikko ja tällä kertaa myös poikkeuksellisen epämääräinen. Vastauksessa ei käytännössä vastattu niihin keskeisiin kysymyksiin, joita olin esittänyt.

Erityisen huolestuttavaa oli, että vastauksessa todettiin suoraan, ettei uuden mallin vaikuttavuudessa ole vielä päästy samalle tasolle kuin aiemmassa toimintamallissa. Samalla kuitenkin väitettiin, ettei vanhan mallin paremmuudesta ole näyttöä. Tämä on vaikea yhtälö, varsinkin kun samassa vastauksessa todettiin myös, ettei vertailukelpoista vaikuttavuustietoa ole kerätty.

Nostin puheenvuorossani esiin juuri tämän tiedolla johtamisen näkökulman. Jos palveluita heikennetään, resursseja vähennetään tai toimintamalleja muutetaan, pitäisi päätösten vaikutuksia myös seurata, arvioida ja raportoida avoimesti. Muuten päätöksenteko perustuu oletuksiin eikä tietoon.

Kiinnitin huomiota myös siihen, että Ankkuritoiminnan muutosta perusteltiin aikanaan ennen kaikkea toiminnan yhtenäistämisellä koko hyvinvointialueella. Nyt vastauksessa keskeiseksi perusteluksi nousi talouden tasapainottaminen. Tämä herättää perustellun kysymyksen siitä, mikä uudistuksen todellinen tavoite oli ja onko yhtenäistämisen tavoite toteutunut tavalla, joka oikeuttaa luopumisen aiemmin toimivaksi koetusta mallista.

Huolta herätti myös mielenterveyspalveluiden rooli. Aiemmassa mallissa psykiatrinen sairaanhoitaja oli kiinteä osa moniammatillista tiimiä. Nyt yhteistyötä kuvattiin lähinnä siten, että tarvittaessa ollaan yhteydessä mielenterveys- ja päihdepalveluiden viranomaisnumeroon. Tämä ei vaikuta moniammatillisen yhteistyön vahvistumiselta.

Puheenvuorossani nostin esiin myös vastauksen sisältämiä tiedollisia puutteita. Esimerkiksi tilastotaulukossa oli erikseen mainittu sekä Raasepori että Tammisaari, vaikka Tammisaari kuuluu Raaseporin kaupunkiin. Samaan aikaan Kauniainen puuttui taulukosta kokonaan. Kyse ei tietenkään ole yksittäisestä kuntanimestä, vaan siitä, kuinka huolellisesti päätöksenteon taustalla olevat tiedot on koottu ja tarkistettu.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli pitää pidempi puheenvuoro ja tehdä asiassa vastaesitys. Koska valtuuston puheenvuorot on rajattu kolmeen minuuttiin ja muokkasin puhettani vielä viime hetkellä vastaesityksen valmistelun vuoksi, en ehtinyt tuoda esiin kaikkia näkökulmiani. Lisäksi vastaesitykseni valmistui ryhmien yhteisesti sopiman määräajan jälkeen, minkä vuoksi vedin sen pois.

Pidin kuitenkin tärkeänä tuoda esiin, millaista tietoa valtuuston olisi mielestäni saatava Ankkuritoiminnan arvioimiseksi: vertailukelpoinen vaikuttavuusarvio vanhan ja uuden mallin välillä, selvitys yhtenäistämisen toteutumisesta, kuvaus mielenterveyspalveluiden roolista ennen ja jälkeen uudistuksen sekä säännöllinen raportointi toiminnan tuloksista.

Ankkuritoiminta on tärkeä osa ennaltaehkäisevää turvallisuustyötä. Kyse ei ole organisaatiokaavioista tai hallinnollisista rakenteista. Kyse on siitä, saavatko lapset ja nuoret apua oikeaan aikaan, oikeilta ammattilaisilta ja riittävän vaikuttavasti.

Juuri siksi vaikutuksista pitäisi olla tietoa, eikä arvailuja.

Voit kuulla lyhyen puheenvuoroni videolta ja lukea sen, mitä minä olisin halunnut sanoa videon alta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kokousta seuraavat, 

olisi mielekästä kiittää aluehallitusta annetusta vastauksesta, mutta vastauksen luettuani huoleni Ankkuritoiminnan tilanteesta ei kuitenkaan vähentynyt. Päinvastoin, se vahvistui. 

Alkuperäisen kysymyksen taustalla oli selkeä huoli siitä, että aiemmin hyvin toimineesta, tiiviistä moniammatillisesta Ankkurimallista on siirrytty hajautettuun malliin, jossa työtä tehdään oman työn ohella ja keskeisiä rakenteita on purettu. Vastauksessa ei onnistuta osoittamaan, että tämä muutos olisi parantanut toimintaa tai edes säilyttänyt sen aiemman vaikuttavuuden. 

Päinvastoin. Vastauksessa todetaan suoraan, että samanlaiseen vaikuttavuuteen ei ole vielä päästy. Tämä on erittäin merkittävä myönnytys. 

Toivon myös teidän kiinnittävän huomiota siihen, miten muutosta perustellaan. Aikanaan uudistusta ei ensisijaisesti perusteltu taloudella, vaan tarpeella yhtenäistää toimintaa koko hyvinvointialueella. Nyt vastauksessa keskeiseksi perusteeksi nousee talouden tasapainottaminen. 

Mikä siis oli uudistuksen todellinen tavoite ja onko yhtenäistäminen toteutunut tavalla, joka oikeuttaa luopumisen aiemmin toimivaksi koetusta mallista? 

Jos yhtenäistämisen seurauksena päädymme tilanteeseen, jossa vaikuttavuus on heikentynyt, on täysin perusteltua kysyä, oliko ratkaisu oikea. Jos yhtenäistämistä kaivattiin, miksi ei rakennettu koko hyvinvointialueelle niitä käytäntöjä, jotka olivat jo osoittautuneet toimiviksi? 

Erityisen ongelmallista on se, että samalla todetaan, ettei vertailukelpoista ja luotettavaa tietoa Ankkuritoiminnasta ole kerätty. Jos vaikuttavuustietoa ei ole, millä perusteella nykyistä mallia voidaan arvioida onnistuneeksi? Ja miten voidaan väittää, ettei aiempi malli ollut vaikuttavampi, jos vertailuaineistoa ei ole olemassa? 

Hyvät valtuutetut, tämä on tiedolla johtamisen ydinkysymys. 

Myös mielenterveyspalveluiden osalta vastaus on huolestuttava. Aiemmassa mallissa psykiatrinen sairaanhoitaja oli kiinteä osa moniammatillista tiimiä. Nyt yhteistyö kuvataan lähinnä siten, että tarvittaessa ollaan yhteydessä viranomaisnumeroon. Tämä ei vaikuta yhteistyön vahvistamiselta, vaan selvältä etääntymiseltä. 

Lisäksi alkuperäisessä kysymyksessä kysyttiin, onko aluehallitus valmis arvioimaan paluuta tiiviimpään moniammatilliseen tiimimalliin. Tähän keskeiseen poliittiseen kysymykseen ei vastauksessa käytännössä vastata lainkaan. 

haluan myös huomauttaa yhdestä yksityiskohdasta, joka kuvaa mielestäni vastauksen valmistelun tasoa. 

Vastauksessa esitetyssä tilastotaulukossa on erikseen mainittu sekä Raasepori että Tammisaari. Tammisaari on kuitenkin osa Raaseporin kaupunkia eikä oma kuntansa. Samanaikaisesti taulukosta puuttuu kokonaan Kauniainen, jonka tiedämme kuuluvan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen. 

Tämä herättää väistämättä kysymyksen siitä, kuinka huolellisesti vastauksen taustalla olevat tiedot on koottu, tarkistettu ja analysoitu. Kyse ei tietenkään ole yksittäisestä kuntanimestä. Kyse on siitä, että sama epätarkkuus näkyy vastauksessa laajemminkin. Toisaalta todetaan, ettei vertailukelpoista tietoa ole käytettävissä, mutta samalla tehdään johtopäätöksiä aiemman toimintamallin vaikuttavuudesta. Toisaalta myönnetään, ettei aiemman vaikuttavuuden tasolle ole päästy, mutta silti ei arvioida tarvetta tarkastella toimintamallia uudelleen. 

Valtuustolla on oikeus odottaa, että meille tuotavat vastaukset perustuvat huolellisesti valmisteltuun, johdonmukaiseen ja luotettavaan tietoon. Kun kyse on lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä rikoksilla oireilevien nuorten tukemisesta, tiedon laadulla on erityinen merkitys. 

Katson, että aluehallituksen vastaus ei anna valtuustolle riittäviä edellytyksiä arvioida Ankkuritoiminnan nykytilaa, vaikuttavuutta eikä uudistuksen onnistumista. 

haluan vielä todeta, että harkitsin esittää tämän asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Päädyin kuitenkin vetämään palautusesityksen takaisin, koska se olisi tullut ryhmien yhdessä sopiman määräajan jälkeen. 

Haluan silti tuoda valtuuston ja aluehallituksen tietoon, mitä pidän välttämättömänä jatkovalmistelun ja päätöksenteon kannalta. 

Mielestäni valtuustolle tulisi tuoda: 

  • vertailukelpoinen arvio aiemman ja nykyisen Ankkurimallin vaikuttavuudesta, 
  • selvitys siitä, miten uudistuksen alkuperäinen tavoite eli toiminnan yhtenäistäminen on toteutunut, 
  • kuvaus mielenterveyspalveluiden tosiasiallisesta osallistumisesta Ankkuritoimintaan ennen uudistusta ja sen jälkeen, 
  • säännöllinen raportointi- ja seurantamalli Ankkuritoiminnalle, 
  • sekä arvio siitä, tulisiko tiiviimmän moniammatillisen tiimimallin käyttöönottoa tarkastella uudelleen niillä alueilla, joilla se on aiemmin osoittautunut toimivaksi. 

Pidän näitä asioita olennaisina siksi, että nykyisen vastauksen perusteella valtuustolle ei synny riittävää kokonaiskuvaa siitä, miten uudistus on vaikuttanut toiminnan tuloksellisuuteen ja nuorten saamaan tukeen. 

Kiitos. 

Kuinka kauan voimme vielä katsoa muualle?



Ylen uutisointi Israelin valkoisen fosforin käytöstä Etelä-Libanonissa on jälleen yksi muistutus siitä, että Lähi-idän konfliktia ei voida tarkastella enää pelkästään sotilaallisena tai geopoliittisena kysymyksenä. Kyse on myös kansainvälisen oikeuden uskottavuudesta, siviilien suojelusta ja siitä, uskallammeko kutsua asioita niiden oikeilla nimillä.

Valkoinen fosfori ei ole itsessään kielletty ase. Kansainvälinen humanitaarinen oikeus kuitenkin kieltää aseiden käytön tavalla, joka kohdistuu siviileihin tai aiheuttaa kohtuutonta kärsimystä. Kun valkoista fosforia käytetään alueilla, joilla elää siviiliväestöä, herää vakava kysymys siitä, noudatetaanko näitä periaatteita lainkaan.

Ongelma ei kuitenkaan rajoitu yksittäisiin asejärjestelmiin. Kyse on laajemmasta toimintamallista. Gazan sodan aikana olemme nähneet mittavaa siviiliuhrien määrää, sairaaloiden, koulujen ja muun siviili-infrastruktuurin tuhoutumista sekä humanitaarisen avun rajoittamista tavalla, joka on herättänyt vakavaa huolta ympäri maailmaa. Samalla kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt, YK:n asiantuntijat ja monet tutkijat ovat esittäneet arvioita, joiden mukaan tapahtumia on syytä tarkastella myös kansanmurhan näkökulmasta.

Emme voi enää sivuuttaa näitä varoituksia. Vaikka kansanmurhan lopullinen oikeudellinen määrittely kuuluu kansainvälisille tuomioistuimille, poliittinen ja moraalinen keskustelu ei voi jäädä odottamaan vuosien oikeusprosesseja. Kun tuhansia siviilejä kuolee, kokonaisia asuinalueita tuhoutuu ja elämän edellytyksiä järjestelmällisesti heikennetään, on perusteltua sanoa, että olemme todistamassa jotain paljon vakavampaa kuin tavanomaista sodankäyntiä.

Erityisen huolestuttavaa on kansainvälisen yhteisön kaksijakoisuus. Kansainvälistä oikeutta puolustetaan voimakkaasti silloin, kun rikkojana on poliittinen vastustaja. Kun rikkomuksista epäillään liittolaista, ääni muuttuu usein huomattavasti varovaisemmaksi. Tällainen valikoiva suhtautuminen rapauttaa koko sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän uskottavuutta.

Suomella olisi tässä keskustelussa enemmän tehtävää. Pienen valtion turvallisuus perustuu siihen, että kansainvälisiä sääntöjä sovelletaan johdonmukaisesti kaikkiin. Jos vaadimme vastuuta Venäjältä Ukrainassa tapahtuneista rikoksista, meidän on oltava valmiita vaatimaan samaa myös Israelilta, kun on perusteltua syytä epäillä vakavia kansainvälisen oikeuden loukkauksia.

Hiljaisuus ei ole puolueettomuutta. Se on kannanotto, joka käytännössä hyväksyy nykytilanteen jatkumisen.

Siksi katson, että Suomen ja muiden länsimaiden tulisi suhtautua vakavasti niihin näyttöihin ja arvioihin, joiden mukaan Gazassa saatetaan syyllistyä kansanmurhaan. Kansainvälisen oikeuden uskottavuus ei ratkea sillä, mitä sanomme silloin, kun se on helppoa. Se ratkeaa sillä, mitä uskallamme sanoa silloin, kun se on poliittisesti vaikeaa.

Jos kansainvälinen oikeus on olemassa kaikkia varten, sen on koskettava myös Israelia. Muussa tapauksessa emme puolusta oikeutta vaan valikoimme, ketä se sitoo.

Jos tämä ei ole törkeää, mikä sitten on?

Lapin käräjäoikeus tuomitsi Polarican entisen toimitusjohtajan Jukka Kriston sekä hänen thaimaalaisen liikekumppaninsa yhteensä 78 ihmiskaupasta. Tuomio on vakava, mutta yhtä paljon huomiota herättää se, mitä käräjäoikeus ei katsonut tapahtuneen.

Kyse ei oikeuden mukaan ollut törkeästä ihmiskaupasta.

Mielestäni kiinnostavin kysymys ei ole niinkään itse tuomio ihmiskaupasta, käräjäoikeus kuitenkin katsoi 78 ihmiskaupparikoksen tapahtuneen. Kiinnostavaa on se, miksi oikeus ei pitänyt tekoja törkeinä, vaikka poimijat olivat velkaantuneita, riippuvaisia työn järjestäjistä, asuivat osin puutteellisissa oloissa, tekivät pitkiä työpäiviä ja heidän ansioitaan pienennettiin erilaisilla vähennyksillä.

Uutistietojen mukaan thaimaalaiset marjanpoimijat olivat saapuessaan jo velkaantuneita. Heille oli annettu lainaa matkakuluihin ja muihin menoihin. Heidän työnsä, asumisensa, liikkumisensa ja tulonsa olivat käytännössä sidottuja samaan järjestelmään. Osa asui ahtaissa ja puutteellisissa olosuhteissa. Työpäivät venyivät pitkiksi. Tuloista vähennettiin erilaisia kuluja. Oikeuden mukaan poimijoita oli erehdytetty myös marjojen punnitsemiseen liittyvissä käytännöissä.

Silti käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että poimijat olisi saatettu ihmisarvoa loukkaaviin elinolosuhteisiin tai että heille olisi aiheutettu erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä.

Jos tämä ei ole törkeää, mikä sitten on?

Tuomioistuimen tehtävä on soveltaa voimassa olevaa lakia ja arvioida näyttöä, mutta kansalaisina meidän tehtävämme on arvioida, vastaako laki ja sen tulkinta sitä oikeustajua, jota haluamme yhteiskunnassa puolustaa.

Luin aiemmin talvella toimittaja Paavo Teittisen palkitun kirjan Pitkä vuoro. Kirja kertoo modernista hyväksikäytöstä Suomessa. Se kuvaa ihmisiä, jotka ovat tulleet tänne paremman elämän toivossa, mutta päätyneet työskentelemään järjestelmissä, joissa heidän riippuvuuttaan, haavoittuvaa asemaansa ja epätoivoaan on käytetty hyväksi.

Kirjan kuvaukset työntekijöiden asumisoloista, ravinnosta, työehdoista ja vallankäytöstä eivät jätä lukijaa rauhaan. Vielä vähemmän rauhaan jättää se, kuinka vaikeaa hyväksikäytön tunnistaminen, tutkiminen ja todistaminen usein on.

Samaa keskustelua käymme lähisuhdeväkivallan kohdalla.

Samaa keskustelua käymme lapsiin kohdistuvien rikosten kohdalla.

Samaa keskustelua käymme monien haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kohdalla.

Kuinka vakavaa teon täytyy olla ennen kuin yhteiskunta tunnistaa sen vakavuuden?

Kuinka paljon kärsimystä tarvitaan ennen kuin se katsotaan ”erityisen tuntuvaksi”?

Ja millaisen viestin yhteiskunta lähettää, kun tällaisessa tapauksessa todetaan tapahtuneen ihmiskauppaa, mutta ei törkeää ihmiskauppaa?

Tekijöille viesti voi näyttäytyä niin, että hyväksikäytön raja on korkealla.

Uhrit voivat puolestaan kysyä, kuinka huonoiksi olosuhteiden olisi pitänyt muuttua, kuinka suurta kärsimyksen olisi pitänyt olla, jotta heidän kokemuksensa olisi nähty törkeänä.

Minua huolestuttaa erityisesti se, että samankaltaisia kysymyksiä kuulee yhä useammin myös lähisuhdeväkivallan uhreilta. Miksi ilmoitus ei johtanut tutkintaan? Miksi tutkinta kestää vuosia? Miksi väkivallan vakavuutta ei tunnistettu ajoissa?

Oikeusvaltio ei rakennu pelkästään sille, että rikoksista annetaan tuomioita. Se rakentuu myös kansalaisten luottamukselle siihen, että oikeus tunnistaa kärsimyksen silloin, kun sitä aiheutetaan.

Tämä oikeudenkäynti toivottavasti pakottaa meidät kysymään, missä kulkee suomalaisen yhteiskunnan hyväksikäytön sietoraja. Ja onko se asetettu liian korkealle.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/960178a5-364e-4b11-879e-ac98e481abd8

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012063529.html

Hallitus leikkasi kotitalousvähennystä ja laskun maksavat nyt perheet, yritykset ja työntekijät

Kun hallitus päätti leikata kotitalousvähennystä, päätöstä perusteltiin julkisen talouden tasapainottamisella. Ajatus oli yksinkertainen, eli vähennetään veroetua ja säästetään valtion menoja.

Nyt ensimmäiset vaikutukset alkavat näkyä.

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lähes joka kolmas kotitalousvähennystä käyttänyt suomalainen on vähentänyt palveluostojaan leikkausten jälkeen. Kahdeksan prosenttia on lopettanut niiden käytön kokonaan. Erityisen voimakkaasti vähennys on osunut siivous-, kotiapu-, hoiva- ja remonttipalveluihin.

Samalla yritysten tilauskannat ovat heikentyneet. Peräti 72 prosenttia alan yrityksistä kertoo leikkauksen vähentäneen tilauksia. Vielä huolestuttavampaa on, että lähes kolmannes yrityksistä on vähentänyt työpaikkoja ja viidennes joutunut lomauttamaan työntekijöitään.

Ja mitä tällä hallituksen leikkauspäätöksellä, jonka seurauksia ei oltu ennakkoon arvioitu, lopulta saavutettiin?

Kotitalousvähennystä on usein kritisoitu siitä, että se hyödyttää hyväosaisia. Kritiikissä on oma peränsä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa siivous-, remontti- tai hoivapalveluita, mutta samalla unohtuu helposti toinen puoli asiasta.

Kotitalousvähennys on ollut yksi tehokkaimmista keinoista lisätä laillista palvelukysyntää, luoda työpaikkoja ja torjua harmaata taloutta. Kun työ tilataan yritykseltä, siitä maksetaan verot. Kun palvelu ostetaan virallisesti, syntyy työtä, palkkoja ja verotuloja.

Nyt kysyntä on vähentynyt.

Erityisen huolestuttava on havainto, jonka mukaan palveluiden ostoa ovat vähentäneet juuri pienituloisemmat työikäiset ihmiset. Heidän joukossaan on esimerkiksi niitä, jotka ovat ostaneet hoivapalveluita ikääntyville vanhemmilleen.

Samaan aikaan kun ikääntyneiden määrä kasvaa ja julkiset hoivapalvelut ovat yhä suuremmassa paineessa, miksi hallitus päättää heikentää yhtä niistä keinoista, joilla perheet ovat voineet täydentää läheistensä hoivaa?

Olen vuosien ajan puhunut ikäihmisten palveluista, omaishoitajien asemasta ja ennaltaehkäisevän tuen merkityksestä. Tiedän, että monessa perheessä arki on jo valmiiksi äärirajoilla. Kun kotiin saatava apu kallistuu, vaihtoehdot eivät lisäänny, vaan vähenevät.

Usein seurauksena on, että omainen tekee enemmän itse.

Jaksaminen heikkenee.

Työstä jäädään pois.

Tai ikääntyneen toimintakyky heikkenee nopeammin, koska apua ei saada riittävän ajoissa.

Tällöin kustannukset eivät katoa. Ne vain siirtyvät myöhemmäksi ja usein paljon suuremmiksi.

Sama koskee työllisyyttä. Jos lähes kolmannes alan yrityksistä on jo vähentänyt työpaikkoja, säästöjen hintana ovat menetetyt työpaikat, pienemmät verotulot ja heikentynyt yritystoiminta.

Hyvä politiikka ei ole sitä, että tarkastellaan vain yhtä budjettiriviä. Hyvä politiikka arvioi myös päätösten seuraukset.

Tässä tapauksessa seuraukset näyttävät huolestuttavilta.

Palveluiden käyttö vähenee.

Työpaikkoja katoaa.

Yritykset kärsivät.

Perheet jäävät aiempaa enemmän yksin.

Hoi hallitus, hallitus! Haluan kysyä, oliko kotitalousvähennyksen leikkaaminen todella säästö vai siirtyikö lasku vain toisten maksettavaksi.

Jos tavoitteena oli vahvistaa työllisyyttä, tukea ikäihmisten kotona asumista ja torjua harmaata taloutta, ensimmäiset tulokset näyttävät valitettavasti kulkevan päinvastaiseen suuntaan.

Hieno homma, meillä on hyvä hallitusohjelma. (eli siis ei ole)