Päihteistä ja turvallisuudesta keskustellaan usein irrallaan toisistaan, vaikka todellisuudessa ne kietoutuvat tiiviisti yhteen. Tämä tuli vahvasti esiin Länsi‑Uudellamaalla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, jonka järjestimme Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmänä yhdessä keskustan Espoon kuntayhdistyksen kanssa.
Tilaisuuden avasi ja juonsi aluevaltuustoryhmämme puheenjohtaja Marjut Frantsi-Lankia, joka loi keskustelulle avoimen ja rakentavan pohjan. Puhujina kuultiin asiantuntijoita eri näkökulmista: ehkäisevän päihdetyön asiantuntijaa Tuija Tuormaata, apulaisylilääkäri Anni Lamminsaloa, katutason työntekijää Sauli Taipaletta, poliisi ja yrittäjä Hannu Kauppista sekä kansanedustaja Markku Siposta.
Yhteinen viesti oli tuntui kaikilla olevan se, että päihteet eivät ole vain yksilön ongelma, vaan koko yhteiskunnan asia.
Turvallisuus on kokemus ja se koskettaa meitä kaikkia
Tilaisuudessa nousi esiin, että vaikka moni kokee oman asuinalueensa turvalliseksi, päihteet näkyvät yhä enemmän arjessa, erityisesti julkisissa tiloissa.
Turvattomuus ei ole pelkästään tilastoja, vaan kokemus. Se syntyy kohtaamisista, ympäristöistä ja siitä, miten ihmiset kohdataan.
Samalla muistutettiin, että päihteet näkyvät vahvasti myös väkivallassa ja onnettomuuksissa. Kyse on siis laajasta turvallisuuskysymyksestä, ei vain yksittäisten ihmisten valinnoista.
Nuorten arki ei ole mustavalkoinen
Erityisen vaikuttava oli katutason työn näkökulma, jonka toi esiin Sauli Taipale. Hänen viestinsä oli tärkeä: nuoret eivät ole ongelma, vaan he elävät usein tilanteissa, joissa ongelmat kasautuvat.
Monella nuorella on kokemuksia epävarmuudesta, yksinäisyydestä ja tulevaisuuden huolista. Turvallisen aikuisen puuttuminen voi olla ratkaiseva tekijä.
Kohtaaminen ja luottamus ovat aivan keskeisiä. Nuoret toivovat tulevansa nähdyiksi ja kuulluiksi, eivät leimatuiksi.
Palvelut ja yhteistyö ratkaisevat
Anni Lamminsalo kuvasi nuorten palveluita ja niiden toimintaa. Yksi keskeinen havainto oli, että mitä vakavammasta tilanteesta on kyse, sitä enemmän tarvitaan eri toimijoiden yhteistyötä.
Samalla nousi esiin karu todellisuus: päihteet näkyvät vahvasti lastensuojelussa ja raskaat palvelut ovat kalliita.
Painopistettä on siirrettävä varhaisempaan vaiheeseen. Kun apu tulee ajoissa, voidaan välttää sekä inhimillistä kärsimystä että erittäin suuria kustannuksia.
Turvallisuus on myös kokemus
Ehkäisevän päihdetyön asiantuntija Tuija Tuormaa muistutti, että turvallisuus ei ole pelkästään rikostilastoja tai viranomaisten mittareita. Se on myös ihmisten kokemus omasta arjestaan.
Tuormaan puheenvuorosta jäi erityisesti mieleen se, että päihdehaitat eivät kosketa vain käyttäjää itseään. Ne vaikuttavat läheisiin, ympäristöön ja koko yhteisön turvallisuuden tunteeseen. Siksi päihdekysymykset ovat myös turvallisuuskysymyksiä.
Rikollisuus ja viranomaistyö muuttuvat
Hannu Kauppinen toi keskusteluun poliisin näkökulman ja kuvasi, miten päihteet linkittyvät usein rikollisuuteen.
Hänen puheenvuorossaan korostui kuitenkin myös muutos siinä, että viranomaistyö on kehittymässä yhä enemmän suuntaan, jossa painotetaan empaattista kohtaamista. Hän kaipaisi myös sitä, että palattaisi hyviin käytänteisiin siinä, että panostettaisi myös nopeaa avunsaantia ja varhaista puuttumista.
Turvallisuus ei synny pelkästä kontrollista, vaan myös luottamuksesta.
Politiikan päätökset näkyvät arjessa
Markku Siponen toi esiin, miten päihdepolitiikka vaikuttaa konkreettisesti ihmisten arkeen. Päätökset alkoholin saatavuudesta, markkinoinnista ja palvelurakenteista eivät ole irrallisia, vaan niillä on suora vaikutus siihen, miten päihteet näkyvät yhteiskunnassa.
Myös koulujen rooli nousi vahvasti esiin, juuri siellä ehkäisevällä työllä on mahdollisuus tavoittaa nuoret ajoissa.
Hän nosti esiin myös sen, että vaikka suurin osa suomalaisista kokee oman asuinalueensa turvalliseksi, päihteiden käyttö näkyy yhä useammin julkisissa tiloissa. Turvattomuuden kokemukset lisääntyvät erityisesti paikoissa, joissa ihmiset liikkuvat päivittäin, kuten kauppakeskuksissa, asemilla ja joukkoliikenteessä.
Yleisö toi keskusteluun arjen äänen
Tilaisuuden yleisökysymykset olivat erityisen laadukkaita. Ne koskivat ennaltaehkäiseviä palveluja, arjen työn haasteita sekä perheiden näkökulmaa.
Keskustelussa kuului vahvasti sekä ammattilaisten että läheisten ääni. Samalla esitettiin toiveita siitä, että viestit vietäisiin eteenpäin myös valtakunnalliseen päätöksentekoon, erityisesti eduskuntaan.
Ennaltaehkäisyä ei saa unohtaa
Keskustelun aikana nostin itse esiin kysymyksen ennaltaehkäisevän työn asemasta tilanteessa, jossa hyvinvointialueiden talous on tiukilla ja palveluita joudutaan tarkastelemaan kriittisesti.
Erityisesti kysyin Ankkuri- ja Ohjaamotoiminnan tulevaisuudesta. Molemmat toimintamallit ovat osoittaneet arvonsa nuorten tukemisessa, varhaisessa puuttumisessa sekä eri viranomaisten välisen yhteistyön rakentamisessa. Juuri tällaisissa palveluissa ongelmiin voidaan tarttua ennen kuin ne kasvavat raskaammiksi ja kalliimmiksi korjata.
Esitin kansanedustaja Markku Siposelle kysymyksen siitä, olisiko mahdollista vahvistaa Ankkuri- ja Ohjaamotoiminnan asemaa myös lainsäädännöllisin keinoin. Samalla nostin esiin tarpeen kehittää hyvinvointialueiden, kuntien, poliisin, järjestöjen ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä niin, ettei ennaltaehkäisevä työ jää rakenteiden väliin.
Pidän tätä tärkeänä keskusteluna. Liian usein julkisessa keskustelussa huomio kiinnittyy korjaaviin palveluihin, vaikka todelliset säästöt niin inhimilliset kuin taloudellisetkin syntyvät silloin, kun ongelmat tunnistetaan ajoissa ja niihin voidaan puuttua varhaisessa vaiheessa.
Jos haluamme vähentää nuorten pahoinvointia, päihdehaittoja ja turvattomuutta, tulee investoida juuri niihin palveluihin, jotka ehkäisevät ongelmien syntymistä. Ankkuri- ja Ohjaamotoiminta ovat tästä erinomaisia esimerkkejä.
Itse pidän erityisen tärkeänä sitä, että ennaltaehkäisevän työn merkitys tunnistetaan myös päätöksenteossa. Jokainen nuori, joka saa apua ajoissa, on onnistuminen paitsi yksilön ja perheen näkökulmasta myös koko yhteiskunnan kannalta.
Turvallisuus ei synny sattumalta. Se rakentuu välittämisestä, yhteistyöstä ja siitä, että panostamme varhaiseen tukeen silloin, kun apua eniten tarvitaan.
