Kategoria-arkisto:koulu

Kun rakenteita kevennetään, kuka kantaa lapset?

Sosiaalihuoltolain uudistus näyttää paperilla järkevältä. Hallitus puhuu palvelujen selkeyttämisestä, hallinnon keventämisestä, vaikuttavuudesta ja kustannustehokkuudesta. Tavoitteet kuulostavat hyviltä, sillä kukapa vastustaisi sujuvampia palveluja tai työntekijöiden ajan vapauttamista asiakkaiden kohtaamiseen?

Silti lakiluonnos nostaa minussa vakavan kysymyksen siitä, että rakennetaanko sosiaalihuoltoa nyt enemmän järjestelmän kuin ihmisten ehdoilla?

Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla huoli on todellinen.

Turvallisuus ei synny rakenteista vaan ihmisistä

Lakiesityksessä korostetaan joustavuutta ja hallinnollisen työn vähentämistä. Samalla puhutaan siitä, että sosiaalityöntekijöiden osaamista kohdennetaan kaikkein vaativimpiin tilanteisiin.

Ajatus kuulostaa tehokkaalta, mutta käytännössä se voi tarkoittaa jotakin aivan muuta:

  • vähemmän aikaa yksittäiselle lapselle
  • enemmän vaihtuvia työntekijöitä
  • ohuempaa tukea arkeen
  • kasvavaa vastuuta yhä pienemmälle henkilöstölle

Lapsen turvallisuus ei kuitenkaan rakennu organisaatiokaavioista tai sääntelyn keventämisestä. Se syntyy pysyvistä aikuisista, luottamuksesta ja siitä, että joku todella tuntee lapsen tilanteen.

Juuri nämä asiat ovat jo nyt monessa paikassa koetuksella.

Kun sosiaalihuollossa kärsitään työntekijäpulasta, kuormituksesta ja suuresta vaihtuvuudesta, pitäisi keskustelun keskiössä olla ennen kaikkea se, miten saadaan riittävästi osaavia aikuisia lasten ja nuorten rinnalle, eikö vain se, miten järjestelmää saadaan hallinnollisesti kevyemmäksi.

Missä näkyy ennaltaehkäisevä työ?

Lakiluonnoksessa puhutaan paljon rakenteista, mutta vähemmän siitä, kuka tekee kohtaavan työn.

Esimerkiksi yhteisöpedagogit tekevät monessa ympäristössä juuri sitä työtä, jota tämän ajan nuoret eniten tarvitsevat:

  • rinnalla kulkemista
  • yhteisöllisyyden rakentamista
  • osallisuuden vahvistamista
  • matalan kynnyksen tukea
  • arjen rytmin tukemista
  • syrjäytymisen ehkäisyä

Moni nuori ei tarvitse ensimmäiseksi raskaita palveluja tai uusia asiakirjoja. Hän tarvitsee turvallisen aikuisen, joka kohtaa, kuuntelee ja pysyy rinnalla riittävän pitkään.

Silti juuri tällainen työ jää usein säästöpaineissa näkymättömäksi, koska sen vaikutuksia ei ole helppo mitata kvartaalitalouden logiikalla.

Todellisuudessa ennaltaehkäisevä työ on kuitenkin yksi yhteiskunnan tärkeimmistä investoinneista.

Kuntouttavan työtoiminnan lakkauttaminen jättää suuren kysymyksen

Erityisen huolestuttavaa on kuntouttavan työtoiminnan lain kumoaminen.

Toki nykyjärjestelmässä on ongelmia. Vaikuttavuudesta on perustellusti keskusteltu ja moni on kokenut toiminnan jopa näennäiseksi.

Samalla unohtuu helposti yksi asia. Se, että monelle nuorelle kuntouttava työtoiminta ei ole ollut ensisijaisesti “työllistämistoimi”, vaan paikka pysyä mukana elämässä. Ja se on ollut kuntouttavan työtoiminnan alku ja juuri. Siitä kaikki lähtee.

Se on voinut olla:

  • ensimmäinen syy nousta aamulla
  • sosiaalinen yhteisö
  • turvallinen ympäristö harjoitella arkea
  • askel pois yksinäisyydestä
  • matalan kynnyksen tuki silloin, kun työelämä on vielä liian kaukana

Lakiluonnoksesta jää epäselväksi, mikä tämän kaiken korvaa.

Mikä palvelu ottaa kiinni ne nuoret, jotka eivät pärjää suoraan koulutuksessa tai työmarkkinoilla?
Kuka kulkee rinnalla silloin, kun toimintakyky on heikko?
Kuka huolehtii niistä nuorista, jotka eivät jaksa täyttää palvelujärjestelmän vaatimuksia?

Jos vastausta ei ole, vaarana on, että osa nuorista katoaa kokonaan palvelujen väliin.

Ja silloin lasku ei katoa, vaan vain siirtyy myöhemmin:

  • lastensuojeluun
  • mielenterveyspalveluihin
  • päihdepalveluihin
  • toimeentulotukeen
  • tai pahimmillaan syrjäytymiseen, jonka hinta on sekä inhimillisesti että taloudellisesti valtava.

Lasten oikeudet eivät saa jäädä säästöpuheen alle

Suomessa on sitouduttu siihen, että lapsen etu asetetaan etusijalle kaikessa päätöksenteossa.

Siksi sosiaalihuoltolain uudistuksessa pitäisi kysyä ennen kaikkea:

  • vahvistaako tämä lasten turvallisuutta?
  • lisääkö tämä pysyviä aikuisia lasten ympärille?
  • parantaako tämä aidosti varhaista tukea?
  • ehkäiseekö tämä syrjäytymistä?

Vai rakennammeko järjestelmää, jossa tehokkuus korvaa läsnäolon?

Lopulta hyvinvointiyhteiskunnan mitta ei ole siinä, kuinka kevyeksi hallinto saadaan, vaan siinä, kuinka hyvin pidämme kiinni niistä lapsista ja nuorista, jotka tarvitsevat meitä kaikkein eniten.

Alaikäisten vankien määrä on 2,5-kertaistunut ja rikosten uhrit jäävät jonoon

Tänään 15.1.2026 on kerrottu, että alaikäisten vankien määrä on 2,5-kertaistunut vuodesta 2023. Tämä ei ole sattumaa, eikä yksittäinen ilmiö. Tämä kertoo järjestelmästä, joka puuttuu liian myöhään ja maksaa siitä inhimillisesti ja taloudellisesti kalliin hinnan.

Samaan aikaan alaikäisten tekemiä rikoksia tutkivat yksiköt ovat ruuhkautuneet. Tutkintoja joudutaan priorisoimaan, koska resursseja ei ole riittävästi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikkia rikoksia ei ehditä tutkia ajoissa.

Jonon hännille jäävät myös alaikäisiin kohdistuneet pahoinpitelyt ja seksuaaliväkivaltarikokset. Käytännössä siis rikokset, joiden uhreina ovat useimmiten tytöt ja nuoret naiset.

Mitä viestiä tämä lähettää?

  • Rikoksen uhrille: sinun kokemuksesi voi odottaa
  • Tekijälle: seuraukset eivät ole kiireellisiä
  • Yhteiskunnalle: kaikki rikokset eivät ole yhtä vakavia

Ja kaikkein rajuin, ääneen sanomaton viesti:
tyttöihin kohdistuvat rikokset ovat vähäpätöisempiä.
tyttöjä saa rikkoa.

Tätä viestiä emme voi hyväksyä.

Alaikäinen vanki on aina merkki siitä, että useampi turvaverkko on pettänyt: perheen tuki, koulu, mielenterveys- ja päihdepalvelut, nuorisotyö ja erityisesti lastensuojelun ennaltaehkäisevät avohuollon palvelut.

Kun apua ei anneta ajoissa, ongelmat kasaantuvat.
Kun avohuollosta säästetään, säästö ei poista tarvetta, vaan se siirtää sen poliisille, syyttäjälle ja vankilalle.

Säästämme 100 euroa ennaltaehkäisevästä tuesta ja maksamme myöhemmin 100 000 euroa sijaishuollosta, rikosprosesseista ja vankeudesta. Samalla ruuhkautamme järjestelmän niin, että edes vakavimpien rikosten uhrit eivät saa oikeutta ajoissa.

Tämä ei ole vain lastensuojelukysymys.
Tämä on oikeusturvakysymys, tasa-arvokysymys ja turvallisuuskysymys.

Kun ennaltaehkäiseviä palveluja ajetaan alas:

  • tukihenkilöt jäävät ilman palkkaa
  • yrittäjät ilman tuloa
  • alueellinen elinvoima heikkenee
  • työttömyys kasvaa

Ja samalla rikosten määrä kasvaa, tutkinnat ruuhkautuvat ja oikeus viivästyy.

Me tiedämme, että toisin voi tehdä.
Kun nuori saa ajoissa pitkäjänteistä tukea, rikoskierre katkeaa. Kun perhe saa apua, kriisit eivät eskaloidu. Kun ennaltaehkäisy toimii, poliisi ja oikeusjärjestelmä voivat keskittyä niihin tapauksiin, joissa niitä todella tarvitaan.

Vankila ei ole lapselle palvelu.
Ja jonon perälle jäävä seksuaalirikos ei ole oikeusvaltio.

Jos hyväksymme tämän kehityksen, hyväksymme myös sen viestin, jonka se välittää.


Minä en hyväksy.

Pohdintaa Lohjan OPS-keskustelusta ja miten erityisopetuksen oppilaiden ääni kuuluu?

Eilen (27.11.2025) sivistyslautakunta kokoontui käsittelemään Lohjan uutta opetussuunnitelmaa (OPS). Ennen kokousta lähetin lautakunnan jäsenille viestin, jossa nostin esiin erityisopetuksen näkökulmia, erityisesti K-luokkien ja yhteisten luokkien oppilaiden tilanteen. Vaikka en tiedä, miten viesti vastaanotettiin, koen tärkeäksi avata aihetta myös blogissani.

Miksi viesti oli tarpeen?

Lohjan OPS-luonnoksessa esitetään viiden kuukauden yleisopetuksessa opiskelun jaksoa ennen kuin oppiaineen erityisen tuen tarvetta voidaan arvioida. Opetushallitus ei kuitenkaan edellytä tällaista aikarajaa.

Oppilaille, joiden tuen tarve on jo todettu, tämä viivästys voi olla kohtuuton ja käytännössä haitallinen.

Pitkittynyt prosessi kuormittaa oppilasta ja perhettä

Jos arviointi käynnistetään vasta viiden kuukauden jälkeen, koko prosessi voi venyä:

  • Arvioinnin aloittaminen vasta kuukausien odotuksen jälkeen
  • Paperien kierto ja päätöksenteko
  • Jonot koulupsykologille ja mahdollisiin kognitiivisiin arvioihin

Tämä voi tarkoittaa, että oppilas saa kevään todistukseen arvosanan 4 ja jää luokalle syistä, jotka eivät liity oppilaan osaamiseen, vaan järjestelmän hitauteen.

K-luokille on jono, joka kasvaa, jos yläkoulusta tulee nelivuotinen

K-luokkien opetus on vahvaa, laadukasta ja aikuisresurssia vaativaa.
Nyt jono K-luokille on jo valmiiksi pitkä.

Jos linjaus johtaa siihen, että useampi oppilas joutuu käymään yläkoulun neljässä vuodessa, seuraukset ovat laajat:

  • Uusien oppilaiden mahdollisuudet päästä K-luokille vähenevät
  • Eriarvoisuus kasvaa
  • Oppimistulokset kärsivät
  • Oppilaiden itsetunnon vahvistaminen vaikeutuu

Kyse ei siis ole vain yksittäisten oppilaiden tilanteesta, vaan koko järjestelmän toimivuudesta.

Routionmäen joustava käytäntö, miksi ei sama muualla Lohjalla?

Routionmäellä tuen arviointi voidaan tehdä joustavammin silloin, kun tarve on selvä. Ehdotin, että sama käytäntö ulotettaisiin myös Lohjan erityisluokille ja K-luokille.

Tämä ei aiheuttaisi lisää kustannuksia eikä viranhaltijoille ylimääräistä työtä. Mutta se toisi paljon hyvää: oikea-aikaista tukea, tasavertaisuutta ja parempia oppimispolkuja.

Miksi kirjoitan tästä?

Koska liian usein päätökset tehdään teknisen tekstin tai rakenteellisten ratkaisujen pohjalta ilman että nähdään, mitä ne tarkoittavat arjessa oppilaille, opettajille ja perheille.

Haluan nostaa esiin sen, mitä koulumaailmassa käytännössä tapahtuu.
Päätösten vaikutus näkyy konkreettisesti:

  • oppilaan jaksamisessa
  • perheen kuormituksessa
  • opettajan työssä
  • oppilaan koko tulevaisuudessa

Vaikka en tiedä, huomioitiinko viestini lautakunnassa, koen tärkeäksi jatkaa keskustelua avoimesti ja rakentavasti.

OPS on yksi koulutyön kulmakivistä. Siksi sen tulee palvella aidosti kaikkia oppilaita, myös heitä, jotka tarvitsevat tukea enemmän kuin muut.

Toivon, että tulevissa päätöksissä huomioidaan oppilaiden hyvinvointi, yksilölliset tarpeet ja tasavertaiset mahdollisuudet oppia ja onnistua.

Perheet eivät saa jäädä hallinnollisten rajojen väliin

Tein aluevaltuustoaloitteen erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoidon kehittämisestä. Aloite sai laajaa kannatusta yli puoluerajojen, mikä osoitti aiheen tärkeyden ja sen, että tarve on yhteinen koko alueella. Monelle perheelle loma-ajan hoito ei ole ylellisyys vaan välttämätön osa arjen sujuvuutta ja lasten hyvinvointia.

Kun aluehallituksen vastaus 15.9.2025 kokouksesta saatiin, se oli suuri pettymys. Vastaus jäi hallinnolliseksi kuvaukseksi eri toimijoiden vastuista eikä tarttunut perheiden esiin nostamiin ongelmiin. Näytti siltä, ettei todellista halua ratkaisuihin ole, tai että perheiden arjen todellisuutta ei ole ymmärretty.

Aluehallituksen vastaus on juridis-hallinnollinen ja korostaa vastuunjakoa (opetustoimi vs. vammaispalvelut). Sen sijaan aloitteen ydinviesti, eli perheiden arjen turvaaminen ja palveluketjun selkeyttäminen jää lähes kokonaan käsittelemättä. Vastaus ohittaa monia konkreettisia ongelmia, joihin aloitteessa kiinnitettiin huomiota.

Mitä aloitteessani esitin?
Ehdotin, että erityisen tuen oppilaiden loma-ajan hoito selkeytetään osaksi palveluketjua niin, että se on ennakoitavaa ja jatkuvaa. Toivoin yhtenäistä hakumenettelyä, ajoissa tehtäviä ja kirjallisia päätöksiä, selkeää tietoa kustannuksista ja kuljetuksista sekä parempaa viestintää. Lisäksi esitin, että selvitetään vaihtoehto pitää esimerkiksi Jalavan luokat kesällä auki, koska se voisi olla sekä kustannustehokas että lapsilähtöinen ratkaisu.

Mitä aluehallitus vastasi?
Aluehallitus totesi, että opiskeluhuollon palvelut eivät järjestä loma-ajan hoitoa, vaan vastuu on vammaispalveluilla niille lapsille, jotka ovat vammaispalvelujen asiakkaita. Erityisen tuen oppilas ei automaattisesti saa vammaispalveluja, vaan asiakkuus ja palvelut arvioidaan sosiaalihuollon prosessissa. Jos palvelu myönnetään, se on maksutonta, mutta kuljetuksista voidaan periä omavastuu. Kunnan koulut voivat halutessaan edelleen järjestää loma-ajan hoitoa omana palvelunaan ja päättää sen hinnasta.

Olen nostanut esiin, että seuraavat asiat tulisi toteuttaa:

  1. Hyvinvointialue ja kunnat kehittävät yhteistyötä: hyvinvointialue vastaa hoidosta, kunta kuljetuksista. Näin palveluketju on perheelle selkeä ja arki ennakoitavaa.
  2. Yhtenäinen hakumenettely: perhe saa tehdä hakemuksen yhdellä kertaa ja saa siitä aina kirjallisen päätöksen.
  3. Parempi viestintä ja aikataulutus: päätökset on saatava ajoissa, jotta perheillä on aikaa suunnitella lomakautta.
  4. Selkeä tieto kustannuksista ja kuljetuksista: epävarmuus poistuu, kun perhe tietää heti hakuvaiheessa mitä palvelu maksaa ja miten kuljetus järjestetään.
  5. Jalavan koulun kesäaukiolon selvittäminen: tämä voisi olla sekä kustannustehokas että lapsille turvallinen ja jatkuvuutta tukeva ratkaisu.

Tärkeintä on, että perheet eivät jää hallinnollisten rajojen väliin. Lapsen etu ja perheiden arjen sujuvuus on aina asetettava etusijalle. Yhteistyön vahvistaminen kuntien ja hyvinvointialueen välillä on ainoa tapa varmistaa, että loma-ajan hoito toimii aidosti perheiden tarpeista käsin.

Koska aloitteessani oli 14 allekirjoittajaa, menettely hallintosäännön pykälän 26 mukaan aluehallituksen ei tarvitse tuoda vastausta aluevaltuuston käsiteltäväksi, vaan riittää että se annetaan tiedoksi. Aloitteeni ei siis tule enää aluevaltuustoon.

Aloitevastaukset riippuvat allekirjoittajien määrästä

Valtuustoaloitteiden käsittely ja toimenpiteet riippuvat siitä, montako allekirjoitusta aloitteeseen kertyy. Jos allekirjoittajia on vähintään 15, vastaus tuodaan valtuustoon käsiteltäväksi. Jos allekirjoittajia on vähemmän, vastaus jää hallituksen käsittelyyn ja toimitetaan vain tiedoksi. Ymmärrän toisaalta tämän työnjaon, sillä aloitteita tehdään useita. Toisaalta on ongelmallista, että näin tärkeiden asioiden, jotka liittyvät lasten ja perheiden hyvinvointiin, käsittelyn painoarvo määrittyy pelkän allekirjoitusmäärän perusteella. Usein aloitteet nousevat juuri asukkaiden todellisista tarpeista ja arjen ongelmista.

Mitä seuraavaksi?

En ajatellut jättää asiaa tähän. Tulen pohtimaan, miten voin jatkossa varmistaa, että tärkeät aloitteet tulevat aidosti käsittelyyn ja että niiden sisältöön vastataan, ei vain muodollisesti. Yksi vaihtoehto on kerätä jatkossa aloitteille yli 15 allekirjoitusta, jolloin vastaus on pakko käsitellä aluevaltuustossa. Lisäksi aion käyttää puheenvuoroja ja tehdä tarvittaessa toivomusesityksiä, jotta lasten ja perheiden näkökulmat eivät huku hallinnollisten rajojen taakse.

Lukion ovet sulkeutuvat oppilailta, jotka tarvitsevat eniten tukea

Olen antanut lausunnon hallituksen ehdotuksesta, joka koskee lukiokoulutuksen valintaperusteiden muuttamista. Ehdotuksen mukaan lukiokoulutuksen valintaperusteasetuksen 6 §:n 2 momentti kumottaisiin, jolloin koulutuksen järjestäjän harkintaan perustuvaa valintaa ei enää sovellettaisi yksilöllistetyn matematiikan ja äidinkielen arvosanan perusteella. Tämä kytkeytyy perusopetuksen arviointiuudistukseen, jonka mukaan rajatun oppimäärän mukaisesti opiskellut aine arvioidaan päättötodistuksessa aina arvosanalla 5*.

Mitä tämä tarkoittaa?

Muutos merkitsee sitä, että oppilas ei voi saada rajatun oppimäärän aineesta parempaa arvosanaa, vaikka hän saavuttaisi omat tavoitteensa kiitettävästi. Kun lukiopaikoista kilpaillaan yhteishaussa todistusarvosanojen perusteella, rajatun oppimäärän oppilaat jäävät väistämättä heikompaan asemaan.

Yhdenvertaisuus uhattuna

Lausunnossani nostin esiin, että muutos heikentää hakijoiden ja opiskelijoiden yhdenvertaisuutta:

  • Rajatun oppimäärän oppilaat asetetaan eriarvoiseen asemaan verrattuna muihin hakijoihin.
  • Koulutuksellinen tasa-arvo vaarantuu, kun oppimisvaikeuksien kanssa painivat nuoret menettävät realistisen mahdollisuuden hakeutua lukioon.
  • 5*-merkintä toimii leimana, joka ei kerro oppilaan todellisesta osaamisesta vaan hänen erityisestä asemastaan.

Miksi tämä on ongelmallista?

Uudistus muuttaa yksilöllistämisen alkuperäisen tarkoituksen päälaelleen. Sen sijaan, että oppilasta tuettaisiin ja arvioitaisiin suhteessa omiin tavoitteisiin, hänet sidotaan pysyvästi alimpaan hyväksyttyyn arvosanaan. Tämä:

  • heikentää jatko-opintopolkuja,
  • voi lisätä syrjäytymisen riskiä,
  • vie motivaatiota oppimiselta.

Mitä pitäisi tehdä?

Esitin lausunnossani, että:

  • Rajatun oppimäärän arvioinnissa tulisi mahdollistaa myös arvosanat 6–10 suhteessa yksilöllisiin tavoitteisiin.
  • Mikäli arvosanarajoitus 5* säilytetään, lukiokoulutukseen hakeville tulisi tarjota vaihtoehtoisia tapoja näyttää osaamistaan (esim. erilliset kokeet, soveltuvuuskokeet).
  • Oppimisvaikeudet tulisi säilyttää harkintaan perustuvan valinnan perusteena.

Tämä muutos ei ole pelkkä tekninen tarkistus arviointiin – se määrittää, kuka pääsee lukioon ja kuka ei. Nyt näyttää siltä, että ne nuoret, jotka tarvitsevat eniten tukea, jäävät entistä heikompaan asemaan. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta kyseessä on vakava kysymys.

Lausua voi vielä 1.10. saakka osoitteessa: Lausuntopalvelu.fi – ehdotus

Alla lausuntoni kokonaisuudessaan:

Lausunto ehdotetusta muutoksesta ammatillisen koulutuksen valintaperusteisiin

Kiitän mahdollisuudesta lausua ehdotukseen liittyen. Nostan esiin muutamia keskeisiä huolia ja näkökulmia.

Rajattu oppimäärä ja arvosanan rajoittaminen

Ehdotuksen mukaan perusopetuksen päättötodistukseen merkitään rajatun oppimäärän mukaisesti opiskellusta aineesta aina arvosana 5*. Tämä tarkoittaa, että oppilas ei voi saada korkeampaa arvosanaa, vaikka hän saavuttaisi HOJKS:ssa määritellyt tavoitteensa erinomaisesti. Käytännössä tämä muutos kaventaa oppilaiden jatko-opintomahdollisuuksia huomattavasti. Jos päättötodistukseen jää useampia 5*-merkintöjä, heikentää se oppilaan mahdollisuuksia päästä toisen asteen koulutukseen.

Alkuperäinen ajatus yksilöllistämisestä, eli että oppilas arvioidaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa ja voi saada myös hyvän tai kiitettävän arvosanan, poistuu. Tämä on ongelmallista, sillä se muuttaa yksilöllistämisen/rajauksen luonteen tuesta rajoitteeksi.

Harkintaan perustuvan valinnan poistaminen

On lisäksi esitetty, että harkintaan perustuva valinta ei enää koskisi oppimisvaikeuksia. Tämä yhdessä rajatun oppimäärän arvosanarajoituksen kanssa luo kaksinkertaisen esteen niille oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia. He eivät voi osoittaa osaamistaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa eivätkä enää myöskään hyötyä harkinnanvaraisesta valinnasta, jonka tarkoitus on ollut turvata koulutuspolku heille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Koulutuksellinen tasa-arvo

Muutokset ovat ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon periaatteen kanssa. On välttämätöntä, että myös ne oppilaat, jotka tarvitsevat rajattua oppimäärää, voivat jatkaa opintojaan toisella asteella. Muuten vaarana on, että oppimisen tuki ei enää tue, vaan kaventaa nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Ehdotukset

  • Rajatun oppimäärän arvioinnin tulisi mahdollistaa osaamisen arviointi suhteessa yksilöllisiin tavoitteisiin siten, että myös arvosanat 6–10 olisivat saavutettavissa.
  • Mikäli arvosana rajoitetaan 5*:een, tulee turvata erityisiä kompensaatiomekanismeja jatko-opintovalinnoissa, jotta oppilaat eivät jää yhteishaussa jälkeen.
  • Oppimisvaikeuksien poistaminen harkintaan perustuvan valinnan perusteista tulisi arvioida uudelleen, sillä muutos yhdessä rajatun oppimäärän kanssa lisää riskiä koulutuksellisesta syrjäytymisestä.

Yhteenvetona katson, että esitetyt muutokset heikentävät merkittävästi niiden oppilaiden asemaa, jotka tarvitsevat tukea. Jotta hallitusohjelman tavoite oppimisen tuen selkeyttämisestä ja jatkuvuuden vahvistamisesta toteutuisi, on tärkeää, että uudistus ei johda oppilaiden eriarvoistumiseen ja jatko-opintopolkujen kaventumiseen.

Rajatulla oppimäärällä rajatut unelmat?

Olen jättänyt oman lausuntoni hallituksen ehdottamasta muutoksesta, joka koskee ammatillisen koulutuksen valintaperusteita sekä perusopetuksen arvioinnin uudistusta. Muutoksen myötä yksilöllistetty oppimäärä poistuu ja tilalle tulee rajattu oppimäärä. Tämä tarkoittaa, että oppilas, joka opiskelee rajatun oppimäärän mukaan, saa päättötodistukseen kyseisestä aineesta aina arvosanan 5* – riippumatta siitä, kuinka hyvin hän saavuttaa hänelle HOJKS:ssa määritellyt tavoitteet. Lisäksi harkintaan perustuva valinta ei jatkossa enää koskisi oppimisvaikeuksia.

Miksi muutos on ongelmallinen?

Olen lausunnossani nostanut esiin, että muutos:

  • heikentää jatko-opintomahdollisuuksia: 5*-merkintä päättötodistuksessa rajoittaa käytännössä mahdollisuuksia hakeutua toisen asteen koulutukseen,
  • syrjäyttää oppilaita: oppimisvaikeudet poistetaan harkinnanvaraisen valinnan perusteista, jolloin juuri ne nuoret, jotka tarvitsevat eniten tukea, jäävät ilman turvaverkkoa,
  • on ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon kanssa: oppilaan oma edistyminen ja motivaatio eivät näy todistuksessa, mikä on vastoin oppimisen tuen alkuperäistä tarkoitusta.

Lausuntokierroksen tilanne

Tähän mennessä annetut lausunnot näyttävät suurelta osin puoltavan hallituksen esitystä. Tämä tekee kriittisten äänten esille tuomisen entistä tärkeämmäksi. On tärkeää, että päättäjät kuulevat myös sen näkökulman, että uudistus voi johtaa oppilaiden eriarvoistumiseen ja kaventaa heidän jatko-opintopolkujaan.

Vielä ehdit lausua

Lausuntoja voi jättää 1.10. saakka. Jos haluat tuoda oman näkemyksesi esiin, voit osallistua lausuntokierrokseen osoitteessa:
Lausuntopalvelu.fi – Rajattu oppimäärä ja valintaperusteet

Minun näkemykseni on selvä: oppimisen tuen tulee aidosti tukea, ei rajoittaa. Nyt esitetty muutos uhkaa tehdä juuri päinvastoin. On meidän kaikkien vastuulla varmistaa, että nuorten koulutuspolut pysyvät avoimina ja tasa-arvoisina.

Alla lausuntoni kokonaisuudessaan:

Lausunto ehdotetusta muutoksesta ammatillisen koulutuksen valintaperusteisiin

Kiitän mahdollisuudesta lausua ehdotukseen liittyen. Nostan esiin muutamia keskeisiä huolia ja näkökulmia.

Rajattu oppimäärä ja arvosanan rajoittaminen

Ehdotuksen mukaan perusopetuksen päättötodistukseen merkitään rajatun oppimäärän mukaisesti opiskellusta aineesta aina arvosana 5*. Tämä tarkoittaa, että oppilas ei voi saada korkeampaa arvosanaa, vaikka hän saavuttaisi HOJKS:ssa määritellyt tavoitteensa erinomaisesti. Käytännössä tämä muutos kaventaa oppilaiden jatko-opintomahdollisuuksia huomattavasti. Jos päättötodistukseen jää useampia 5*-merkintöjä, heikentää se oppilaan mahdollisuuksia päästä toisen asteen koulutukseen. Alkuperäinen ajatus yksilöllistämisestä, eli että oppilas arvioidaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa ja voi saada myös hyvän tai kiitettävän arvosanan, poistuu. Tämä on ongelmallista, sillä se muuttaa yksilöllistämisen/rajauksen luonteen tuesta rajoitteeksi.

Harkintaan perustuvan valinnan poistaminen

On lisäksi esitetty, että harkintaan perustuva valinta ei enää koskisi oppimisvaikeuksia. Tämä yhdessä rajatun oppimäärän arvosanarajoituksen kanssa luo kaksinkertaisen esteen niille oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia. He eivät voi osoittaa osaamistaan suhteessa omiin tavoitteisiinsa, eivätkä enää myöskään hyötyä harkinnanvaraisesta valinnasta, jonka tarkoitus on ollut turvata koulutuspolku heille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Koulutuksellinen tasa-arvo

Muutokset ovat ristiriidassa koulutuksellisen tasa-arvon periaatteen kanssa. On välttämätöntä, että myös ne oppilaat, jotka tarvitsevat rajattua oppimäärää, voivat jatkaa opintojaan toisella asteella. Muuten vaarana on, että oppimisen tuki ei enää tue, vaan kaventaa nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia. Ehdotukset Rajatun oppimäärän arvioinnin tulisi mahdollistaa osaamisen arviointi suhteessa yksilöllisiin tavoitteisiin siten, että myös arvosanat 6–10 olisivat saavutettavissa. Mikäli arvosana rajoitetaan 5*:een, tulee turvata erityisiä kompensaatiomekanismeja jatko-opintovalinnoissa, jotta oppilaat eivät jää yhteishaussa jälkeen.

Oppimisvaikeuksien poistaminen harkintaan perustuvan valinnan perusteista tulisi arvioida uudelleen, sillä muutos yhdessä rajatun oppimäärän kanssa lisää riskiä koulutuksellisesta syrjäytymisestä.

Yhteenvetona katson, että esitetyt muutokset heikentävät merkittävästi niiden oppilaiden asemaa, jotka tarvitsevat tukea. Jotta hallitusohjelman tavoite oppimisen tuen selkeyttämisestä ja jatkuvuuden vahvistamisesta toteutuisi, on tärkeää, että uudistus ei johda oppilaiden eriarvoistumiseen ja jatko-opintopolkujen kaventumiseen.