Kategoria-arkisto:Vanhustyö

Nuorten palveluista ei pidä ottaa askelia taaksepäin

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa 26.5.2026 käsittelimme hyvinvointikertomusta ja kävimme lähetekeskustelua tulevasta hyvinvointisuunnitelmasta. Kokonaiskuva on tuttu mutta ristiriitainen: monella mittarilla alueemme pärjää edelleen keskimääräistä paremmin, mutta samalla useat keskeiset kehityssuunnat ovat huolestuttavia.

Erityisesti nuorten tilanteessa näkyy selvä jännite. Päihteiden käyttö vähenee, mikä on myönteinen kehitys, mutta samaan aikaan ahdistuneisuus lisääntyy ja rikollisuus on kasvanut. Tämä viittaa siihen, että nuorten hyvinvointi on eriytymässä, eli osa voi hyvin, mutta osalle ongelmat kasaantuvat.

Juuri tällaisessa tilanteessa palvelujärjestelmän pitäisi olla kaikkein vahvimmillaan erityisesti ennaltaehkäisevän työn osalta.

Ohjaamo oli toimiva malli, jota ei olisi kannattanut heikentää

Nostin lautakunnassa esiin huoleni Ohjaamo‑toiminnasta ja matalan kynnyksen palveluiden muutoksista. Konkreettinen esimerkki löytyy Lohjalta.

Aiemmin Ohjaamo toimi mallina, jossa nuori sai saman katon alta:

  • ohjausta arjen asioihin
  • terveydenhoitajan palvelut
  • mielenterveyden tukea
  • ehkäisyneuvontaa
  • työllisyyspalveluita

Tämä kokonaisuus oli aidosti nuorilähtöinen: palvelu sijaitsi tilassa, joka oli suunnattu nuorille ja jossa asiointi oli luontevaa ja kynnykset matalia.

Hyvinvointialue on sittemmin siirtänyt terveydenhoitajan ja psykologipalveluita pois Ohjaamosta terveysasemalle. Muutos voi hallinnollisesti vaikuttaa pieneltä, mutta käytännössä sillä on iso merkitys.

Nuori ei hakeudu palveluun samalla tavalla terveyskeskukseen kuin nuorten omaan tilaan.

Kun palveluketju hajautetaan:

  • osa nuorista jää väistämättä palvelujen ulkopuolelle
  • avun hakeminen viivästyy
  • ongelmat ehtivät kasautua

Tämä on juuri se kohta, jossa ennaltaehkäisy joko toimii, tai epäonnistuu.

Ankkuritoiminta on ennaltaehkäisyn selkäranka

Samaan aikaan olen edelleen erittäin huolissani Ankkuritoiminnan heikentämisestä.

Hyvinvointikertomus kertoo selvästi, että alaikäisten tekemät ja kokemat rikokset ovat lisääntyneet. Tämä on erittäin vakava signaali. Ankkuritoiminnan koko ajatus on puuttua tilanteisiin varhain ennen kuin rikoskierteet, syrjäytyminen tai vakavat ongelmat pääsevät kehittymään.

Ankkuri ei ole yksittäinen palvelu. Se on moniammatillinen toimintamalli, jossa yhdistyvät:

  • sosiaalityö
  • poliisi
  • terveydenhuolto
  • nuorisotyö

Kun tätä kokonaisuutta heikennetään samaan aikaan kun ongelmat kasvavat, syntyy selvä strateginen ristiriita.

Tässä ”säästettiin” nyt väärässä kohdassa ja siirrettiin kustannuksia tulevaisuuteen. Vai oliko kyse edes säästöstä, vai vain siitä, että saatiin hallinnollisesti sosiaalityöntekijä ja psykiatrian sairaanhoitaja omaan siiloon?

Ehkäisy, turvallisuus ja nuorten arki

Toinen keskeinen nostoni liittyi ehkäisyyn ja nuorten turvallisuuteen.

Alueellamme noin 26 % nuorista ei käytä ehkäisyä, mikä on enemmän kuin maassa keskimäärin. Samalla nuoret itse nostavat esiin tarpeen puhua enemmän seurustelusuhteista ja niissä esiintyvästä väkivallasta.

Nämä eivät ole erillisiä ilmiöitä, vaan ne liittyvät toisiinsa:

  • seksuaaliterveys
  • turvataidot
  • ihmissuhteet
  • mielenterveys
  • avun hakemisen kynnykset

Juuri siksi ehkäisyneuvonnan ja nuorten palveluiden pitäisi olla helposti saavutettavia, nuorten omassa ympäristössä ja osana laajempaa kokonaisuutta, eikä irrallisina palveluina muualla.

Järjestöt ovat keskeinen osa ennaltaehkäisyä

Lautakunnassa käytiin myös keskustelua järjestöavustusten kriteereistä, jotka ovat parhaillaan lausuntokierroksella (lausuntoaika 30.6. asti).

Järjestöillä on ratkaiseva rooli erityisesti siinä työssä, jota julkinen sektori ei yksin tavoita:

  • matalan kynnyksen kohtaamiset
  • vertaistuki
  • arjen apu ja osallisuus
  • yksinäisyyden ehkäisy

Kun puhumme ennaltaehkäisystä, puhumme samalla järjestöjen toimintaedellytyksistä. Siksi avustuskriteerien tulee tukea pitkäjänteistä, vaikuttavaa työtä, eikä lisätä epävarmuutta tai katkoksia toimintaan.

On myös tärkeää, että jo järjestötoimintaan varatut resurssit pysyvät aidosti sen käytössä.

Kiitos tärkeästä kehitysaskeleesta

Hyvät asiat on tärkeä nostaa aina esiin.

Hyvinvointisuunnitelmassa ikääntyneiden vajaaravitsemuksen tunnistaminen ja hoito on huomioitu aiempaa paremmin osana hoitopolkua. Tämä on erittäin tärkeä ja konkreettinen parannus. Vajaaravitsemus jää usein piiloon, mutta vaikuttaa merkittävästi ikääntyneiden toimintakykyyn, toipumiseen ja elämänlaatuun.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten tietoa voidaan viedä käytännön tasolle.

Suunta ratkaisee

Hyvinvointikertomuksen keskeinen viesti ei ole vain tämän hetken tilanne, vaan kehityssuunta.

Kun samaan aikaan nähdään:

  • nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen
  • rikollisuuden kasvu
  • turvattomuuden kokemuksen vahvistuminen
  • eriarvoisuuden kasautuminen

on ilmeistä, että ennaltaehkäisyyn pitäisi panostaa enemmän, ei vähemmän.

Ohjaamot, Ankkuritoiminta ja järjestöjen työ eivät ole “lisäpalveluja”, vaan ne muodostavat ennaltaehkäisevän työn infrastruktuurin – sen perustan, jolla raskaampien palveluiden tarvetta voidaan vähentää ja ihmisten arkea tukea ajoissa.

Jos tästä kohdasta tingitään, seuraukset näkyvät viiveellä raskaampien palveluiden kasvuna, kustannusten nousuna ja ennen kaikkea ihmisten elämässä.

Siksi suunta on ratkaiseva. Ja siihen suuntaan meidän on syytä kiinnittää nyt erityistä huomiota.

Ongelma ei ole naisten pelko vaan miesten väkivalta

Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole yksittäisten ihmisten tragedia vaan yksi Suomen vakavimmista ihmisoikeus- ja tasa-arvo-ongelmista. Silti siitä puhutaan edelleen liian usein kuin se olisi yksityinen asia, parisuhteen “riita” tai yksittäinen poikkeus. Todellisuudessa kyse on rakenteellisesta ongelmasta, joka koskettaa valtavaa määrää naisia kodeissa, työpaikoilla, kouluissa ja verkossa.

Suomessa yli puolet naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai uhkailua elämänsä aikana. Vakavin väkivalta tapahtuu usein lähisuhteissa, tekijänä nykyinen tai entinen kumppani. Se tarkoittaa, että monelle naiselle vaarallisin paikka ei ole pimeä katu vaan oma koti.

Silti keskustelu kääntyy yhä liian usein uhriin.

Miksi hän ei lähtenyt aiemmin?
Miksi hän meni takaisin?
Miksi hän ei kertonut heti?
Miksi hän pukeutui niin?

Nämä kysymykset eivät pysäytä väkivaltaa. Ne siirtävät vastuun pois tekijältä ja opettavat uhreille, ettei heitä välttämättä uskota.

Uhrien uskominen ei saa olla valikoivaa

Yksi väkivallan suurimmista ongelmista on se, kuinka usein uhrit joutuvat puolustamaan omaa kokemustaan. Moni nainen kertoo kohdanneensa epäilyä, vähättelyä tai syyllistämistä jopa hakiessaan apua. Tämä näkyy erityisesti seksuaaliväkivallassa ja digitaalisessa väkivallassa.

Digitaalinen väkivalta ei ole “vain nettiä”. Se voi olla vainoamista, uhkailua, kontrollointia, seksuaalista häpäisyä tai jatkuvaa pelottelua. Sosiaalinen media ja teknologia ovat mahdollistaneet uusia tapoja käyttää valtaa ja aiheuttaa pelkoa. Deepfake-kuvat, yksityisten kuvien levittäminen ja verkossa tapahtuva häirintä kohdistuvat erityisesti naisiin.

Kun väkivaltaa vähätellään tai normalisoidaan, tekijä hyötyy hiljaisuudesta. Siksi uhrien uskominen ei ole vain empaattinen teko, vaan yhteiskunnallinen vastuu.

“Mies vai karhu?” kertoo naisten kokemasta turvattomuudesta

Viime vuosien puhutuimpia keskusteluja oli kysymys siitä, että valitsisitko metsään vastaan tulevaksi mieluummin miehen vai karhun?

Moni mies loukkaantui kysymyksestä. Mutta juuri reaktio paljasti jotain olennaista. Suurimmalle osalle naisista kysymys ei ollut kirjaimellinen vaan symbolinen. Se kertoi jatkuvasta turvattomuuden kokemuksesta, jonka moni nainen tunnistaa jo lapsuudesta asti.

Naiset oppivat varomaan miehiä ennen kuin he oppivat luottamaan heihin.
Älä kävele yksin pimeällä.
Pidä avaimet kädessä.
Älä jätä juomaa valvomatta.
Jaa sijaintisi ystävälle.

Nämä eivät ole satunnaisia neuvoja vaan osa monen naisen arkea.

Karhu toimii vaistojensa mukaan. Ihmisen pitäisi kyetä moraaliseen vastuuseen. Silti liian moni nainen tietää kokemuksesta, ettei väkivallan uhkaa voi aina ennakoida, eikä ympäristö välttämättä usko, vaikka jotain tapahtuisi.

“Mies vai karhu?” ei ollut hyökkäys kaikkia miehiä vastaan. Se oli kuvaus siitä, kuinka syväksi turvattomuus on yhteiskunnassa juurtunut.

Kieli paljastaa asenteet

Myös tapa, jolla puhumme miehistä ja naisista, kertoo paljon yhteiskunnan asenteista.

Miespoliitikko “jyrähtää”, “linjaa” ja “ottaa tilan haltuun”. Häntä pidetään määrätietoisena ja vahvana johtajana. Kun nainen toimii samalla tavalla, häntä kuvataan helposti “hankalaksi”, “pikkumaiseksi”, “kylmäksi” tai “liian tunteelliseksi”.

Mies on helposti asiantuntija. Nainen on “naisasiantuntija”.
Mies on poliitikko. Nainen on naispoliitikko.
Mies johtaa määrätietoisesti. Nainen komentaa.

Kieli ei ole merkityksetöntä. Se rakentaa mielikuvia siitä, kuka nähdään uskottavana, pätevänä ja vallankäyttöön oikeutettuna.

Sama näkyy väkivaltakeskustelussa. Miehen väkivaltaa saatetaan selittää stressillä, alkoholilla tai vaikealla elämäntilanteella. Naisen reaktiota taas tarkastellaan suurennuslasilla: oliko hän liian vihainen, liian äänekäs, liian humalassa, liian jotain.

Kun naisia arvioidaan jatkuvasti eri mittapuulla kuin miehiä, ylläpidetään kulttuuria, jossa heidän kokemuksensa kyseenalaistetaan helpommin.

Miesten vastuusta on puhuttava

Naisiin kohdistuva väkivalta on sukupuolittunutta väkivaltaa. Suurin osa vakavan väkivallan tekijöistä on miehiä. Tämän sanominen ei ole miesten syyllistämistä, vaan ongelman tunnistamista.

Iso osa miehistä ei käytä väkivaltaa. Mutta liian moni mies vaikenee silloin, kun kohtaa naisvihamielistä puhetta, kontrollointia tai seksuaalista häirintää ympärillään. Hiljaisuus ylläpitää kulttuuria, jossa väkivallalle jää tilaa.

Miesten vastuuta tarvitaan erityisesti siinä, miten toisille miehille puhutaan. Millaisia vitsejä hyväksytään? Millaisia asenteita pidetään normaalina? Milloin puututaan?

Väkivallan ehkäisy ei voi jäädä vain naisten tehtäväksi.

Kasvatus rakentaa tulevaisuuden asenteet

Väkivalta ei synny tyhjiössä. Asenteet opitaan jo varhain.

Pojille opetetaan edelleen liian usein, että tunteet pitää tukahduttaa, että kovuus on vahvuutta ja että aggressiivisuus kuuluu miehisyyteen. Samaan aikaan tytöille opetetaan varovaisuutta, miellyttämistä ja vastuuta muiden tunteista.

Kun pojan aggressiivisuutta vähätellään “pojat on poikia” -asenteella, opetetaan samalla, että väkivalta on hyväksyttävä osa miehisyyttä.

Kasvatuksen vastuu kuuluu kodeille, kouluille, harrastuksille, medialle ja koko yhteiskunnalle. Me päätämme joka päivä, millaista käytöstä hyväksymme ja millaista emme.

Turvattomuus ei saa olla normaali osa naisten elämää

Moni nainen elää jatkuvan varovaisuuden kanssa. Avaimia pidetään kädessä kotiin kävellessä. Sijainti jaetaan ystävälle. Taksin rekisterinumero lähetetään läheiselle. Sosiaalisen median kommentteja pelätään.

Nämä eivät ole “ylireagointia”. Ne ovat selviytymiskeinoja yhteiskunnassa, jossa väkivallan uhka on todellinen.

Silti naisten kokemaa pelkoa vähätellään usein. Jos nainen kertoo häirinnästä, hänelle saatetaan sanoa, ettei “kannata ottaa niin vakavasti”. Jos nainen kertoo väkivallasta, häneltä kysytään ensimmäisenä, miksi hän jäi.

Harvemmin kysytään, miksi joku käytti väkivaltaa.

Yhteiskunnan vastuu näkyy teoissa, ei juhlapuheissa

Suomi on saanut kansainvälistä kritiikkiä siitä, ettei naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puututa riittävän tehokkaasti. Uhrien palvelut ovat alimitoitettuja, turvakodeista ja järjestötyöstä leikataan, vaikka avun tarve kasvaa jatkuvasti.

Jos yhteiskunta todella haluaa vähentää väkivaltaa, tarvitaan enemmän kuin kampanjoita. Tarvitaan resursseja, ennaltaehkäisyä, tunnetaitokasvatusta, matalan kynnyksen apua ja toimivia palveluita.

Mutta ennen kaikkea tarvitaan asennemuutos.

Naisiin kohdistuva väkivalta ei lopu niin kauan kuin uhreja epäillään enemmän kuin tekijöitä. Ei niin kauan kuin hiljaisuutta pidetään neutraalina. Ei niin kauan kuin väkivaltaa selitetään pois.

Yhteiskunnan sivistystä ei mitata juhlapuheilla vaan sillä, uskotaanko uhreja silloin kun he kertovat kokemuksistaan ja puututaanko väkivaltaan ennen kuin on liian myöhäistä.

Lähteet:

https://naistenlinja.fi/naisiin-kohdistuva-vakivalta-suomessa

https://yle.fi/a/74-20118646

https://thl.fi/data-ja-tilastot/vakivalta/lahisuhdevakivalta-ja-naisiin-kohdistuva-vakivalta

https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/uutiset/suositukset-grevio

https://nettiturvakoti.fi/tilastoja-vakivallasta

https://poliisi.fi/-//25254699/tutkimus-naisiin-kohdistuvaa-digitaalista-vakivaltaa-on-sivuutettu-ja-normalisoitu

https://areena.yle.fi/1-77570438

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012025170.html

https://yle.fi/a/74-20227385

Idänpään-Heikkilä_Aurora_tutkielma_2022Download
VNTEAS_2023_65Download

Lähipalvelut eivät säily itsestään: Karjalohja ja Sammatti näyttävät, mitä paikallinen aloitteellisuus voi parhaimmillaan saada aikaan



Kun sosiaali- ja terveyspalveluita keskitetään, keskustelu pyörii usein numeroissa, tehokkuudessa ja säästöissä. Harvemmin puhutaan siitä, mitä palveluiden katoaminen tarkoittaa ihmisten arjessa, erityisesti haja-asutusalueilla, joissa välimatkat ovat pitkiä ja palvelut monelle elintärkeitä.

Silti juuri näillä alueilla on nähty myös jotain erittäin arvokasta, eli paikallista yhteishenkeä, aloitteellisuutta ja halua löytää ratkaisuja.

Kuten kirjoitin aiemmin Karjalohjan terkan tilanteesta (https://lottapaakkunainen.com/2026/05/21/karjalohjan-terkka-on-oiva-esimerkki-siita-mita-lahipalveluilla-ja-paikallisella-aloitteellisuudella-voidaan-saada-aikaan/?utm_source=chatgpt.com), Karjalohjan terveysaseman lakkauttamisen jälkeen kyläläiset eivät jääneet vain seuraamaan sivusta palveluiden katoamista. Alueelle perustettiin yhdistys, joka ryhtyi aktiivisesti etsimään ratkaisuja ja turvaamaan palveluiden säilymistä paikallisesti.

Karjalohjan esimerkki osoittaa, että ihmiset ovat valmiita tekemään paljon oman kylänsä ja yhteisönsä puolesta silloin, kun lähipalvelut ovat uhattuna.

Samanlaista rohkeaa paikallista toimintaa nähdään nyt myös Sammatissa.

Sammatin terveysasema sulki ovensa huhtikuun lopussa ja samalla myös Husin näytteenottopalvelu oli vaarassa loppua alueelta kokonaan. Tämä olisi tarkoittanut monille ikääntyneille, autottomille ja muuten haavoittuvassa asemassa oleville pitkiä matkoja laboratorioasiointiin Lohjan keskustaan tai Pusulaan.

Tilanteeseen löytyi kuitenkin ratkaisu yhteistyöllä ja paikallisella aktiivisuudella.

Sammatin sivuapteekki ryhtyi yhteistyöhön Husin ja hyvinvointialueen kanssa ja näytteenotto jatkuu 29. toukokuuta alkaen apteekin tiloissa. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta Suomessa, kun julkisen terveydenhuollon näytteenottopalvelu toimii apteekin yhteydessä.

Ratkaisun mahdollisti aktiivinen apteekkari Kaisa Heimala, joka halusi löytää keinon säilyttää asukkaille tärkeä palvelu. Näytteet otetaan entisen pankin holvissa sijaitsevassa tilassa, joka soveltuu toimintaan esimerkiksi äänieristyksen vuoksi.

Tämä ei ole vain yksittäinen käytännön ratkaisu. Tämä on esimerkki siitä, miten paikalliset toimijat voivat yhdessä rakentaa uudenlaisia tapoja tuottaa lähipalveluita silloin, kun perinteiset rakenteet muuttuvat.

Lähipalveluissa ei ole kyse vain rakennuksista tai vastaanottoajoista. Kyse on turvallisuuden tunteesta, saavutettavuudesta ja siitä, että ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut ajoissa ja kohtuullisen matkan päästä.

Monelle ikääntyneelle ihmiselle mahdollisuus päästä verikokeisiin omalla kylällä voi ratkaista sen, hakeutuuko hoitoon ajoissa vai jääkö käynti tekemättä pitkän matkan vuoksi.

Karjalohja ja Sammatti näyttävät, että paikallinen yhteisöllisyys ja yhteistyö voivat synnyttää ratkaisuja, joihin suuret järjestelmät eivät yksin aina pysty.

Tämä olisi tärkeää nyt hyvinvointialueilla miettiä  tulevaisuutta ajatellen

Voisimmeko rakentaa lähipalveluita nykyistä enemmän yhteistyössä paikallisten yrittäjien, yhdistysten ja yhteisöjen kanssa?

Uskon, että juuri tällaisia rohkeita paikallisia avauksia tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/9468818?utm_source=bluetooth&utm_medium=social

Karjalohjan Terkka on oiva esimerkki siitä, mitä lähipalveluilla ja paikallisella aloitteellisuudella voidaan saada aikaan

Kävimme aluevaltuustoryhmämme kanssa tutustumassa 4.5. avautuneeseen Karjalohjan Terkkaan. Vierailu osoitti konkreettisesti, miten vahva paikallinen toimijuus voi paikata palveluverkon aukkoja tilanteessa, jossa julkinen päätöksenteko on vienyt palveluja pois.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluverkkopäätöksessä 11.6.2024 päätettiin Karjalohjan terveysaseman lakkauttamisesta. Keskusta oli ainoa valtuustoryhmä, joka vastusti lakkautusta. Emme olleet mukana neuvottelusovussa, vaan esitimme aluevaltuuston päättävässä kokouksessa vaihtoehtona Karjalohjan terveysasemalle monitoimijamallin kokeilua, jossa palveluja olisi kehitetty yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Esitys ei kuitenkaan edennyt. Päätöksen jälkeen kyläläiset ja paikalliset toimijat eivät jääneet odottamaan, vaan ryhtyivät itse rakentamaan ratkaisua.

Aktiiviset asukkaat perustivat yhdistyksen alueen elinvoiman vahvistamiseksi, neuvottelivat kaupungin kanssa entisen terveysaseman kiinteistöstä, ostivat rakennuksen ja loivat uuden toimintamallin. Tämän työn tuloksena Karjalohjalla aloitti 4.5. toimintansa ammatinharjoittajalääkäri yhdessä kahden hoitajan kanssa. Lisäksi neuvolan terveydenhoitaja toimii hyvinvointialueen palveluksessa samoissa tiloissa. Toiminta laajenee pian myös hammaslääkäripalveluihin ja jalkahoitajapalveluihin. Tilaa on varattu uusille hyvinvointialan yrittäjille.

Tila tarjoaa mahdollisuuden monitoimijamalliin, jossa julkinen, yksityinen ja kolmas sektori toimivat rinnakkain. Lisää tietoa toiminnasta löytyy osoitteesta terkka.fi.

Vierailulla saimme hyvän esittelyn toiminnasta. Tilat ovat käytännölliset ja hyväkuntoiset ja niitä kehitetään edelleen pienin parannuksin. Keskeistä kuitenkin on, että palvelut ovat jälleen lähellä ja asukkaat ovat tyytyväisiä.

Paikalliset mummot kutovat villasukkia ja pipoja, joita neuvolan asiakkaat voivat ottaa

Keskustelimme myös tutun henkilöstön merkityksestä. Kun asiakkaat ja työntekijät tuntevat toisensa, syntyy jatkuvuutta, luottamusta ja parempaa hoidon laatua. Tämä hyödyttää sekä asukkaita että henkilöstöä, mutta myös hyvinvointialuetta kustannusten näkökulmasta.

Terkan vieressä sijaitsee ikääntyneille suunnattuja asumispalveluja. Ennen Karjalohjan liittämistä Lohjaan yhteistyö asumispalvelujen ja terveysaseman välillä toimi sujuvasti ja lähipalvelut olivat aidosti saavutettavia. Myös Lohjan aikaan palvelut toimivat paikallisesti hyvin.

Olemme ryhmässä usein pohtineet ja tuoneet esille sitä, että miksi toimivia ja kustannustehokkaita yhteistyömalleja ei hyödynnetä laajemmin hyvinvointialueella. Karjalohjan Terkka osoittaa, että vaihtoehtoja on, kun niille vain annetaan mahdollisuus.

Kiitos mahdollisuudesta tutustua toimintaan ja tiloihin. Tästä mallia muillekin.

Kun tuki loppuu liian aikaisin: valtuustopuheenvuoroja lasten ja ikäihmisten puolesta

Viime aluevaltuuston kokous oli hyvä esimerkki siitä, kuinka laaja-alaisesti hyvinvointialueen päätöksenteko koskettaa eri ikäryhmiä ja elämäntilanteita ja samalla siitä, miksi koen tärkeäksi käyttää valtuustossa useita puheenvuoroja eri näkökulmista.

Kokouksessa pidin puheenvuoroja kolmesta minulle keskeisestä teemasta: järjestöjen toimintaedellytyksistä, lasten ja perheiden palveluista sekä ikäihmisten palveluasumisesta.

Järjestöavustukset ja palautuneet varat on järjestöjen hyväksi, ei pois niiltä

Pidin puheenvuoron oman aloitteeni pohjalta aluehallituksen vastauksesta, joka koski aiemmin myönnettyjen mutta käyttämättä jääneiden järjestöavustusten hyödyntämistä nimenomaan järjestöjen hyväksi.

Järjestöt tekevät hyvinvointialueella korvaamattoman tärkeää työtä täydentäen julkisia palveluja, tavoittaen ihmisiä matalalla kynnyksellä ja usein ennaltaehkäisevästi. Siksi on tärkeää, että järjestöille osoitetut varat myös päätyvät tukemaan järjestötoimintaa eivätkä huku rakenteisiin tai jää käyttämättä ilman suunnitelmaa. Pidin tärkeänä tuoda esiin, että kyse ei ole vain euroista, vaan luottamuksesta ja kumppanuudesta järjestökentän kanssa.

Ammatillinen tukihenkilötyö ja lasten oikeudet

Lisäksi pidin kriittisen puheenvuoron aluehallituksen vastauksesta ammatillista tukihenkilötyötä koskevaan aluevaltuustokysymykseen. Puhuin tästä teemasta sekä työtä tekevän ammattilaisen että lasten oikeuksien näkökulmasta.

Puheenvuorossani toin esiin erityisesti huolen palveluiden lyhytkestoisuudesta, lasten tilanteiden pitkäjänteisyydestä ja koulusta kieltäytymisen ilmiöstä:

“Kiitän aluehallitusta vastauksesta, mutta sosiaalialan ammattilaisena haluan tuoda esiin vakavia huolia lasten oikeuksien, turvallisuuden ja ennaltaehkäisyn näkökulmasta.

Erityisen huolissani olen siitä, että lapsiperheiden sosiaalihuollon asiakkuudet kestävät käytännössä usein vain 3–6 kuukautta. Monille lapsille ja perheille tämä ei ole riittävä aika. Luottamuksen syntyminen, kuormituksen purkaminen ja todellisen muutoksen juurtuminen vaativat usein pitkäkestoista tukea.

Tämä korostuu erityisesti koulusta kieltäytymisen kohdalla. Kyse on lähes aina pitkäkestoisesta ilmiöstä, johon liittyy mielenterveyttä, perhetilannetta ja turvallisuuden tunnetta. Näitä ei ratkaista muutamassa kuukaudessa.

Lopuksi totean, että tukisuhdeostojen vähentäminen on onnistunutta vain, jos varmistamme, ettei yksikään lapsi jää ilman hänelle tarpeellista, riittävän pitkäjänteistä tukea.”

Halusin sanoittaa sen, mikä sosiaalialan kentällä tiedetään, eli kaikki vaikuttava työ ei mahdu nopeisiin jaksoihin, eikä ennaltaehkäisy ole sama asia kuin kiire.

Ikäihmiset ja palveluasuminen, kaipaamme tietoa päätöksenteon tueksi

Kolmantena pidin kannatuspuheenvuoron Marjut Frantsi‑Lankian tekemän ikäihmisten palveluasumista koskevan aluevaltuustokysymyksen vastauksen yhteydessä. Frantsi‑Lankia teki myös toivomusponsiesityksen, jota puheenvuorossani kannatin.

Toivomus koski TAHTI‑raportoinnin kehittämistä, jotta luottamushenkilöt saisivat päätöksenteon tueksi selkeämmän ja ajantasaisemman tilannekuvan erityisesti ikäihmisten palveluista. Puheenvuorossani totesin muun muassa:

“TAHTI‑raportointi on keskeinen väline hyvinvointialueen tilannekuvan seuraamisessa. Tällä hetkellä raportointi on osin liian yleisellä tasolla. Erityisesti ikäihmisten palvelujen laadun, saatavuuden ja kehityssuunnan seuraaminen vaatisi selkeämpiä mittareita ja vertailukelpoisempaa alueellista tietoa.”

“Toivomuksessa esitetty kehittämistarve ei ole kritiikkiä sinänsä, vaan rakentava keino vahvistaa päätöksenteon tietopohjaa ja parantaa luottamushenkilöiden mahdollisuuksia arvioida, mihin suuntaan palvelut ovat kehittymässä.”

Koen tärkeäksi tukea aloitteita ja ponsia, jotka vahvistavat avoimuutta ja päätöksenteon laatua.

Järjestöt, lapset, perheet ja ikäihmiset eivät ole erillisiä saarekkeita, vaan osa samaa hyvinvointijärjestelmää. Yhteistä näille teemoille on kysymys pitkäjänteisyydestä, turvallisuudesta ja siitä, että päätöksenteon pitää perustua riittävään tietoon ja todelliseen arkeen, eikä vain numeroihin tai rakenteisiin.

Voit katsoa puheenvuoroni videosta tai lukea puheenvuoni videon alta:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, 

Kiitän aluehallitusta vastauksesta, mutta sosiaalialan ammattilaisena haluan tuoda esiin vakavia huolia lasten oikeuksien, turvallisuuden ja ennaltaehkäisyn näkökulmasta. 

On hyvä, että tukisuhdeostoihin liittyneisiin epäkohtiin on puututtu ja omatyöntekijän roolia vahvistettu. Samalla on kuitenkin syytä kysyä, mitä tapahtuu lapsille tämän muutoksen jälkeen. Väite siitä, ettei palvelutarvetta jäisi piiloon, on sosiaalityön arkitodellisuudessa liian yksioikoinen. Kaikki tuen tarpeet eivät näy päätöksissä, valituksissa tai tilastoissa. 

Erityisen huolissani olen siitä, että lapsiperheiden sosiaalihuollon asiakkuudet kestävät käytännössä usein vain 3–6 kuukautta. Monille lapsille ja perheille tämä ei ole riittävä aika. Luottamuksen syntyminen, kuormituksen purkaminen ja todellisen muutoksen juurtuminen vaativat usein pitkäkestoista tukea. Lyhyet asiakkuudet voivat katketa juuri silloin, kun lapsi uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tämä korostuu erityisesti koulusta kieltäytymisen kohdalla. Kyse on lähes aina pitkäkestoisesta ilmiöstä, johon liittyy mielenterveyttä, perhetilannetta ja turvallisuuden tunnetta. Näitä ei ratkaista muutamassa kuukaudessa. Jos tuki katkeaa liian aikaisin, riski syrjäytymiselle kasvaa merkittävästi. 

Pidän myös tärkeänä, että kolmannen sektorin rooli nähdään täydentävänä, ei korvaavana. Lapsen oikeus tukeen ei saa riippua järjestötoiminnan saatavuudesta silloin, kun kyse on sosiaalihuollon tarpeesta. 

Lopuksi totean, että tukisuhdeostojen vähentäminen on onnistunutta vain, jos varmistamme, ettei yksikään lapsi jää ilman hänelle tarpeellista, riittävän pitkäjänteistä tukea. Lasten turvallisuus ja ennaltaehkäisy eivät toteudu kiireellä, vaan ajalla ja jatkuvuudella. 

Kiitos. 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, 

Kannatan Marjut Frantsi‑Lankian tekemää toivomusta TAHTI‑raportoinnin kehittämisestä. 

Aluehallitus ja viranhaltijat ovat vastauksessa kuvanneet laajasti omavalvonnan rakenteita, valvontaa ja seurantoja. Tämä työ on tärkeää ja sitä tehdään paljon. Meidän luottamushenkilöiden näkökulmasta keskeinen kysymys on kuitenkin se, miten tämä tieto välittyy päätöksenteon tueksi selkeästi, ajantasaisesti ja kokonaiskuvan hahmottamisen mahdollistavalla tavalla. 

TAHTI‑raportointi on keskeinen väline hyvinvointialueen tilannekuvan seuraamisessa. Tällä hetkellä raportointi on osin liian yleisellä tasolla. Erityisesti ikäihmisten palvelujen laadun, saatavuuden ja kehityssuunnan seuraaminen vaatisi selkeämpiä mittareita, vertailukelpoisempaa alueellista tietoa sekä johdonmukaista ajantasaisuutta. 

Valtuutetuilla on vastuu strategisesta ohjauksesta ja palvelujen laadun seurannasta. Ilman ymmärrettävää ja riittävän konkreettista raportointia tämä vastuu ei voi toteutua täysimääräisesti. Toivomuksessa esitetty kehittämistarve ei ole kritiikkiä sinänsä, vaan rakentava keino vahvistaa päätöksenteon tietopohjaa, lisätä läpinäkyvyyttä ja parantaa luottamushenkilöiden mahdollisuuksia arvioida, mihin suuntaan palvelut ovat kehittymässä. 

Kannatan siis lämpimästi toivomusta, että TAHTI‑raportointia kehitetään aktiivisesti ja mahdollisimman pian niin, että se palvelee paremmin meitä valtuutettuja ja sitä kautta myös alueen asukkaita, tarjoamalla selkeän, ajantasaisen ja alueellisesti kattavan kuvan hyvinvointialueen keskeisten palvelujen tilanteesta ja laadusta. 

Kiitos. 

Pitäisikö rahan kadota, kun järjestöavustus palautuu?

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tulevaisuus- kehittämislautakunnan yksi tärkeä tehtävä on päättää järjestöavustuksista, joilla tuetaan kolmannen sektorin toimintaa, asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta. Nämä avustukset eivät ole ylimääräistä hyväntekeväisyyttä, vaan osa lakisääteistä velvoitetta edistää hyvinvointia ja terveyttä yhdessä järjestöjen kanssa.

Silti järjestelmässä on yksi kohta, joka mietityttää. Mietin, mitä tapahtuu niille järjestöavustusvaroille, jotka palautuvat käyttämättöminä?

Palautuneet varat eivät ole harvinaisuus

Järjestöavustuksista palautuu joka vuosi jonkin verran rahaa. Syyt ovat yleensä arkisia ja hyväksyttäviä:

  • hanke toteutuu suunniteltua pienempänä,
  • kustannukset jäävät arvioitua alhaisemmiksi,
  • tai toiminta peruuntuu osittain.

Tällä hetkellä nämä palautuneet varat sulautuvat osaksi hyvinvointialueen yleistä taloutta. Käytännössä se tarkoittaa, että järjestötoimintaan alun perin tarkoitettu raha ei enää palaa järjestöjen käyttöön, vaikka tarve ruohonjuuritason toiminnalle usein kasvaa.

Kyse ei ole lisärahasta, vaan periaatteesta

Olin aiemmin tehnyt aluevaltuustoaloitteen siitä, että hyvinvointialueella tulisi valmistella toimintamalli, jonka avulla järjestöavustuksista palautuneet varat voitaisiin huomioida seuraavan vuoden järjestöavustuksia suunniteltaessa.

On tärkeää korostaa, mistä aloitteessa ei ollut kyse:

  • ei uusien määrärahojen vaatimuksesta,
  • ei avustustason automaattisesta korottamisesta,
  • ei sitovasta päätöksestä.

Kyse oli yksinkertaisesti siitä, että järjestöille jo budjetoitu raha pysyisi järjestötoiminnan piirissä myös silloin, kun osa varoista palautuu.

Miksi vastaus ei vakuuta

Tiistaina 28.4 aluevaltuustokokouksessa käsittelimme useita aluevaltuustoaloitteiden sekä aluevaltuustokysymyksien vastauksia. Tässä minun aloitteeseen annetussa vastauksessa todettiin, että tavoite on ymmärrettävä ja järjestötoimintaa tukeva. Samalla kuitenkin esitettiin, että palautuneiden varojen huomioiminen kasvattaisi kustannuksia ja olisi hallinnollisesti hankalaa, koska summat tarkentuvat vasta tilikauden päätyttyä.

Tässä on mielestäni keskeinen ristiriita. Nämä kustannus- ja aikataulukysymykset eivät ole syy sille, ettei asiaa voisi selvittää, vaan ne ovat juuri se syy, miksi toimintamalli olisi syytä valmistella. Aloite ei edellyttänyt täydellistä ennustettavuutta tai euromääräistä tarkkuutta, vaan menettelytapaa, joka tekisi järjestelmästä läpinäkyvämmän ja johdonmukaisemman.

Pienestä asiasta iso viesti

Järjestöjen työ on usein ennaltaehkäisevää, yhteisöllistä ja kustannustehokasta. Pienikin lisäresurssi voi mahdollistaa kohtaamispaikan jatkumisen, vertaistukiryhmän käynnistymisen tai vapaaehtoistyön laajenemisen.

Siksi kysymys palautuneista avustusvaroista ei ole tekninen yksityiskohta, vaan periaatteellinen, eli suhtaudummeko järjestöihin aidosti kumppaneina vai vain budjettirivinä?

Toivomus valmistelusta, ei käskyä

Tämän vuoksi esitin aluevaltuustossa toivomusponnen, jossa valtuusto toivoo, että hyvinvointialue selvittää erilaisia tapoja huomioida palautuneet järjestöavustusvarat tulevien vuosien avustusvalmistelussa kustannusneutraalilla ja hallinnollisesti järkevällä tavalla.

Tällainen toivomus ei sido talousarviota eikä pakota lopputulokseen. Se kuitenkin antaa viestin, että asia on tärkeä ja ansaitsee huolellisen valmistelun. Aluevaltuusto hyväksyi toivomuksen yksimielisesti.

Hyvä hallinto ei synny vain suurista linjauksista, vaan myös siitä, miten pienet mutta merkitykselliset asiat ratkaistaan. Palautuneiden järjestöavustusvarojen kohtelu on juuri tällainen asia.

Toivon, että jatkossa hyvinvointialueella uskalletaan etsiä ratkaisuja, jotka vahvistavat järjestöjen toimintaedellytyksiä ja tekevät päätöksenteosta avoimempaa – ilman että se tarkoittaa uusia menoja tai vastakkainasettelua.

Se on sekä järkevää taloudenpitoa että aitoa kumppanuutta.

Puheenvuoroni voit lukea videon alta (videossa puheenvuoro)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat sekä muut kokousta seuraavat, 

Aloitteen tavoite oli selkeä ja rajattu, eli aloitteessa esitettiin, että hyvinvointialueella valmistellaan toimintamalli, jonka avulla järjestöavustuksista palautuneet, käyttämättömät varat voidaan kohdentaa seuraavan vuoden järjestöavustuksiin. Kyse ei ollut lisämäärärahasta eikä avustustason korottamisesta, vaan siitä, että jo järjestötoimintaan budjetoitu raha säilyisi tosiasiallisesti järjestötoiminnan käytössä. 

Saamassani vastauksessa aloitteen tavoite tunnistetaan ymmärrettäväksi ja järjestötoimintaa tukevaksi, mikä toki on myönteistä. Vastauksessa kuitenkin todetaan, että palautuneiden varojen huomioiminen kasvattaisi hyvinvointialueen vuosittaisia kustannuksia ja että lopullista summaa ei tiedetä talousarviovaiheessa. Nämä perustelut eivät vastaa aloitteen sisältöä. Aloitteessa nimenomaan esitetään jo myönnetyn ja palautuneen rahan uudelleenkohdentamista, ei uusien menojen lisäämistä. 

Lisäksi vastauksessa nostetaan esiin hallinnollisia ja aikatauluun liittyviä haasteita. Juuri näitä kysymyksiä varten aloitteessa esitettiin toimintamallin valmistelua. Aloite ei edellyttänyt välitöntä toimeenpanoa, vaan selvitystä siitä, miten palautuneet varat kirjataan, miten niitä seurataan ja miten ne voidaan huomioida osana seuraavan vuoden avustusten valmistelua. 

Nyt valmistelua ei kuitenkaan esitetä, vaan asia todetaan haastavaksi ja aloite esitetään loppuun käsitellyksi.  

Hyvinvointialueella on lakisääteinen velvollisuus edistää järjestöjen toimintaedellytyksiä ja järjestöavustukset ovat keskeinen väline tämän tehtävän toteuttamisessa. Jos osa avustuksiin varatuista määrärahoista palautuu ilman, että niiden jatkokäyttöä tarkastellaan, on perusteltua vähintään selvittää, olisiko tähän löydettävissä kustannusneutraali ja hallinnollisesti toimiva ratkaisu. 

Katson, että annettu vastaus ei tosiasiallisesti käsittele aloitteen ydinesitystä. Tämän vuoksi esitän toivomusponnen, jolla asia ohjataan vielä valmisteltavaksi. 

Ponsiesitys: 

Aluevaltuusto toivoo, että hyvinvointialue selvittää osana talousarviovalmistelua erilaisia menettelytapoja, joilla järjestöavustuksista palautuneet, käyttämättömät varat voitaisiin mahdollisuuksien mukaan huomioida tulevien vuosien järjestöavustusten valmistelussa hallinnollisesti tarkoituksenmukaisella ja kustannusneutraalilla tavalla.