Mitä Kouluterveyskysely 2025 kertoo lasten ja nuorten hyvinvoinnista Länsi-Uudellamaalla?

THL:n tuore Kouluterveyskysely 2025 tarjoaa jälleen arvokasta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Raportti kattaa laajasti eri koulutusasteet perusopetuksen 4.–5. luokilta aina toisen asteen opiskelijoihin asti. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta vastaajia oli tuhansia kaikilla ikäryhmillä, mikä tekee tuloksista alueellisesti käyttökelpoisia ja luotettavia.

Kyselyn avulla voidaan tarkastella muun muassa lasten ja nuorten mielenterveyttä, yksinäisyyttä, koulunkäyntiin liittyviä haasteita sekä kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä.

Mielenterveys ja ahdistuneisuus

Tulokset osoittavat, että joka kolmas nuori tyttö kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta. Pojista vastaava osuus on alle kymmenesosa. Tämä vahvistaa sen, minkä tiedämme jo käytännön arjesta: tyttöjen psyykkinen kuormitus on suurta ja matalan kynnyksen mielenterveyspalveluille on valtava tarve.

Länsi-Uudenmaan luvuissa ei näy merkittävää poikkeamaa kansallisesta tasosta. Tämä tarkoittaa, että myös täällä on syytä vahvistaa koulupsykologien, kuraattorien ja muun opiskeluhuollon resursseja erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa.

Yksinäisyys

Yksinäisyyden kokemukset ovat yleisiä erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa: jopa 15–19 % kertoo tuntevansa itsensä melko usein tai jatkuvasti yksinäiseksi. Pojilla vastaava osuus jää alle 10 prosenttiin. Tämä näkyy myös Länsi-Uudellamaalla.

Tarve yhteisöllisyyttä tukeville toimenpiteille on ilmeinen ja näenkin, että koulujen osallisuusprojektit, vertaistukiryhmät sekä nuorisotyön vahvistaminen voisivat ehkäistä syrjäytymistä ja vahvistaa nuorten sosiaalista hyvinvointia.

Kouluun sitoutuminen

Toisen asteen opiskelijoiden sitoutuminen koulunkäyntiin on valtakunnallisesti heikompaa kuin nuoremmilla. Erityinen haaste näkyy ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa myös otoskoot ovat pienempiä. Tämä näkyy myös Länsi-Uudellamaalla.

Varhainen puuttuminen poissaoloihin ja yksilöllinen ohjaus ovat keskeisiä keinoja, joilla voidaan ehkäistä kouluakäymättömyyttä, koulupudokkuutta ja tukea opiskelijoiden polkua kohti valmistumista.

Seksuaalinen häirintä-ilmoitukset laskussa, mutta onko lasku todellinen?

Yksi huolestuttavimmista havainnoista liittyy seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun. Kansallisesti noin joka kolmas nuori tyttö kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana. Länsi-Uudenmaan otos on niin suuri, että voidaan todeta tilanteen olevan samankaltainen täälläkin.

Tilastot kertovat, että osuus on hieman laskenut vuodesta 2023. Mutta mitä tämä todella tarkoittaa?

  • Onko seksuaalinen häirintä todella vähentynyt?
  • Vai onko kyse siitä, ettei siitä enää kerrota samalla tavalla?
  • Pidetäänkö sitä jälleen “asiaan kuuluvana” ilmiönä, jolle nuoret tytöt vain altistuvat ja johon ei edes kannata hakea apua?
  • Vai eikö sitä tunnisteta yhtä herkästi, vaikka vihamielisyys naisia kohtaan näyttää olevan nousussa?

Nämä kysymykset vaativat tarkempaa pohdintaa. Tilastollinen “lasku” ei saa hämärtää sitä tosiasiaa, että edelleen valtava määrä nuoria tyttöjä kokee seksuaalista häirintää arjessaan, koulussa, vapaa-ajalla tai verkossa. Jokainen kokemus on liikaa.

Siksi kouluilla ja alueellisilla toimijoilla on oltava selkeät käytännöt: ilmoituspolut, tukipalvelut ja ennaltaehkäisevä opetus. Lisäksi henkilöstön koulutus ja valmiudet tunnistaa ilmiö ovat keskeisiä.

Mitä pitäisi tehdä Länsi-Uudellamaalla?

  • Lisätään opiskeluhuollon resursseja, koulupsykologit ja kuraattorit ovat keskeisiä erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa.
  • Kehitetään ohjelmia tyttöjen mielenterveyden tueksi, kuten vertaistukiryhmiä ja matalan kynnyksen terapiaa.
  • Vahvistetaan seksuaalisen häirinnän ehkäisyä ja raportointia, pakollista opetusta, tukipalveluiden näkyvyyttä ja verkkoympäristöön ulottuvia keinoja.
  • Vähennetään yksinäisyyttä luomalla tiloja ja toimintaa, jossa nuoret voivat kohdata toisiaan turvallisesti ja osallistua.
  • Seurataan koulupoissaoloja järjestelmällisesti ja puututaan ajoissa.

Kouluterveyskysely 2025 antaa meille arvokasta tietoa, mutta samalla se haastaa katsomaan pintaa syvemmälle. Seksuaalisen häirinnän tilastollinen väheneminen ei vielä tarkoita, että ongelma olisi ratkeamassa. Meillä tulee olla rohkeutta kysyä vaikeita kysymyksiä ja varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön.

Talvisodan päättymisestä 85 vuotta – sodan perintö tänä päivänä

Tänään tulee kuluneeksi 85 vuotta Talvisodan päättymisestä. Tasavallan Presidentin päiväkäsky tuolta ajalta muistuttaa meitä menneisyyden koettelemuksista, rohkeudesta ja selviytymisestä. Lukiessani tuota päiväkäskyä mietin omaa lapsuuttani, omien lasteni lapsuutta ja työssäni kohtaamieni nuorten elämää. Miten sota ja sen perintö näkyvät edelleen yhteiskunnassamme ja arjessamme?

Sota jätti syvät jäljet niihin, jotka sen kokivat. Monet vanhempamme ja isovanhempamme kantoivat mukanaan traumoja, joita ei välttämättä koskaan sanoitettu. Heidän kokemuksensa vaikuttivat siihen, miten he kohtelivat lapsiaan ja puolisoitaan. Sodan aikainen niukkuus, pelko ja menetykset siirtyivät sukupolvelta toiselle tavalla, joka on vieläkin läsnä perheiden dynamiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Me kannamme tänä päivänäkin vanhempiemme traumoja, vaikkemme aina tiedostaisikaan sitä.

Jotkut meistä ovat kasvaneet perheissä, joissa tunteista ei puhuttu, sillä sodan kokeneille vaikeneminen oli selviytymiskeino. Toisille sodan jälkeinen epävarmuus ja pelko ovat jättäneet perinnöksi turvattomuuden tunteen, jota on vaikea selittää, mutta joka vaikuttaa tapaamme reagoida ja nähdä maailma.

Tämän päivän nuoret elävät erilaista todellisuutta, mutta hekin kantavat osaltaan menneisyyden perintöä. Miten puhumme heille sodasta ja rauhasta? Miten rakennamme yhteiskuntaa, jossa menneisyyden traumat eivät siirry eteenpäin vaan muuntuvat ymmärrykseksi ja kestäväksi tulevaisuudeksi?

Talvisodan muistopäivä ei ole vain historian merkkipaalu, vaan se on myös mahdollisuus pysähtyä miettimään, miten historia elää meissä. Miten voimme huolehtia siitä, että menneisyyden haavat eivät estä meitä rakentamasta turvallista ja toiveikasta tulevaisuutta? Tämä on kysymys, jonka jokainen sukupolvi joutuu kohtaamaan.

Paakkunainen Nummen ehdokas eduskuntavaaleihin 2023

Keskustan Nummen paikallisyhdistyksen vuosikokouksessa käytiin sääntömääräisten pykälien lisäksi vilkasta keskustelua kunnallisista teemoista, uuden kaupunginjohtajan valinnasta, koululaisten iltapäivätoiminnasta ja koulukyydeistä, tarkastuslautakunnasta ja hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista, kuten hyvinvointialuejohtajan valintaprosessista.  

Vuosikokous päätti myös esittää Lotta Paakkunaista ehdokkaaksi vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Lotta Paakkunainen on toiminut laajasti vapaaehtoistoimissa, alueen ja lähidemokratian kehittämisessä sekä eri kunnallisissa luottamustehtävissä vuodesta 2013. Tällä hetkellä hänen merkittävimmät luottamustehtävänsä on kaupunginvaltuuston jäsenyys, kaupunginhallituksen varajäsenyys sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston varajäsenyys ja kehittämis- ja tulevaisuuslautakunnan jäsenyys. Hän toimii myös Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön puheenjohtajana.

Paakkunaisella on laaja työkokemustausta erilaisista aloista, terveydenhuollon ja kaupallisen sektorin sekä järjestömaailman saroilta. Toimiessaan kyläasiamiehenä Paakkunainen on toiminut kylien ja alueiden toimijoiden tukijana ja toimien kehittäjänä. Keskustan Nummen paikallisyhdistyksen mielestä juuri nyt olisi erityisen tärkeää saada eduskuntaan henkilö, jolla on vankka kokemus eri toimintasektoreista, asukkaiden osallistamisesta, aluekehittämisestä sekä hyvinvoinnin tukemisesta.

Lotta Paakkunainen on erinomainen verkostoituja, jolla on aitoa paloa vaikuttaa ja herkkä kuulemisen taito,  sanoo Keskustan Nummen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Alanne.  

Paakkunaisesta Lohja ja koko Uusimaa saa asiantuntevan, siltoja rakentavan ja osallistavan päätöksentekijän, jolla on sekä paikallistuntemusta että näkemystä koko Uudenmaan kehittämisestä. Paakkunainen on sinnikkäästi edistänyt alueen asioita, erityisesti hyvinvoinnin saralla.  

Ehdokasvalinnat vahvistaa Keskustan Uudenmaan piirin yleiskokous myöhemmin vuoden 2022 aikana.

Perusopetuslain 29§ mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Kuinka moni kunta/koulu rikkoo tätä oppilaan laissa määräämää oikeutta?

Kouluväkivaltaa, koulukiusaamista, syrjimistä, vähättelyä, sosiaalista eristämistä…

Kouluissa on kiusattu oppilaita, varmaankin aina. Uutisiin niitä nousee toisinaan ja tuolloin usein kiinnitetään isompaa huomiota hetkeksi asiaan. Mutta miksi kiusaamiseen kiinnitetään huomiota vasta, kun tilanne on jo päätynyt kovaan väkivaltaan? Kun tilannetta on todella vaikea purkaa? Kun lapsen terveys ja henki on vaarassa? Kouluilla on pitkään ollut erilaisia välineitä puuttua kiusaamiseen, erilaisia hankkeita ja tapoja, silti kouluissa kiusataan. Mikä meissä on, ettemme saa toistemme kiusaamista loppumaan?

Toisissa perheissä kiusaamiseen puututaan heti, halutaan tietää, jos lapsilla on kränää tai oma lapsi käyttäytyy asiattomasti toista kohtaan tai jos oma lapsi kiusaa. On tärkeää kotona jo puuttua siihen, mikä on soveliasta käytöstä, kuinka kohdellaan toisia. Lasten on tärkeää oppia siihen, että me kaikki olemme yhtä tärkeitä ja arvokkaita, että ketään ei kiusata. Miten puuttua siihen, jos perheessä ei puhuta asiasta, jos perheessä ei välitetä, jakseta, huomata tai olla kiinnostuneita? Mitä voidaan tehdä siinä kohtaa, kun kiusaavan lapsen vanhempi toteaa, että ei mun lapsi kiusaa? Tai että ei tuo ole kiusaamista/mitä kiusaaminen oikein edes on? Tai ”älä liioittele”.

Miten auttaa tai puuttua, jos kiusattu ei kerro? Meidän jokaisen tulee ottaa vastuu, jokaisen tulee nähdä ja puuttua. Jos ei itse uskalla puuttua, kertoa jollekin, joka uskaltaa puuttua. Kunhan toimii, puolustaa, auttaa.

Miten puuttua siihen, jos koulusta ei olla perheisiin yhteydessä? Jos rehtori ei uskalla olla perheisiin yhteydessä? Tai jos ei välitetä? Ei haluta myöntää, että koulussa on ongelma? Jos ei haluta nähdä?

Mitä tehdä tilanteessa, jossa rehtori sanoo: ”Katsotaan, miten tämä etenee”, ”ei kannata tehdä rikosilmoitusta”, rehtorit ovat avainasemassa, heidän tulee vaatia yhteistyötä perheiltä, heidän tulee uskaltaa olla yhteydessä. Kouluilla tulee olla tarpeeksi resursseja, koulupsykologi, kuraattori, nuorisotyöntekijä, Onko meidän kouluillamme liian suuria resurssi- tai johtamisongelmia, tai molempia?

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006655370.html

https://yle.fi/uutiset/3-10942926

Liian isot opetusryhmät, liian vähäiset ryhmäytymiset, lasten sosiaaliset taidot, tunnekasvatuksen puute, erilaisuuden sietämiskyky, empatian puute, perheiden ongelmat, kiire

Kiusaaminen on kokonaisvaltainen ongelma. Siihen meidän tulee pureutua. Kiusaaminen on kansanterveydellinen ongelma. Moni kiusattu kärsii mielenterveydellisistä ongelmista pitkään, kokee arvottomuutta, pelkoja

Lohjalla on otettu kolmisen vuotta sitten käyttöön Aseman Lasten K-0 ohjelma, jossa kiusaamista selvitellään monen eri ammattilaisen voimin. Kouluun tulee esimerkiksi nuorisotyön, perhetyön ja sovittelun osaamista. K-0 mottona on, että jokainen aikuinen on resurssi kiusaamiseen puuttuvassa työssä.

Kiusaamisia on. Ne pitää kitkeä pois. Sitä varten on hyviä hankkeita ja toimia. Missä on hanke, joka ennaltaehkäisee? Missä on työväline, joka saa kiusaamisen pois ennenkuin se alkaakaan?

Perusopetuslain 29§ mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Kuinka moni kunta/koulu rikkoo tätä oppilaan laissa määräämää oikeutta? Miksi SITÄ ei saada kitkettyä?

29 § (30.12.2013/1267)
Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.

Kouluun ei saa tuoda eikä työpäivän aikana pitää hallussa sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on muussa laissa kielletty tai jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta taikka joka erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen ja jonka hallussapidolle ei ole hyväksyttävää syytä.

Opetuksen järjestäjän tulee opetussuunnitelman yhteydessä laatia ja ohjeistaa suunnitelma kurinpitokeinojen ja kasvatuskeskustelun käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista. Opetushallituksen tulee opetussuunnitelman perusteissa antaa määräykset suunnitelman laatimisesta. (29.12.2016/1498)

Opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä järjestyssäännöt tai antaa muut koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa sovellettavat järjestysmääräykset, joilla edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Edellä 4 momentissa tarkoitetuissa järjestyssäännöissä ja muissa järjestysmääräyksissä voidaan antaa kouluyhteisön turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön järjestelyistä ja asianmukaisesta käyttäytymisestä sekä tarkempia määräyksiä 2 momentissa tarkoitetuista esineistä tai aineista sekä niiden käytöstä ja säilytyksestä. Lisäksi määräyksiä voidaan antaa koulun omaisuuden käsittelystä, koulun tilojen siisteydestä huolehtimisesta sekä oleskelusta ja liikkumisesta koulurakennuksissa ja koulun alueella.

Pykälässä säädetyt oikeudet ja velvollisuudet ovat voimassa ajan, jolloin oppilas osallistuu opetussuunnitelman tai opetuksen järjestäjän hyväksymän muun tämän lain tai sen nojalla annettujen säädösten nojalla laaditun suunnitelman mukaiseen opetukseen tai toimintaan.

Koulun opettajan tai rehtorin tulee ilmoittaa tietoonsa tulleesta koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle.

Kirjoittajavieras-kolumni: Kiusaaminen on kiusaamista, tapahtui se missä tahansa

Kirjoitin Länsi-Uusimaan kolumniin tällä kertaa kiusaamisesta. Itsellä on kokemusta kiusaamisesta niin lapsuudesta, työelämässä kuin omien lastenikin kautta. Tänä päivänä koulukiusaaminen on erilaista kuin mitä se oli kun itse olin koulussa. Puhutaanko tänä päivänä enemmän kiusaamisesta kuin omassa lapsuudessa? Todennäköisesti. Ovatko ratkaisut erilaisia kuin silloin? Ei. Ei näytä siltä.

Työpaikkakiusaamisesta puhutaan tänään enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, vaikka se tuskin on uusi ilmiö.

Olen kuullut sanottavan, että kiusaaminen sanana on kärsinyt inflaation. Omasta mielestäni se on kyynisesti sanottu ja aika kamalaa kuultavaa. Kiusaaminen on olemassa, ja jos toisesta tuntuu, että jokin on kiusaamista, on se kiusaamista. Asiasta pitää voida puhua. Ketään, edes kiusaajaa, ei auta vaikeneminen tai vähättely.

Surullista on, että sosiaalinen media on helpottanut kiusaamista ja mahdollistanut kovankin uhkailun jopa pienten lasten keskuudessa.

Ote kirjoituksestani:

Vuonna 2018 tehdyssä tutkimuksessa nuorten vastauksista kävi ilmi, että somekiusaaminen on uhkailua, nimittelyä, salaisuuksien ja kuvien levittämistä, porukasta pois jättämistä, sometilin kopioimista ja julkista nolaamista. Somekiusaamista oli kokenut 26 % vastaajista ja näistä 57 % oli saanut apua vanhemmilta. Suurinta osaa kiusatuista (62 %) oli kiusattu kerran kuukaudessa, 12 % oli kokenut kiusaamista viikoittain.

Alla on linkki Länsi-Uusimaassa ilmestyneeseen kolumniini aiheesta:

https://www.lansi-uusimaa.fi/blogi/814151-lotta-paakkunainen-kiusaaminen-on-kiusaamista-tapahtui-se-missa-tahansa

Nettikiusaamisella tarkoitetaan tarkoituksellista ja toistuvaa pahan mielen aiheuttamista, kuten pilkkaamista, noyryyttämistä ja uhkailua. Kodin ja koulun yhteistyö on tärkeää kiusaamisen ehkäisyssä ja poistamisessa. Koulujen on vaikea yksin ratkaista somessa tapahtuvaa kiusaamista. Koulussa voidaan vaikuttaa somekäyttäytymiseen, mutta opettajilla ei ole valtuuksia puuttua oppilaiden somen käyttöön. Vastuu tästä kuuluu vanhemmille.

Netissä nimittelyt ja uhkailut ovat usein sanallisesti raaempia kuin kasvokkain eikä viestien lähettämistä ehkä ajatella loppuun asti. Valokuvien ja videoiden vaivaton jakaminen helpottaa kiusaamista. Harvoin ymmärretään, että netissä kiusaamisen jäljet voivat olla lyhyet, sillä lähes kaikesta digitaalisesta viestinnästä jää jälki. Kunnianloukkaus, uhkailu ja valheellisten tietojen levittäminen ovat rangaistavia tekoja myös netissä.

Yritettäisikö olla ihmisiksi?

Somerauhaa ei vielä ole – kiusaamisesta lumipallo

Diginatiivit nuoret harrastavat somessa, kuvapalveluissa kuviensa lähettämistä, jossa pyytävät kommentoimaan kuvia. Ikävä kyllä kommentit eivät aina ole ylistäviä eikä edes vähän kohteliaita, vaan todella ilkeitä. Pahimpia ovat ne, jotka laitetaan anonyymina.  On kehoitettu menemään suihkuun, on todettu kuvan lähettäjän olevan ”säälittävä”, onpa  jopa kehoitteena ollut ”tapa ittes”.

Kaverit ovat vertailukohteita itselle ja kuvien kommentointi voi vahingollista nuoren itsetunnolle, mutta sitä on vaikea välttää, varsinkin, kun he itse sitä pyytävät. Kunpa he ymmärtäisivät lopettaa sen pyytämisen. Varsinkin tuossa iässä, jossa ollaan niin kriittisessä vaiheessa kasvamisen ja oman sukupuoli-identiteetin löytämisen kanssa. Tämän kuvien arvostelujen pyytämisen lisäksi nuorilla on myös järjetön tapa pyytää toisia esittämään mitä kysymyksiä tahansa ja lupaavat vastata rehellisesti niihin. Odottaa sopii, että kysymykset tosiaan ovat mitä tahansa, mutta niin ovat vastauksetkin. Usein ne ovat myös ihan hirveitä.

Tämä somekiusaaminen ja urpoilu jatkuu koulussa. Tytöt ovat alkaneet syrjiä toisiaan, jätetään ulkopuolelle ja haukutaan. Kommenteista saadaan ilmiriita aikaiseksi, muita otetaan mukaan ja se leviää ja muuttuu hallitsemattomaksi. Valehdellaan toisista, ei kerrota (luonnollisestikaan) koko totuutta, eikä voida myöntää virheitä, saati antaa niitä anteeksi. Lumipallo.

 

Facebook ja Instagram ovat määritelleet ikärajakseen 13 vuotta. Ikärajat perustuvat yhdysvaltalaiseen lainsäädäntöön, mutta Suomessa ne ovat lähinnä vitsi. Palveluun voi syöttää minkä tahansa iän, eikä siitä koidu kenellekään mitään seuraamuksia.

some on

 

Olisiko mahdollista, että kännykät otettaisi oppilailta tunnin ajaksi pois? Minä ainakin olen kotona puhunut siitä, ettei tunneilla känny olisi käden ulottuvilla (kuuroille korville menee), mutta tuntuu minun puheeni olevan seinille puhumista. Tuleeko tässä oppilaiden oikeudet ja vanhempien oikeuskäsitys vastaan? Joissain kouluissa oppilaille on kännyköille hylly tms luokissa.

Meidän nuoremme ovat diginatiiveja. Diginatiivin käsitteen keksi yhdysvaltalainen kirjailija Mark Prensky vuonna 2001. Hän kuvasi uudissanalla sukupolvea, joka ei ole kokenut aikaa ennen internetiä ja mobiililaitteita. Alun perin termi ei siis määritellyt sitä, miten hyvin tai huonosti nämä digimaailman alkuperäisasukkaat hallitsevat uutta tieto- ja viestintätekniikkaa. Diginatiivit eivät luonnostaan osaa käyttäytymissääntöjä, eivätkä näin ollen ymmärrä oikeasti käyttäytymisensä seurauksia itselle eikä toiselle.

Sosiaalinen media ei katoa mihinkään, se kehittyy ja muuttuu ja meidän on kehityttävä sen mukana. Uskoisin, että ratkaisu voisi olla mediakasvatuksen lisääminen. Mediakasvatus kuuluu koteihin, mutta uuden OPS2016 mukana sen pitäisi kuulua myös kouluille. Toki kouluissa on ollut mediakasvatusta, nettipoliisien käyntejä, mutta riittääkö se? Mediakasvatuksen lisääminen, tai siihen sosiaalisen median käytön opastuksen sisällyttäminen saattaa olla ehkä vähän vaikea, mutta kestävä tie, ja näen sen välttämättömänä tienä. Jos opittaisi käyttäytymissääntöjä ja medialukutaitoa jo vaikka alakoulusta lähtien, eikä se olisi vain yhden tai kahden kerran tiivis paketti, vaan pidempiaikainen opintokokonaisuus, kehittyisi harkintakyky. Opittaisi ehkä oikeasti ymmärtämään myös se, mitä toiselle voi sanoa. Miltä toisesta tuntuu.

Luonnollisesti tämä vaatisi myös lisäkoulutusta opettajille. Sitten tullaankin rahakysymykseen eli siihen, onko kunnilla varaa kouluttaa.

Vaikka edellä olevasta ei välttämättä voisi kuvitella, ovat nuoret yleensä ottaen fiksuja.

Tutkimuksen mukaan nuoret itse toivoisivat median opetusta.

  • 71 % nuorista haluaisi sosiaalisen median opetusta oppilaitoksiin, mutta samalla toivovat opetusta tapahtuvan kotona.
  • Tutkimuksen perusteella nuorten palveluiden käyttäminen tuskin muuttuu radikaalisti ainakaan vuoteen. WhatsApp, Facebook, Instagram, YouTube ja Snapchat ovat selkeästi kärjessä kun kysyttiin, missä palveluissa he ovat läsnä vuoden kuluttua.

(lähde: http://www.ebrand.fi/somejanuoret2016/tiivistelma/)

Some on tullut jäädäkseen. Monelle se on tärkeä työkalu ja tärkeä paikka sosiaaliselle kanssakäymiselle. Olisi hyvä, jos yhdessä voisimme miettiä yhteiset säännöt, vaikka

  • kuinka käyttäytyä (älä kiusaa/hauku/herjaa/valehtele toisesta)
  • kunnioita toista
  • mieti, kuka lukee viestisi ja kenelle se voi välittyä
  • älä järjestä harmia
  • milloin ollaan somessa (aika/paikka/kenen kanssa olet)

#somerauha