Kategoria-arkisto:Mielenterveys

Kirjoittajavieras-kolumni: Säästöt voivat olla kallis lasku tulevaisuudelle

Kirjoitin Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumniini siitä, että säästöt voivat olla kallis lasku tulevaisuudelle.

Säästöjä, jotka tulevat kalliiksi – ajatuksia kolumnini taustalta

Kirjoittaessani kolumnia ”Säästöt voivat olla kallis lasku tulevaisuudelle”, pohdin pitkään, mitä hyvinvointialueiden säästöt todella merkitsevät niille ihmisille, jotka tarvitsevat apua. Mielessäni pyöri lukuisia tarinoita – lapsia, perheitä, omaishoitajia ja ikääntyneitä – jotka jäävät järjestelmän rattaisiin, kun päätöksiä tehdään liian yksisilmäisesti budjettilukuja tuijottaen.

Näitä asioita ei voi tarkastella pelkkinä euroina tai tehokkuuslaskelmina. Jokaisen budjettileikkauksen taustalla on ihminen, jonka elämä voi muuttua pysyvästi huonompaan suuntaan, jos apu viivästyy tai jää kokonaan saamatta. Tämä ajatus ei jättänyt minua rauhaan, kun kirjoitin kolumnia.

Lapsen elämä voi muuttua hetkessä – mutta mihin suuntaan?

Pohdin esimerkiksi tilannetta, jossa lapsi joutuu odottamaan liian pitkään apua lastensuojelussa. Resurssipula voi tarkoittaa, ettei perhetyötä saada käyntiin ajoissa tai ettei lapsen kokemia ongelmia ehditä selvittää ennen kuin ne kärjistyvät. Tällaisissa tilanteissa voi käydä niin, että ongelmat, jotka olisi voitu ratkaista ennaltaehkäisevästi, johtavat lopulta huostaanottoon – ja tämä maksaa paitsi taloudellisesti myös inhimillisesti valtavasti.

Tiedän, että lastensuojelun sijaishuollon kustannukset ovat valtavia. Vuonna 2022 Suomessa käytettiin 1,33 miljardia euroa lastensuojeluun, ja tästä summasta 74 % kului sijaishuoltoon, kuten laitossijoituksiin. En voi olla miettimättä, kuinka moni näistä sijoituksista olisi voitu välttää, jos perheiden tukipalveluihin olisi panostettu ajoissa.

Omaishoitajien uupuminen ei ole vain heidän ongelmansa

Omaishoitajien tilanne nousi myös vahvasti mieleeni. Tiedän, kuinka raskasta omaishoitajan arki voi olla, ja miten paljon he tekevät yhteiskunnan hyväksi. Jos heidän jaksamistaan ei tueta esimerkiksi riittävillä palkkioilla tai vapaapäivillä, he uupuvat. Mutta kuka kantaa vastuun, kun omaishoitaja ei enää jaksa? Usein se tarkoittaa, että läheinen siirtyy laitoshoitoon – kalliimpaan ja monesti vähemmän inhimilliseen ratkaisuun.

Tällaisten asioiden äärellä en voinut olla ajattelematta, kuinka lyhytnäköistä säästäminen voi olla. Yhteiskuntamme pyörii paljolti niiden ihmisten varassa, jotka jaksavat kantaa vastuuta läheisistään. Silti juuri heiltä leikataan ensin.

Ennaltaehkäisevä työ on investointi

Ennaltaehkäisevä työ nousi kirjoituksessani keskiöön, koska näen sen valtavan merkityksen. Oli kyse lastensuojelusta, omaishoidosta tai ikääntyneiden hoivasta, varhainen apu ja tuki voivat estää ongelmien kasvamisen mittasuhteisiin, joissa niiden ratkaiseminen tulee huomattavasti kalliimmaksi.

Kirjoittaessani kolumnia mietin paljon sitä, miksi säästöjä haetaan usein juuri näistä palveluista. Eikö pitäisi olla itsestään selvää, että ongelmien ratkaiseminen ajoissa on aina taloudellisesti ja inhimillisesti viisaampaa? Silti varhaisen tuen resurssit ovat usein ensimmäisenä leikkauslistalla.

Rakenteet kuntoon, mutta ei ihmisten kustannuksella

Kolumnia kirjoittaessani tiesin, että rakenteellisia uudistuksia tarvitaan. Hyvinvointialueet ovat uusi toimintaympäristö, jossa resurssit on järjestettävä uudella tavalla. Mutta samalla en voinut lakata miettimästä, mitä tämä tarkoittaa ihmisille, jotka jo nyt joutuvat sinnittelemään järjestelmän puutteiden kanssa.

Haluan uskoa, että on mahdollista tehdä päätöksiä, jotka eivät jätä ketään väliinputoajaksi. Tämä ei kuitenkaan onnistu, jos näemme ihmiset vain kuluerinä budjettikirjassa. Panostukset lapsiin, perheisiin, omaishoitajiin ja ikääntyneisiin eivät ole pelkkä kulu – ne ovat investointi tulevaisuuteen, jossa voimme kaikki elää paremmin.

Kirjoittaessani tätä kaikkea tunsin, kuinka suuri merkitys sillä on, että meillä on päättäjiä, jotka näkevät numerot niiden takana olevien ihmisten kautta. Toivon, että yhä useampi pysähtyy miettimään, millaisen laskun lyhytnäköiset säästöt voivat jättää tulevaisuudelle – ja millainen lasku me voisimme jättää maksamatta, jos panostaisimme ennaltaehkäisyyn ajoissa.

Voit lukea kolumnini alta:

Säästöt voivat olla kallis lasku tulevaisuudelle

Hyvinvointialueiden perustaminen tähtäsi yhdenvertaisiin palveluihin ja perustason hoidon vahvistamiseen. Nyt säästöjä haetaan hinnalla millä hyvänsä. Mutta kuka miettii, mitä hintaa palveluiden tarvitsijat tästä maksavat?

Kuvitellaan tilanne, jossa lapsi joutuu odottamaan apua lastensuojelussa liian pitkään resurssipulan vuoksi. Aika, joka voisi olla käänteentekevä hänen elämässään, hukataan. Tai omaishoitaja, joka jaksaa päivästä toiseen hoitaa läheistään, mutta palkkioiden ja vapaapäivien leikkaukset vievät viimeisetkin voimat. Entä ikääntynyt, joka odottaa turvallista hoivapaikkaa, mutta joutuu jäämään kotiin, kun tarvittavaa tukea ei ole tarjolla? Nämä eivät ole pelkkiä numeroita budjetissa – nämä ovat ihmisiä, joiden elämänlaatu ja tulevaisuus ovat kiinni tekemistämme päätöksistä.

Ennaltaehkäisevä työ on investointi tulevaisuuteen.

Vuonna 2022 lastensuojelun kokonaiskustannukset Suomessa olivat 1,33 miljardia euroa, josta 74 % kului sijaishuoltoon, kuten laitossijoituksiin. Samaan aikaan tiedämme, että ennaltaehkäisevät palvelut, kuten perhetyö ja varhainen puuttuminen, voivat vähentää sijoitustarvetta. Silti näistä palveluista leikataan ensimmäisenä. Tämä ei ole vain inhimillisesti kestämätöntä, vaan myös taloudellisesti järjetöntä.

Ennaltaehkäisevä työ on investointi tulevaisuuteen. Se voi estää huostaanottoja ja antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden parempaan elämään. Jokainen panostus, joka auttaa perhettä ajoissa, maksaa itsensä takaisin – ei vain säästöinä, vaan myös ihmisten elämänlaadun parantumisena.

Säästäminen perustason palveluista johtaa usein ongelmien siirtymiseen kalliimpiin hoitomuotoihin. Tämä koskee myös ikääntyneiden hoivaa ja omaishoitajien jaksamista. Kun tukipalvelut heikkenevät, vastuu siirtyy laitoshoitoon, joka kuormittaa paitsi julkista taloutta myös inhimillisiä resursseja.

Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan, mutta ne on tehtävä niin, ettei kukaan jää väliinputoajaksi. Jokainen lapsi, nuori, omaishoitaja ja ikääntynyt ansaitsee tulla kohdatuksi – myös silloin, kun järjestelmää uudistetaan. Lyhytnäköiset säästöt voivat kaataa tulevaisuuden, mutta panostukset ihmisiin eivät ole vain kulu – ne ovat investointi, joka kantaa pitkälle.

Kirjoittaja on lohjalainen aluevaltuutettu.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8147341

Arvojen ja ratkaisujen ristiriita aluevaltuustossa

Eilinen aluevaltuuston kokous oli monella tapaa silmiä avaava ja tunteita herättävä. Keskustelu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talousarviosta vuodelle 2025 osoitti, kuinka syvä ristiriita vallitsee arvojen ja konkreettisten ratkaisujen välillä. Keskustan ryhmänä emme voineet hyväksyä talousarvioesitystä, joka hakee säästöjä hinnalla millä hyvänsä – erityisesti omaishoitajien palkkioiden sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kustannuksella ja jälleen pienen kunnan, tällä kertaa Siuntion palvelujen lakkauttamisella.

Kannatin aluevaltuutettu Frantsi-Lankian vastaesitystä omaishoitajien palkkioiden säilyttämisestä, perheiden palvelujen leikkauksien perumista ja Siuntion vuodeosaston toiminnasta ja Wickströmin tekemää vastaesitystä Siuntion vuodeosaston toiminnasta. Näissä esityksissä korostui inhimillisyys ja vastuullisuus, jotka ovat päätöksenteon peruskiviä.

Omaishoitajat ja perheiden palvelut säästöjen kohteena

Talousarviossa omaishoitajien palkkioiden leikkaaminen esitetään ratkaisuna talouden tasapainottamiseksi. Tämä on paitsi epäinhimillistä myös taloudellisesti lyhytnäköistä. Leikkaukset voivat johtaa siihen, että omaishoitajat eivät jaksa jatkaa työtään, ja hoivavastuu siirtyy julkiselle sektorille – huomattavasti korkeammilla kustannuksilla.

Lasten ja nuorten palveluihin kohdistuvat 1,3 miljoonan euron säästöt ovat erityisen huolestuttavia. Ne vaarantavat ennaltaehkäisevän työn ja lisäävät jo ennestään kuormittuneen lastensuojelun painetta, esimerkiksi ostopalveluiden leikkausten vuoksi. Resurssipula näkyy konkreettisesti myös, kun esimerkiksi Lohjalla lopetetaan LUVNin osallistuminen Ankkuritoimintaan – erittäin vaikuttavaan työhön, joka pyrkii auttamaan 10–17-vuotiaita nuoria rikos- ja ongelmakierteiden katkaisemiseksi. Tämä päätös on järkyttävä esimerkki yhteistyön päättämisestä ilman ymmärrystä sen seurauksista.

Ennaltaehkäisevä työ – jälleen leikkausten kohteena

Vuosi toisensa jälkeen olemme kuulleet poliittisissa puheenvuoroissa korostuksia siitä, kuinka ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen puuttumiseen on panostettava. Tämä on ollut myös yksi hyvinvointialueiden perustamisen keskeisistä perusteista: parantaa perustason palveluita ja ennaltaehkäistä ongelmia ennen kuin ne kasvavat suuriksi ja kalliiksi. Ja mitä nyt nähtiin – jälleen? Jatkuvasti? Ennaltaehkäisystä leikataan.

HUSin taloudenpidosta käytiin kokouksessa useita puheenvuoroja, joissa todettiin, että sinne menee liikaa rahaa. Mutta jos haluamme keventää erikoissairaanhoidon kustannuksia, miksi emme panosta juuri ennaltaehkäisyyn? Hyvin hoidettu perusterveydenhuolto ja ennaltaehkäisevät palvelut vähentävät HUSin kustannuksia merkittävästi. Tämä yhtälö on niin ilmeinen, että sen jatkuva sivuuttaminen herättää väistämättä kysymyksiä päätöksenteon perusteista.

Investointisuunnitelman ongelmat

Investointisuunnitelma vuosille 2026–2029 on kunnianhimoinen, mutta siinä on merkittäviä puutteita. Konkreettiset tiedot kampuskehityksen ja palveluverkon muutosten vaikutuksista puuttuvat, ja suunnitelma nojaa vahvasti valtion lainanottovaltuuksiin. Tämä altistaa sen merkittävälle epävarmuudelle ja voi vaarantaa alueellisen tasapuolisuuden.

Digitaaliset investoinnit, kuten asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhtenäistäminen, ovat tärkeitä, mutta niiden riskit – kustannusten paisuminen ja aikataulujen viivästykset – on arvioitu puutteellisesti. Lisäksi kestävän kehityksen näkökulma jää investoinneissa liian vähälle huomiolle, vaikka se on kriittinen tekijä tulevaisuuden palveluiden rakentamisessa.

Tunteet kuumenivat kokouksessa

Kokouksessa kuultiin useita tunteikkaita ja jopa loukkaantuneita puheenvuoroja. Yksi mieleenpainuva hetki oli, kun valtuutettu ilmoitti suoraan, ettei äänestäisi tietyn toivomusponnen puolesta, koska se oli väärän puolueen tekemä ja väärään aikaan esitetty – ja puheenvuoron sävy kertoi myös henkilökohtaisesta loukkaantumisesta. Tämä sai miettimään, kuinka vahvasti henkilökohtaiset tunteet ja puoluepolitikointi voivat ajoittain varjostaa päätösten sisältöön keskittymistä.

Monessa puheenvuorossa toistui myös ajatus siitä, että olisi ollut helppoa jäädä talousarviosovun ulkopuolelle, mutta vaikeita päätöksiä pitää tehdä. Itse koen asian toisin. Sovun ulkopuolelle jääminen ei ole helppoa – se vaatii selkärankaa ja rohkeutta. On paljon helpompaa kulkea sovussa mukana ja myydä omat arvot, mutta siihen en voi lähteä. Omaishoitajien palkkioiden leikkaaminen ja lasten palveluiden heikentäminen ovat vastoin niitä arvoja, joita olen täällä puolustamassa.

Mitä tästä opimme?

Aluevaltuuston kokous muistutti, kuinka tärkeää on pysyä päätöksenteossa keskittyneenä siihen, mikä on asukkaiden kannalta kestävää ja inhimillistä. Talouden tasapainottamisen kiireessä ei saa unohtaa, keiden kustannuksella säästöt lopulta tehdään. Meidän on rakennettava päätöksiä, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen – ei vain tämän vuoden budjetin läpi viemiseksi.

Toisaalta kokouksessa oli nähtävissä myös poliittista tasapainottelua – erityisesti SDP:n osalta, joka onnistui taidokkaasti navigoimaan kriittisten puheenvuorojen ja hyväksynnän välimaastossa. Tämä ”kaksilla rattailla ajaminen” on taito sinänsä, mutta jättää avoimeksi kysymyksen linjakkuuden säilymisestä.

Voit katsoa puheenvuoroni täältä:

Omaishoitajat ja perhepalvelut jätetty leikkausten varjoon


Kirjoitin mielipidekirjoituksen hyvinvointialueen talousarviosovusta. Sovimme toimittajan kanssa, että hän voi siteerata talousarviosovusta kirjoittamaansa artikkeliin minulta ryhmämme kannan.

Kirjoitin, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talousarviosovussa omaishoitajat, lasten ja nuorten palvelut sekä perheet asetettiin kohtuuttoman leikkauspolitiikan eturintamaan.

Keskustan aluevaltuustoryhmä ei voinut hyväksyä neuvottelutulosta, joka tavoittelee säästöjä hinnalla millä hyvänsä. Vaikka talouden tasapainottaminen on tärkeää, se ei saa tapahtua kaikkein haavoittuvimpien ryhmien kustannuksella.


Omaishoidon palkkioihin lisättiin kyllä neuvottelujen aikana 3,5 miljoonaa euroa, mutta pohjaesityksessä oli selkeitä leikkaussuunnitelmia, jotka jäivät osin voimaan. Tämä vaarantaa omaishoitajien jaksamisen ja luo epävarmuutta heidän tulevaisuudestaan. Omaishoitajat tekevät korvaamatonta työtä, joka säästää hyvinvointialueelle miljoonia euroja vuosittain. Heidän palkkioidensa ja vapaittensa leikkaaminen ei ole taloudellisesti järkevää eikä inhimillisesti oikeutettua.


Talousarvioesityksessä lasten, nuorten ja perheiden palveluihin kohdistetaan säästöjä 1,3 miljoonan euron edestä. Tämä vaarantaa ennaltaehkäisevien palveluiden toimivuuden ja jo nyt ylikuormitetun lastensuojelun. Keskusta ei voi hyväksyä linjaa, jossa säästöjen kohteeksi joutuvat tulevaisuuden rakentajat – lapset ja nuoret – samalla kun heidän hyvinvointinsa turvaaminen pitäisi olla koko uudistuksen keskiössä.


Säästöjä on helppo esittää Excelissä, mutta todellisuus on toinen. Lyhytnäköiset leikkaukset omaishoidon tuista, perhepalveluista ja lastensuojelusta johtavat pitkällä aikavälillä suurempiin kustannuksiin. Kun omaishoitajat väsyvät ja lapset jäävät ilman riittävää tukea, kustannukset siirtyvät kalliimpiin palveluihin, kuten laitoshoitoon ja erikoissairaanhoitoon.

Keskusta on edellyttänyt, että hyvinvointialueille annettaisiin enemmän aikaa alijäämän kattamiseen. Hyvinvointialueet ovat toimineet vasta kaksi vuotta – on kohtuutonta odottaa täydellistä taloudellista tasapainoa näin lyhyessä ajassa. Valtion tulisi joustaa rahoituslain vaatimuksissa, jotta hyvinvointialueet voivat kehittää palvelujaan kestävällä tavalla ilman kohtuutonta painetta asiakkaille ja henkilöstölle.
Hyvinvointialueen budjetti pitää rakentaa kestävälle ja oikeudenmukaiselle pohjalle. Keskustan ryhmä ei voinut olla mukana sovussa, joka sivuuttaa asiakkaiden ja palveluiden käyttäjien näkökulmat. Meidän on turvattava omaishoitajien, lasten ja nuorten sekä kaikkien palveluita tarvitsevien asema – ei leikattava heidän hyvinvoinnistaan talouden nimissä.


Lotta Paakkunainen
Aluevaltuutettu (kesk.)

Mielipidekirjoitus Länsi-Uusimaa 26.11.2024: Jääkiekko tarvitsee kaukalon – liikunnan edistämisen painopisteet arvioitava uudelleen

Viime kaupunginvaltuustokokouksessa käyty keskustelu Pusulan jääkiekkokaukalosta jatkuu Länsi-Uusimaan mielipidekirjoituspalstalla. Kirjoitin vastauksen Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallituksen puheenjohtajan kirjoitukseen. Nostin esiin, että Pusulan kaukalon poistaminen on yksi esimerkki päätöksestä, joka on heikentänyt erityisesti lasten ja nuorten liikkumismahdollisuuksia.

Jääkiekko tarvitsee kaukalon – liikunnan edistämisen painopisteet arvioitava uudelleen

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n ja kaupungin hallinnon työ liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi on kiistatta tärkeää. On kuitenkin syytä arvioida kriittisesti päätöksiä, joilla liikuntamahdollisuuksia kavennetaan. Pusulan kaukalon poistaminen on yksi esimerkki päätöksestä, joka on heikentänyt erityisesti lasten ja nuorten liikkumismahdollisuuksia.

Jääkiekkoa ei voi pelata ilman kaukaloa – jää itsessään ei riitä tarjoamaan lajille välttämättömiä olosuhteita. Ilman kaukaloa turvallisuus kärsii, eikä peli ole mahdollista sen vaatimilla säännöillä ja rakenteilla. Tämä vaikuttaa suoraan poikien ja nuorten miesten liikkumiseen, sillä jääkiekko on laji, joka houkuttelee heitä erityisesti. Pusulassa kaukalon poistuminen on johtanut siihen, että moni poika, joka aiemmin pelasi aktiivisesti jääkiekkoa, on jättänyt liikkumisen kokonaan.

Vaikka kentän jäädyttäminen ilman kaukaloa on sinänsä hyvä perusratkaisu, se ei palvele kaikkia käyttäjiä tasapuolisesti. Kaukalo tuo paitsi turvallisuutta, myös mahdollisuuden pelata eri jääpelejä, jotka motivoivat erityisesti nuoria liikkumaan. Kustannussäästöihin vedoten ei pitäisi tehdä päätöksiä, jotka pitkällä aikavälillä heikentävät lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuutta – se kun voi johtaa kasvaviin menoihin esimerkiksi terveydenhuollossa ja syrjäytymisen ehkäisyssä.

Pusulan tapaus nostaa esiin kysymyksen siitä, ovatko liikunnan rahoituksen painopisteet kohdallaan. On tärkeää huomioida myös pienempien kylien ja alueiden tarpeet ja ymmärtää liikuntapaikkojen rooli yhteisöllisyyden ja lasten hyvinvoinnin tukemisessa. Pienilläkin investoinneilla, kuten uuden kaukalon hankinnalla, voidaan saada aikaan suuria vaikutuksia.

Toivon, että Lohjan kaupunki ja Liikuntakeskus Oy harkitsevat liikunnan edistämisen ratkaisuja pitkäjänteisemmin ja tasapuolisemmin. Kaukalon kaltaiset perusinvestoinnit eivät ole ylellisyyksiä vaan välttämättömiä, jotta jääkiekko ja muut jääpelit voivat kukoistaa myös Lohjan reuna-alueilla. Liikkumisen edellytysten luominen ei ole vain kustannuskysymys – se on investointi tulevaisuuteen.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8092651

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialujohtajan talousarvioesitys vuodelle 2025

Eilen olemme lukeneet lehdestä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 Talousarvioesityksestä ja luottamushenkilöt saivat esityksen tutustuttavakseen. Ainakin ensilukemalta esitys herättää mielessäni suurta huolta hyvinvointipalvelujen tulevaisuudesta ja alueen asukkaiden arjen laadusta. Vaikka talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, on syytä pohtia kriittisesti, millaisia vaikutuksia esitetyt säästöt tuovat mukanaan.

Ensinnäkin, lastensuojelun säästöjen kohdentaminen laitoshoidon vähentämiseen on äärimmäisen riskialtista. Laitoshoidon tarpeen korvaaminen perhehoidolla saattaa teoriassa kuulostaa inhimilliseltä ja taloudellisesti järkevältä, mutta käytännössä perhehoitopaikkojen kaksinkertaistaminen näin nopealla aikataululla on erittäin haastavaa. Lastensuojelun asiakasmäärät kasvavat ja laitoshoito on monesti välttämätön ratkaisu vaativissa tapauksissa. Leikkaukset laitoshoidosta voivat pahimmillaan vaarantaa lasten hyvinvoinnin, jos perhehoitoa ei pystytä järjestämään riittävällä laadulla ja kapasiteetilla. Näissä olosuhteissa voi käydä niin, että säästöjen tavoittelu johtaa palvelujen heikentymiseen ja ongelmien kasaantumiseen.

Omaishoitajien palkkioiden leikkaaminen on toinen kiistanalainen säästökohde. Palkkioiden leikkaaminen saattaa tuntua pieneltä budjettilinjaukselta, mutta omaishoitajat ovat jo nyt valtavan kuormituksen alla. 500 000 euron leikkaus voi johtaa siihen, että entistä useampi omaishoitaja joutuu harkitsemaan tehtävästään luopumista. Tämä puolestaan lisää paineita ympärivuorokautisen hoivan järjestämiseen ja voi tuoda lisäkustannuksia pidemmällä aikavälillä. Taloudelliset säästöt omaishoitajien kustannuksella ovat lyhytnäköisiä ja riskialttiita erityisesti tilanteessa, jossa ikääntyneiden määrä kasvaa ja hoivapalvelujen tarve lisääntyy.

Henkilöstökulujen säästöt ja vuokratyövoiman vähentämisen tavoite on ymmärrettävä, mutta siinä piilee suuria haasteita. Henkilöstöpula on jo valmiiksi kriittinen, ja vaikka vuokratyövoiman käyttö on kallista, on se monilla alueilla ollut välttämätöntä. Säästöt tässä kohden voivat johtaa palveluiden laadun ja saatavuuden heikentymiseen, mikä taas kasvattaa asiakastyytymättömyyttä ja lisää painetta julkisten palvelujen korvaamiseksi yksityisillä vaihtoehdoilla.

Myös ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoituksen lasku on askel huolestuttavaan suuntaan. Mitoituksen laskeminen 0,60:een on suoraa jatkoa politiikalle, joka uhkaa heikentää hoivan laatua. Tämä voi näkyä hoidon tasossa ja vanhusten elämänlaadussa, sillä hoitohenkilökunnan vähentyessä yksittäiset työntekijät ovat entistä suuremmassa paineessa.

Säästöjen painopiste ostopalvelujen vähentämisessä voi kuulostaa tehokkuuteen tähtäävältä linjaukselta, mutta käytännössä se johtaa tilanteisiin, joissa palvelujen tuotanto siirtyy enemmän julkisen sektorin vastuulle. Tämä voi olla hyvä strategia pitkällä aikavälillä, mutta siirtymävaiheessa syntyy helposti haasteita henkilöstön riittävyyden ja palvelujen laadun ylläpitämisen kanssa.

Talousarvioesityksessä esitetty lastensuojelun jälkihuollon ikärajan lasku 23 vuodesta 21 vuoteen herättää vakavaa huolta. Jälkihuolto on ollut keskeinen tuki lastensuojelun piirissä olleille nuorille, jotka siirtyvät aikuisuuteen. Moni heistä kamppailee itsenäistymiseen, koulutukseen tai työelämään liittyvien haasteiden kanssa ja jälkihuollon avulla he ovat saaneet tukea juuri kriittisellä hetkellä.

Ikärajan lasku tarkoittaa, että 21 ikävuoden jälkeen monet nuoret menettävät tärkeän tuen juuri siinä vaiheessa, kun he sitä eniten tarvitsevat. Tämä voi johtaa siihen, että entistä useampi nuori jää ilman ohjausta ja turvaa, mikä lisää riskiä syrjäytymiseen ja muihin sosiaalisiin ongelmiin, kuten asunnottomuuteen tai työttömyyteen. Taloudellisesti tämä voi luoda säästöjä hetkellisesti, mutta pitkällä aikavälillä se voi johtaa suurempiin kustannuksiin, kun yhteiskunta joutuu puuttumaan vakavampiin ongelmiin.

Nuorten tuki itsenäistymisvaiheessa ei ole vain investointi yksilöihin, vaan se vaikuttaa suoraan koko yhteiskuntaan. Leikkaukset jälkihuollosta vaarantavat juuri sen tuen, jonka avulla nuoret voivat rakentaa tulevaisuuttaan ja vältetään kalliita, jälkikäteen tehtäviä korjaustoimia.


Kaiken kaikkiaan, talousarvioesityksen leikkaukset kohdistuvat monin tavoin yhteiskunnan haavoittuvimpiin ryhmiin: lapsiin, vanhuksiin ja omaishoitajiin. Säästöjen vaikutuksia pitäisi tarkastella kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti, sillä lyhytnäköiset leikkaukset voivat johtaa entistä suurempiin kustannuksiin myöhemmin. Lisäksi palvelujen laadun heikkeneminen on riski, jota ei voida hyväksyä ilman kriittistä keskustelua siitä, mitä tämä tarkoittaa alueen asukkaille ja heidän hyvinvoinnilleen.

Koulupudokkaat – kuka uskaltaa ottaa kopin taloushaasteiden keskellä?



Suomessa puhutaan usein koulutuksen tasa-arvosta ja siitä, kuinka jokaisella nuorella on oikeus oppia.

Koulupudokkuus on jatkuvasti kasvava ongelma, mutta monille tuntuu epäselvältä, kenen vastuulla ongelma lopulta on. Koulutoimi, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja lastensuojelu toimivat omilla sektoreillaan, mutta näiden rajojen ylittäminen on yllättävän vaikeaa. Yksi keskeisistä syistä on taloudellisten resurssien puute, niin hyvinvointialueilla kuin kaupungeissa. Taloushaasteet ja yhteistyön kehittämisen vaikeudet tekevät tilanteesta entistäkin hankalamman.

Käytännössä näyttää siltä, ettei kukaan halua tai osaa tarttua tähän kysymykseen riittävällä vakavuudella.

Tilanne on absurdi: on olemassa koulujärjestelmä, sosiaalipalvelut, nuorisotyö ja lastensuojelu – kaikki valmiina auttamaan. Silti nuoret jäävät vaille tukea.

Miksi näin? Syy löytyy toimialojen välisistä rajoista, joita kukaan ei uskalla tai halua ylittää. Sen sijaan, että nuorta kohdeltaisiin kokonaisena ihmisenä, hänestä tulee ongelma, joka putoaa hallinnollisten sektoreiden väliin. Vai onko hän näkymätön?

Hyvinvointialueet talouskriisissä – ketä autetaan ensin?

Hyvinvointialueiden perustamisen myötä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi ovat siirtyneet niiden vastuulle. Samalla vastuu koulupudokkaiden tukemisesta on entistä selvemmin hyvinvointialueiden ja kaupunkien yhteinen kysymys. Hyvinvointialueet ovat kuitenkin kohdanneet suuria taloudellisia haasteita heti toimintansa alusta alkaen. Alueet kamppailevat budjettivajeiden kanssa, ja monissa tapauksissa palvelujen saatavuutta ja laatua on jouduttu tarkastelemaan kriittisesti.

Tässä tilanteessa nuoret koulupudokkaat eivät aina ole prioriteettilistan kärjessä. Taloudellisten paineiden alla hyvinvointialueet joutuvat keskittämään voimavarojaan akuutteihin terveydenhoidollisiin ongelmiin ja kriisitilanteisiin, jolloin pitkäjänteinen työ nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi jää vähälle huomiolle. Samalla nuorten koulupudokkuuden taustalla olevat sosiaaliset ja psykologiset haasteet jäävät liian vähälle resurssille, vaikka niiden ennaltaehkäisy säästäisi pitkällä aikavälillä valtavasti yhteiskunnan varoja.

Kaupunkien taloudelliset paineet – koulutuksen resurssit tiukoilla

Kaupunkien taloudelliset haasteet ovat oma lukunsa. Vaikka koulutuksen järjestäminen on yhä kuntien vastuulla, monet kaupungit kamppailevat tiukkojen budjettileikkausten ja resurssipulan kanssa. Tämä näkyy koulujen arjessa, jossa oppilashuollon palveluja on niukasti, ryhmäkoot ovat suuria, ja opettajilla on liian vähän aikaa huomata, jos joku on pudonnut kelkasta.

Koulutoimen ja sosiaalitoimen rajapinnassa olevat nuoret – erityisesti ne, joilla on oppimisvaikeuksia tai sosiaalisia ongelmia – jäävät usein vaille tarvittavaa tukea. Vaikka koulu yrittäisi ohjata oppilaita tuen piiriin, resurssien puute kaupungeissa tarkoittaa, että tämä prosessi on hidas ja usein riittämätön. Kun kaupunkien talous on tiukilla, pitkän aikavälin investointeihin, kuten nuorten hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisyyn, ei aina löydy varoja.

Yhteistyön kehittämisen haasteet – miksi rajat ovat niin tiukat?

Koulupudokkaiden auttaminen vaatii toimialojen välistä yhteistyötä. Koulu, sosiaalitoimi, nuorisotyö ja lastensuojelu voisivat toimia yhdessä, mutta tämä vaatii tiivistä ja saumatonta yhteistyötä, jota ei ole helppo rakentaa. Ongelma ei ole pelkästään halussa tehdä yhteistyötä, vaan rakenteellisissa esteissä ja budjettirajoitteissa.

Yksi merkittävimmistä esteistä yhteistyön kehittämisessä on resurssien hajanaisuus. Jokaisella toimialalla on oma budjettinsa ja prioriteettinsa, eikä ole selvää, kuka rahoittaa monialaisen yhteistyön, joka voisi todella auttaa koulupudokkaita. Esimerkiksi hyvinvointialueet ja kaupungit saattavat molemmat odottaa, että toinen ottaa vastuun yhteistyön vetämisestä ja resurssoinnista. Tämä johtaa pattitilanteeseen, jossa mitään merkittävää kehitystä ei tapahdu.

Yhteistyötä jarruttavat myös hallinnolliset rakenteet. Koulut, sosiaalitoimi ja terveydenhuolto toimivat usein omissa siiloissaan, ja tiedonkulku niiden välillä on puutteellista. Moniammatillinen yhteistyö on periaatteessa hieno idea, mutta käytännössä se vaatii rakenteellisia muutoksia ja lisäresursseja, joita ei ole helppo saada. Yksikään toimiala ei halua kantaa lisää vastuuta, jos sen oma budjetti on jo tiukilla.

Milloin rajapinnat uskalletaan ylittää?

Koulupudokkaiden auttaminen on yhteiskunnallinen kysymys, johon tulisi tarttua kunnolla, mutta taloudellisten haasteiden ja yhteistyön esteiden vuoksi nuoret jäävät helposti väliinputoajiksi. Rajapinnat ylitetään vasta silloin, kun kaikki osapuolet – hyvinvointialueet, kaupungit ja valtiovalta – tunnustavat, että ennaltaehkäisy ja yhteistyö ovat pitkällä aikavälillä kannattavampia kuin kriisien jälkihoito.

Taloudelliset haasteet eivät saa olla syy jättää nuoret ilman tukea. Päinvastoin: juuri näinä aikoina tarvitaan rohkeita investointeja nuorten hyvinvointiin. Yhteistyön kehittäminen ei vaadi pelkästään uusia rakenteita, vaan myös uutta ajattelutapaa. On uskallettava katsoa toimialojen rajojen yli ja ymmärrettävä, että nuoren elämä ei lokeroidu siiloihin. Koulupudokas ei ole vain koulun tai sosiaalitoimen ongelma – hän on meidän kaikkien yhteinen vastuumme.