Kategoria-arkisto:Lapsiasia

Nuorista ollaan huolissaan, kunnes pitäisi tehdä jotain

Kirjoitin aluehallitukselle kysymyksen ankkuritoiminnan nykytilasta ja tuloksellisuudesta, sen allekirjoitti myös 29 muuta aluevaltuutettua. Kysymys syntyi tarpeesta saada selkeä kuva siitä, mitä muutoksessa on oikeasti tapahtunut.

Taustalla oli selkeä viesti kentältä siitä, että toimiva malli on purettu, eikä uusi tunnu vastaavan samoihin tarpeisiin.

Ankkuritoiminta ei ole mikä tahansa palvelu. Se on yksi niistä harvoista rakenteista, joissa pystytään puuttumaan nuorten ongelmiin ajoissa ennen kuin ne kasvavat raskaammiksi, kalliimmiksi ja vaikeammin ratkaistaviksi.

Siksi pidin tärkeänä kysyä:

  • mitä muutoksella on saavutettu
  • mitä on menetetty
  • ja ollaanko suuntaa valmiita arvioimaan uudelleen

Aluehallituksen vastaus tuli. Ja mikä pettymys aluehallitus jälleen oli.

Myönnetään heikentyminen, mutta mitään ei tehdä

Vastauksessa todetaan suoraan:

”Samanlaiseen vaikuttavuuteen ei ole vielä päästy.”

Tämä on erittäin merkittävä myöntö, sillä kun virkajohdon valmistelemassa vastauksessa todetaan, ettei uuden mallin vaikuttavuus yllä aiemman tasolle, pitäisi luonnollinen jatkokysymys olla: mitä aiotaan tehdä tilanteen korjaamiseksi?

Mutta vastausta tähän ei anneta. Ei analyysia syistä.

Ei korjaavia toimenpiteitä. Ei aikataulua.

Ei edes suunnitelmaa siitä, miten tilannetta seurataan.

Valtuutettuna pidän tätä ongelmallisena, sillä tiedämme, että vaikuttavuus on heikentynyt, mutta miksi tyydymme toteamaan asian emmekä ryhdy korjaaviin toimiin?

Toimintaa pitäisi arvioida vuosittain, nyt sitä ei käytännössä arvioida lainkaan

Ankkuritoiminnasta tulisi laatia vuosittainen toimintakertomus.

Juuri tällaisen toiminnan kohdalla arviointi on välttämätöntä. Kyse on nuorista, rikoskierteiden ehkäisystä, mielenterveydestä ja varhaisesta puuttumisesta.

Silti vastauksessa todetaan, että

  • toimintakertomusta ei ole tehty
  • tietoa ei ole kerätty yhtenäisesti
  • vertailukelpoista aineistoa ei ole

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei toiminnan vaikuttavuutta pystytä tällä hetkellä arvioimaan luotettavasti.

Pidän tätä vakavana puutteena.

Jos emme mittaa toimintaa, emme voi tietää

  • mikä toimii
  • mikä ei toimi
  • mihin resurssit pitäisi kohdentaa

Silti toimintamalli on muutettu merkittävästi.

Tämä ei ole tiedolla johtamista.

Samaan aikaan nuorisorikollisuus kasvaa

Keskustelu ei tapahdu tyhjiössä.

Samaan aikaan näemme kaikkialla huolestuttavaa kehitystä siitä, että

  • nuorten rikokset lisääntyvät
  • väkivallanteot raaistuvat
  • yhä nuoremmat päätyvät rikoskierteisiin

Kentältä tulee myös viestiä siitä, että

  • lastensuojelu kuormittuu
  • poliisin lapsiin ja nuoriin liittyvät tutkinnat lisääntyvät
  • ammattilaiset joutuvat työskentelemään jatkuvasti vaikeammissa tilanteissa

Järjestelmä toimii yhä enemmän siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat jo vakavia.

Juuri siksi ennaltaehkäisevän työn pitäisi olla vahvempaa kuin koskaan.

Kun arki täyttyy kriiseistä, ennaltaehkäisy jää jalkoihin

Moni sosiaalialan ammattilainen kuvaa samaa ilmiötä.

Työaika kuluu

  • kiireellisiin tilanteisiin
  • kriisiytyneisiin perheisiin
  • raskaiden lastensuojeluprosessien hoitamiseen

Kun näin tapahtuu, aikaa varhaiselle tuelle jää vähemmän.

Tämä ei johdu työntekijöistä vaan rakenteista.

Ja juuri tähän kohtaan ankkuritoiminnan pitäisi tuoda lisäarvoa.

Jos samalla heikennämme yhtä keskeistä ennaltaehkäisevää toimintamallia, syntyy helposti aukko, jota mikään muu palvelu ei täytä.

Mittarit eivät mittaa sitä, mitä pitäisi

Vastauksessa muutosta perustellaan lastensuojeluilmoituksia koskevilla tilastoilla. Nämä luvut tosin eivät kerro ankkuritoiminnan vaikuttavuudesta.

Ne eivät kerro

  • kuinka nopeasti nuori saa apua
  • tavoitetaanko nuori oikea-aikaisesti
  • katkeaako rikoskierre
  • saako nuori tarvitsemansa mielenterveystuen

Kun mittari ei mittaa toiminnan tavoitetta, sillä ei voi perustella toiminnan onnistumista.

Kyse ei ole pienestä hallinnollisesta muutoksesta

Vastauksessa muutosta kuvataan lähinnä organisaatiomuutoksena.

Todellisuudessa kyse on paljon suuremmasta asiasta.

Aiemmassa mallissa

  • ammattilaiset työskentelivät yhdessä
  • mielenterveysosaaminen oli mukana arjessa
  • reagointi oli nopeaa
  • moniammatillisuus toteutui käytännössä

Nyt

  • työ on hajautettu
  • sitä tehdään muun työn ohella
  • mielenterveysyhteistyö perustuu palveluun ohjaamiseen

Kyse ei ole teknisestä muutoksesta.

Kyse on muutoksesta toimintafilosofiassa.

Talous ohjaa päätöksiä, mutta keskustelun pitäisi olla rehellisempää

Vastauksessa todetaan, että muutokset liittyvät hyvinvointialueen talouden tasapainottamiseen. Silloin pitäisi myös rehellisesti todeta, että säästöpäätöksillä voi olla vaikutuksia ennaltaehkäisevään työhön. Ankkuritoimintaa Lohja-Vihti-Karkkila-alueella heikennettäessä ei todettu sen olevan säästötoimenpide, vaan yhtenäistämistoimenpide. Kurjuutta kaikille.

Liian usein kuulemme juhlapuheita siitä, kuinka tärkeää ennaltaehkäisy on.

Virkajohto puhuu siitä. Aluehallitus puhuu siitä.

Aluevaltuutetut puhuvat siitä.

Kaikki ovat periaatteessa samaa mieltä.

Mutta kun pitäisi tehdä konkreettisia päätöksiä, joilla ennaltaehkäisyä vahvistetaan, keskustelu muuttuu nopeasti säästöjen etsimiseksi.

Paljon puhetta, vähän villoja.

Juuri tämä ristiriita puheiden ja tekojen välillä on ehkä koko asian turhauttavin puoli.

Puheet ja teot eivät kohtaa

Aluehallituksessa on paljon päättäjiä, jotka korostavat nuorten palveluiden, mielenterveystyön ja ennaltaehkäisyn merkitystä.

Mutta kun tämä vastaus oli käsittelyssä

  • ei tullut vastaesityksiä
  • ei esitetty merkittäviä muutoksia
  • ei vaadittu lisäselvityksiä
  • ei avattu keskustelua toiminnan suunnasta

Mietin vain, että jos kaikki pitävät ennaltaehkäisyä tärkeänä, miksi se ei näy silloin, kun päätöksiä tehdään?

Kysymykset, joihin ei oikeastaan vastattu

Aluehallitus vastasi muodollisesti esittämiimme kysymyksiin, mutta useissa kohdissa vastaukset jäivät puolitiehen.

Yksi esimerkki tästä on toimintakertomus. Kysyimme, miksi toimintakertomusta ei ole laadittu ja milloin se tullaan laatimaan. Vastauksessa selitetään syitä sille, miksi toimintakertomusta ei ole tehty, mutta itse kysymykseen aikataulusta ei vastata lainkaan. Näin ollen saimme selityksen menneestä, mutta emme tietoa siitä, miten asia aiotaan korjata.

Vielä merkittävämpää on kuitenkin se, että alkuperäisen kysymyksemme keskeisin kohta jäi käytännössä kokonaan ilman vastausta.

Kysyimme, onko aluehallitus valmis arvioimaan tarvetta palata tiiviimpään moniammatilliseen ankkurimalliin. Tämä ei ollut sivukysymys vaan koko keskustelun ydin. Jos nykyinen toimintamalli ei ole saavuttanut aiemman mallin vaikuttavuutta, kuten vastauksessa itsekin todetaan, on täysin perusteltua kysyä, pitäisikö vaihtoehtoja arvioida uudelleen.

Tähän kysymykseen ei kuitenkaan löydy vastauksesta kyllä eikä ei-vastausta. Ei lupausta selvityksestä. Ei arviota. Ei perustelua. Kysymys yksinkertaisesti sivuutetaan.

Pidän tätä erikoisena, mutta johdonmukaista aluehallitukselle ja heidän tavalleen vastata kysymyksiin ja aloitteisiin. Juuri tästä asiasta pitäisi käydä avointa poliittista keskustelua. Vaihtoehtojen arviointi ei ole epäonnistumisen tunnustamista eikä kasvojen menettämistä. Se on vastuullista johtamista. Jos tiedämme, ettei uuden mallin vaikuttavuus yllä aiemman tasolle, kaikkein huolestuttavin vaihtoehto on se, ettei olla edes valmiita arvioimaan muita toimintatapoja.

Mielestäni tilanteessa tarvitaan kolme asiaa.

1. Avoin vuosittainen arviointi

Toiminnan vaikuttavuus pitää pystyä osoittamaan luotettavasti.

2. Rehellinen tilannekuva

On kerrottava avoimesti, mitä muutoksella on saavutettu ja mitä on menetetty.

3. Valmius muuttaa suuntaa

Jos nykyinen malli ei tuota toivottuja tuloksia, myös rakenteita on voitava arvioida uudelleen.

Kirjoitin tämän kysymyksen, koska halusin vastauksia.

Varsinaiseen kysymykseen en saanut, mutta toisaalta sain niitä. Sain vahvistuksen sille huolelle, jota monet ammattilaiset, perheet ja päättäjät ovat jo pitkään tuoneet esiin.

Me puhumme paljon ennaltaehkäisystä.

Puhumme nuorten hyvinvoinnista.

Puhumme mielenterveydestä.

Mutta lopulta uskottavuutemme mitataan siinä, näkyvätkö nämä puheet myös päätöksissä.

Tällä hetkellä en ole siitä vakuuttunut.

Siksi aion nostaa asian esiin myös tulevassa aluevaltuuston kokouksessa 9.6.2026.

Nuorten kohdalla meillä ei ole varaa tyytyä toteamaan ongelmia. Meidän täytyy myös olla valmiita korjaamaan niitä.

Turvallisuus kuuluu kaikille, mutta uskallammeko panostaa ennaltaehkäisyyn?

Päihteistä ja turvallisuudesta keskustellaan usein irrallaan toisistaan, vaikka todellisuudessa ne kietoutuvat tiiviisti yhteen. Tämä tuli vahvasti esiin Länsi‑Uudellamaalla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, jonka järjestimme Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmänä yhdessä keskustan Espoon kuntayhdistyksen kanssa.

Tilaisuuden avasi ja juonsi aluevaltuustoryhmämme puheenjohtaja Marjut Frantsi-Lankia, joka loi keskustelulle avoimen ja rakentavan pohjan. Puhujina kuultiin asiantuntijoita eri näkökulmista: ehkäisevän päihdetyön asiantuntijaa Tuija Tuormaata, apulaisylilääkäri Anni Lamminsaloa, katutason työntekijää Sauli Taipaletta, poliisi ja yrittäjä Hannu Kauppista sekä kansanedustaja Markku Siposta.

Yhteinen viesti oli tuntui kaikilla olevan se, että päihteet eivät ole vain yksilön ongelma, vaan koko yhteiskunnan asia.

Turvallisuus on kokemus ja se koskettaa meitä kaikkia

Tilaisuudessa nousi esiin, että vaikka moni kokee oman asuinalueensa turvalliseksi, päihteet näkyvät yhä enemmän arjessa, erityisesti julkisissa tiloissa.

Turvattomuus ei ole pelkästään tilastoja, vaan kokemus. Se syntyy kohtaamisista, ympäristöistä ja siitä, miten ihmiset kohdataan.

Samalla muistutettiin, että päihteet näkyvät vahvasti myös väkivallassa ja onnettomuuksissa. Kyse on siis laajasta turvallisuuskysymyksestä, ei vain yksittäisten ihmisten valinnoista.

Nuorten arki ei ole mustavalkoinen

Erityisen vaikuttava oli katutason työn näkökulma, jonka toi esiin Sauli Taipale. Hänen viestinsä oli tärkeä: nuoret eivät ole ongelma, vaan he elävät usein tilanteissa, joissa ongelmat kasautuvat.

Monella nuorella on kokemuksia epävarmuudesta, yksinäisyydestä ja tulevaisuuden huolista. Turvallisen aikuisen puuttuminen voi olla ratkaiseva tekijä.

Kohtaaminen ja luottamus ovat aivan keskeisiä. Nuoret toivovat tulevansa nähdyiksi ja kuulluiksi, eivät leimatuiksi.

Palvelut ja yhteistyö ratkaisevat

Anni Lamminsalo kuvasi nuorten palveluita ja niiden toimintaa. Yksi keskeinen havainto oli, että mitä vakavammasta tilanteesta on kyse, sitä enemmän tarvitaan eri toimijoiden yhteistyötä.

Samalla nousi esiin karu todellisuus: päihteet näkyvät vahvasti lastensuojelussa ja raskaat palvelut ovat kalliita.

Painopistettä on siirrettävä varhaisempaan vaiheeseen. Kun apu tulee ajoissa, voidaan välttää sekä inhimillistä kärsimystä että erittäin suuria kustannuksia.

Turvallisuus on myös kokemus

Ehkäisevän päihdetyön asiantuntija Tuija Tuormaa muistutti, että turvallisuus ei ole pelkästään rikostilastoja tai viranomaisten mittareita. Se on myös ihmisten kokemus omasta arjestaan.

Tuormaan puheenvuorosta jäi erityisesti mieleen se, että päihdehaitat eivät kosketa vain käyttäjää itseään. Ne vaikuttavat läheisiin, ympäristöön ja koko yhteisön turvallisuuden tunteeseen. Siksi päihdekysymykset ovat myös turvallisuuskysymyksiä.

Rikollisuus ja viranomaistyö muuttuvat

Hannu Kauppinen toi keskusteluun poliisin näkökulman ja kuvasi, miten päihteet linkittyvät usein rikollisuuteen.

Hänen puheenvuorossaan korostui kuitenkin myös muutos siinä, että viranomaistyö on kehittymässä yhä enemmän suuntaan, jossa painotetaan empaattista kohtaamista. Hän kaipaisi myös sitä, että palattaisi hyviin käytänteisiin siinä, että panostettaisi myös nopeaa avunsaantia ja varhaista puuttumista.

Turvallisuus ei synny pelkästä kontrollista, vaan myös luottamuksesta.

Politiikan päätökset näkyvät arjessa

Markku Siponen toi esiin, miten päihdepolitiikka vaikuttaa konkreettisesti ihmisten arkeen. Päätökset alkoholin saatavuudesta, markkinoinnista ja palvelurakenteista eivät ole irrallisia, vaan niillä on suora vaikutus siihen, miten päihteet näkyvät yhteiskunnassa.

Myös koulujen rooli nousi vahvasti esiin, juuri siellä ehkäisevällä työllä on mahdollisuus tavoittaa nuoret ajoissa.

Hän nosti esiin myös sen, että vaikka suurin osa suomalaisista kokee oman asuinalueensa turvalliseksi, päihteiden käyttö näkyy yhä useammin julkisissa tiloissa. Turvattomuuden kokemukset lisääntyvät erityisesti paikoissa, joissa ihmiset liikkuvat päivittäin, kuten kauppakeskuksissa, asemilla ja joukkoliikenteessä.

Yleisö toi keskusteluun arjen äänen

Tilaisuuden yleisökysymykset olivat erityisen laadukkaita. Ne koskivat ennaltaehkäiseviä palveluja, arjen työn haasteita sekä perheiden näkökulmaa.

Keskustelussa kuului vahvasti sekä ammattilaisten että läheisten ääni. Samalla esitettiin toiveita siitä, että viestit vietäisiin eteenpäin myös valtakunnalliseen päätöksentekoon, erityisesti eduskuntaan.

Ennaltaehkäisyä ei saa unohtaa

Keskustelun aikana nostin itse esiin kysymyksen ennaltaehkäisevän työn asemasta tilanteessa, jossa hyvinvointialueiden talous on tiukilla ja palveluita joudutaan tarkastelemaan kriittisesti.

Erityisesti kysyin Ankkuri- ja Ohjaamotoiminnan tulevaisuudesta. Molemmat toimintamallit ovat osoittaneet arvonsa nuorten tukemisessa, varhaisessa puuttumisessa sekä eri viranomaisten välisen yhteistyön rakentamisessa. Juuri tällaisissa palveluissa ongelmiin voidaan tarttua ennen kuin ne kasvavat raskaammiksi ja kalliimmiksi korjata.

Esitin kansanedustaja Markku Siposelle kysymyksen siitä, olisiko mahdollista vahvistaa Ankkuri- ja Ohjaamotoiminnan asemaa myös lainsäädännöllisin keinoin. Samalla nostin esiin tarpeen kehittää hyvinvointialueiden, kuntien, poliisin, järjestöjen ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä niin, ettei ennaltaehkäisevä työ jää rakenteiden väliin.

Pidän tätä tärkeänä keskusteluna. Liian usein julkisessa keskustelussa huomio kiinnittyy korjaaviin palveluihin, vaikka todelliset säästöt niin inhimilliset kuin taloudellisetkin syntyvät silloin, kun ongelmat tunnistetaan ajoissa ja niihin voidaan puuttua varhaisessa vaiheessa.

Jos haluamme vähentää nuorten pahoinvointia, päihdehaittoja ja turvattomuutta, tulee investoida juuri niihin palveluihin, jotka ehkäisevät ongelmien syntymistä. Ankkuri- ja Ohjaamotoiminta ovat tästä erinomaisia esimerkkejä.

Itse pidän erityisen tärkeänä sitä, että ennaltaehkäisevän työn merkitys tunnistetaan myös päätöksenteossa. Jokainen nuori, joka saa apua ajoissa, on onnistuminen paitsi yksilön ja perheen näkökulmasta myös koko yhteiskunnan kannalta.

Turvallisuus ei synny sattumalta. Se rakentuu välittämisestä, yhteistyöstä ja siitä, että panostamme varhaiseen tukeen silloin, kun apua eniten tarvitaan.

Koulupoissaolot kääntyivät laskuun, mutta mitä luvut oikeastaan kertovat?

Viime päivinä on uutisoitu, että koululaisten poissaolot ovat vihdoin kääntyneet laskuun. THL:n kouluilta keräämien tietojen mukaan poissaoloja kertyi viime vuonna keskimäärin runsaat 52 tuntia oppilasta kohti, kun kaksi vuotta aiemmin määrä oli lähes 60 tuntia. Uutinen on monelle helpottava, sillä koulupoissaoloista on puhuttu viime vuodet lähinnä kasvavana kriisinä.

Kun kokonaisuutta tarkastellaan tutkimusten, viranomaisaineistojen ja aiemman kehityksen valossa, kuva näyttää kuitenkin huomattavasti monisyisemmältä. Poliittisesti tarkasteltuna kyse on ennen kaikkea siitä, miten vaikeaa on tehdä koulutuspolitiikkaa, joka perustuu pitkäjänteiseen tietoon eikä yksittäisiin tilastokäänteisiin.

Laskua näkyy, mutta kyse ei ole läpimurrosta

Ensimmäinen tärkeä huomio liittyy mittaluokkaan. Kyse ei ole dramaattisesta romahduksesta vaan noin 13 prosentin laskusta. Se on ilman muuta myönteinen uutinen, mutta ei vielä merkki siitä, että koulupoissaolojen ongelma olisi ratkaistu.

Poissaolot ovat edelleen korkeammalla tasolla kuin ennen pandemiaa. Useat tutkimukset, kuten Helsingin yliopiston poissaolohanke sekä Ylen aiemmat selvitykset, ovat osoittaneet, että poissaolot lisääntyivät jo ennen koronaa, mutta kasvu kiihtyi erityisesti pandemian jälkeen.

Tämä on myös poliittisesti tärkeä huomio. Jos ongelma on rakentunut vuosien aikana, sitä ei ratkaista yhdessä vuodessa eikä yksittäinen tilastokäänne vielä kerro kehityksen pysyvyydestä.

Lasku tapahtuu poikkeuksellisen korkean huipun jälkeen

Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen, THL:n TEA-viisarin mukaan poissaolot kasvoivat vuosina 2021–2023 lähes 43 prosenttia. Nyt nähtävä lasku tapahtuu siis tilanteessa, jossa poissaolot olivat nousseet historiallisesti erittäin korkealle tasolle.

Kehityskulku näyttää pikemminkin tältä:

  • ennen pandemiaa poissaolot olivat matalammalla tasolla
  • koronavuosien jälkeen ne nousivat voimakkaasti
  • nyt näkyy mahdollisesti ensimmäisiä merkkejä tilanteen tasaantumisesta.

Tämä näkökulma on tärkeä myös julkisen keskustelun kannalta. Jos syntyy mielikuva siitä, että ongelma olisi jo ratkaistu, vaarana on, että päätöksenteossa tyydytään liian vähään. Koulupoissaolojen taustalla olevat syyt, kuten mielenterveyden ongelmat, perheiden kuormitus, oppimisen haasteet ja koulun resurssipaineet eivät katoa yhden tilastokäyrän notkahduksella.

Tilastointi on edelleen hajanaista

Kun etsin THL:n avoimista tilastoista uutisessa mainittuja lukuja, helposti löydettävissä oli lähinnä luvattomia poissaoloja koskevaa dataa. Kokonaispoissaolojen kattavaa pitkää aikasarjaa ei ollut yksinkertaista löytää.

Tämä ei ole pelkkä tekninen yksityiskohta. Se kertoo siitä, että kansallinen seuranta on edelleen osin hajanaista ja vertailtavuudessa on puutteita.

Myös THL:n ja Helsingin yliopiston tutkimuksissa on todettu, että poissaolojen kirjaamiskäytännöt vaihtelevat kunnittain ja kouluittain. Tämä tekee vertailusta vaikeaa ja lisää riskiä, että johtopäätöksiä tehdään epäyhtenäisen tiedon pohjalta.

Kaikki poissaolot eivät kerro samasta asiasta

Uutisissa mainittu kokonaispoissaololuku sisältää hyvin erilaisia poissaoloja:

  • sairauspoissaolot
  • luvattomat poissaolot
  • luvalla myönnetyt poissaolot
  • lomamatkat
  • pitkittyneet poissaolot.

Kun kaikki nämä lasketaan yhteen, kokonaismäärä voi laskea samaan aikaan kun kaikkein vakavimmat koulunkäynnin ongelmat jatkuvat.

Juuri tästä monet viime vuosien tutkimukset ovat varoittaneet. Pitkittyneet poissaolot, kouluakäymättömyys ja mielenterveyden haasteet ovat nousseet yhä merkittävämmäksi ilmiöksi suomalaisissa kouluissa. Näiden tapausten kehitys ei välttämättä näy samalla tavalla kokonaispoissaolojen keskiarvoissa.

Siksi on tärkeää muistaa, puhummeko poissaoloista vai koulunkäynnin kriisistä. Ne eivät ole täysin sama asia.

Lakimuutos voi auttaa, mutta vaikutuksista tarvitaan lisää tietoa

Vuonna 2023 voimaan tullut lakimuutos velvoitti opetuksen järjestäjiä seuraamaan poissaoloja aiempaa tarkemmin ja puuttumaan niihin varhaisemmassa vaiheessa. On täysin mahdollista, että tällä on ollut myönteinen vaikutus.

Samalla on kuitenkin tärkeää muistaa, että tässä vaiheessa kyse on vielä arvioista, ei varmistetusta syy-seuraussuhteesta. Tarvitaan pidempää seurantaa ennen kuin voidaan sanoa, onko kyse pysyvästä muutoksesta vai koronavuosien jälkeisestä tasaantumisesta.

Poliittisesti olisi vaarallista julistaa ongelma ratkaistuksi liian aikaisin.

Miksi koulupoissaolot kasvoivat?

Koulupoissaolojen kasvu ei ole yhden syyn ilmiö. Taustalla vaikuttavat yhtä aikaa lasten ja nuorten hyvinvointi, koulun resurssit, perheiden kuormitus, yhteiskunnalliset muutokset ja pandemian pitkä varjo.

Mielenterveyden haasteet näkyvät kouluissa

Kouluterveyskyselyt ja monet tutkimukset osoittavat, että lasten ja nuorten psyykkinen oireilu on lisääntynyt jo pitkään. Erityisesti ovat kasvaneet:

  • ahdistuneisuus
  • masennusoireet
  • koulupelko
  • uupumus
  • sosiaalisten tilanteiden kuormitus.

Monelle nuorelle poissaolot eivät ole välinpitämättömyyttä vaan merkki siitä, että koulupäivästä selviytyminen on käynyt liian raskaaksi.

Koulun resurssipaineet näkyvät arjessa

Samalla koulujen arki on muuttunut entistä kuormittavammaksi. Opettajat kertovat yhä useammin

  • suurista ryhmäkoista
  • kasvaneista tuen tarpeista
  • oppilashuollon ruuhkista
  • henkilöstön vaihtuvuudesta
  • riittämättömistä resursseista.

Kun koulun mahdollisuudet vastata oppilaiden tarpeisiin heikkenevät, poissaolot kasvavat herkästi mukana.

Perheiden kuormitus heijastuu lapsiin

Myös perheiden arjen kuormitus näkyy koulunkäynnissä. Taloudellinen epävarmuus, vanhempien uupumus, palveluiden ruuhkautuminen ja mielenterveyden ongelmat vaikuttavat suoraan lasten hyvinvointiin.

Poissaolot on usein oire siitä, että perheen voimavarat ovat pitkään olleet liian vähissä.

Pandemian vaikutukset näkyvät edelleen

Koronapandemia muutti koulunkäyntiä tavalla, jonka vaikutukset eivät ole kadonneet nopeasti. Etäopetus katkaisi monelta koulurytmin, heikensi sosiaalisia suhteita ja kasvatti oppimisvajeita.

Osalle nuorista paluu tavalliseen koulurytmiin ei ole ollut helppo.

Oppimisen vaikeudet ja tuen puute

Myös oppimisen haasteet ovat merkittävä taustatekijä. Jos oppilas kokee jatkuvaa epäonnistumista eikä saa riittävää tukea ajoissa, kouluun lähteminen voi muuttua ylivoimaiseksi.

Tuen hitaus ja pirstaleisuus näkyvät lopulta poissaoloina.

Kyse on laajemmasta hyvinvointikysymyksestä

Koulupoissaolot eivät ole vain koulun ongelma. Ne kertovat laajemmin siitä, miten lapset, nuoret ja perheet voivat suomalaisessa yhteiskunnassa.

Siksi ratkaisutkaan eivät synny yhdellä lakimuutoksella tai yksittäisellä hankkeella. Tarvitaan pitkäjänteistä politiikkaa, jossa panostetaan:

  • mielenterveyspalveluihin
  • oppilashuoltoon
  • perheiden tukemiseen
  • oppimisen tukeen
  • koulun riittäviin resursseihin
  • sekä lasten ja nuorten osallisuuden kokemukseen.

Toivottavasti viimeisin tilasto kertoo aidosta suunnanmuutoksesta. Mutta yhtä tärkeää on huolehtia siitä, ettei myönteinen uutinen johda liian yksinkertaiseen tulkintaan tilanteesta, joka on edelleen monella tavalla vakava.

Lähteet:

https://yle.fi/a/74-20227691

https://www.tyrvaansanomat.fi/uutiset/art-2000011099275.html

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koulupoissaolot-rajahtivat-kasiin-jopa-100-000-lapsella-ja-nuorella-suomessa-ahdistukseen-liittyvaa-oireilua/8753860

https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20195422

https://yle.fi/a/74-20213472

OKM_2023_27Download
nbnfioulu-202506184745Download

Poissaolohankkeen loppuraportti_24062024_finDownload

Nuorten palveluista ei pidä ottaa askelia taaksepäin

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa 26.5.2026 käsittelimme hyvinvointikertomusta ja kävimme lähetekeskustelua tulevasta hyvinvointisuunnitelmasta. Kokonaiskuva on tuttu mutta ristiriitainen: monella mittarilla alueemme pärjää edelleen keskimääräistä paremmin, mutta samalla useat keskeiset kehityssuunnat ovat huolestuttavia.

Erityisesti nuorten tilanteessa näkyy selvä jännite. Päihteiden käyttö vähenee, mikä on myönteinen kehitys, mutta samaan aikaan ahdistuneisuus lisääntyy ja rikollisuus on kasvanut. Tämä viittaa siihen, että nuorten hyvinvointi on eriytymässä, eli osa voi hyvin, mutta osalle ongelmat kasaantuvat.

Juuri tällaisessa tilanteessa palvelujärjestelmän pitäisi olla kaikkein vahvimmillaan erityisesti ennaltaehkäisevän työn osalta.

Ohjaamo oli toimiva malli, jota ei olisi kannattanut heikentää

Nostin lautakunnassa esiin huoleni Ohjaamo‑toiminnasta ja matalan kynnyksen palveluiden muutoksista. Konkreettinen esimerkki löytyy Lohjalta.

Aiemmin Ohjaamo toimi mallina, jossa nuori sai saman katon alta:

  • ohjausta arjen asioihin
  • terveydenhoitajan palvelut
  • mielenterveyden tukea
  • ehkäisyneuvontaa
  • työllisyyspalveluita

Tämä kokonaisuus oli aidosti nuorilähtöinen: palvelu sijaitsi tilassa, joka oli suunnattu nuorille ja jossa asiointi oli luontevaa ja kynnykset matalia.

Hyvinvointialue on sittemmin siirtänyt terveydenhoitajan ja psykologipalveluita pois Ohjaamosta terveysasemalle. Muutos voi hallinnollisesti vaikuttaa pieneltä, mutta käytännössä sillä on iso merkitys.

Nuori ei hakeudu palveluun samalla tavalla terveyskeskukseen kuin nuorten omaan tilaan.

Kun palveluketju hajautetaan:

  • osa nuorista jää väistämättä palvelujen ulkopuolelle
  • avun hakeminen viivästyy
  • ongelmat ehtivät kasautua

Tämä on juuri se kohta, jossa ennaltaehkäisy joko toimii, tai epäonnistuu.

Ankkuritoiminta on ennaltaehkäisyn selkäranka

Samaan aikaan olen edelleen erittäin huolissani Ankkuritoiminnan heikentämisestä.

Hyvinvointikertomus kertoo selvästi, että alaikäisten tekemät ja kokemat rikokset ovat lisääntyneet. Tämä on erittäin vakava signaali. Ankkuritoiminnan koko ajatus on puuttua tilanteisiin varhain ennen kuin rikoskierteet, syrjäytyminen tai vakavat ongelmat pääsevät kehittymään.

Ankkuri ei ole yksittäinen palvelu. Se on moniammatillinen toimintamalli, jossa yhdistyvät:

  • sosiaalityö
  • poliisi
  • terveydenhuolto
  • nuorisotyö

Kun tätä kokonaisuutta heikennetään samaan aikaan kun ongelmat kasvavat, syntyy selvä strateginen ristiriita.

Tässä ”säästettiin” nyt väärässä kohdassa ja siirrettiin kustannuksia tulevaisuuteen. Vai oliko kyse edes säästöstä, vai vain siitä, että saatiin hallinnollisesti sosiaalityöntekijä ja psykiatrian sairaanhoitaja omaan siiloon?

Ehkäisy, turvallisuus ja nuorten arki

Toinen keskeinen nostoni liittyi ehkäisyyn ja nuorten turvallisuuteen.

Alueellamme noin 26 % nuorista ei käytä ehkäisyä, mikä on enemmän kuin maassa keskimäärin. Samalla nuoret itse nostavat esiin tarpeen puhua enemmän seurustelusuhteista ja niissä esiintyvästä väkivallasta.

Nämä eivät ole erillisiä ilmiöitä, vaan ne liittyvät toisiinsa:

  • seksuaaliterveys
  • turvataidot
  • ihmissuhteet
  • mielenterveys
  • avun hakemisen kynnykset

Juuri siksi ehkäisyneuvonnan ja nuorten palveluiden pitäisi olla helposti saavutettavia, nuorten omassa ympäristössä ja osana laajempaa kokonaisuutta, eikä irrallisina palveluina muualla.

Järjestöt ovat keskeinen osa ennaltaehkäisyä

Lautakunnassa käytiin myös keskustelua järjestöavustusten kriteereistä, jotka ovat parhaillaan lausuntokierroksella (lausuntoaika 30.6. asti).

Järjestöillä on ratkaiseva rooli erityisesti siinä työssä, jota julkinen sektori ei yksin tavoita:

  • matalan kynnyksen kohtaamiset
  • vertaistuki
  • arjen apu ja osallisuus
  • yksinäisyyden ehkäisy

Kun puhumme ennaltaehkäisystä, puhumme samalla järjestöjen toimintaedellytyksistä. Siksi avustuskriteerien tulee tukea pitkäjänteistä, vaikuttavaa työtä, eikä lisätä epävarmuutta tai katkoksia toimintaan.

On myös tärkeää, että jo järjestötoimintaan varatut resurssit pysyvät aidosti sen käytössä.

Kiitos tärkeästä kehitysaskeleesta

Hyvät asiat on tärkeä nostaa aina esiin.

Hyvinvointisuunnitelmassa ikääntyneiden vajaaravitsemuksen tunnistaminen ja hoito on huomioitu aiempaa paremmin osana hoitopolkua. Tämä on erittäin tärkeä ja konkreettinen parannus. Vajaaravitsemus jää usein piiloon, mutta vaikuttaa merkittävästi ikääntyneiden toimintakykyyn, toipumiseen ja elämänlaatuun.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten tietoa voidaan viedä käytännön tasolle.

Suunta ratkaisee

Hyvinvointikertomuksen keskeinen viesti ei ole vain tämän hetken tilanne, vaan kehityssuunta.

Kun samaan aikaan nähdään:

  • nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen
  • rikollisuuden kasvu
  • turvattomuuden kokemuksen vahvistuminen
  • eriarvoisuuden kasautuminen

on ilmeistä, että ennaltaehkäisyyn pitäisi panostaa enemmän, ei vähemmän.

Ohjaamot, Ankkuritoiminta ja järjestöjen työ eivät ole “lisäpalveluja”, vaan ne muodostavat ennaltaehkäisevän työn infrastruktuurin – sen perustan, jolla raskaampien palveluiden tarvetta voidaan vähentää ja ihmisten arkea tukea ajoissa.

Jos tästä kohdasta tingitään, seuraukset näkyvät viiveellä raskaampien palveluiden kasvuna, kustannusten nousuna ja ennen kaikkea ihmisten elämässä.

Siksi suunta on ratkaiseva. Ja siihen suuntaan meidän on syytä kiinnittää nyt erityistä huomiota.

Palveleeko opetusministerin ajama koulun kesälomien siirto perheitä vai liike-elämää?

Opetusministeri Anders Adlercreutzin esitys kesälomien siirtämisestä on herättänyt paljon keskustelua. Ministerin mukaan uusi lomamalli voisi lisätä perheiden yhteistä aikaa ja tukea matkailu- ja palvelualaa. Samalla on väläytelty huhtikuulle sijoitettavaa ylimääräistä lomaviikkoa. Mutta ketä muutos oikeasti palvelisi? Lapsiperheitä vai liike-elämää?

Ajatus kuulostaa paperilla houkuttelevalta: kesäloma myöhemmin, keväälle hengähdystauko ja ehkä enemmän mahdollisuuksia yhteiseen aikaan. Käytännössä moni lapsiperhe kuitenkin tunnistaa nopeasti ongelman. Suurin osa vanhemmista ei voi noin vain järjestää useita yhteisiä lomajaksoja vuoden mittaan. Suomessa työelämä pyörii edelleen vahvasti kesäkauden ympärillä, eikä monilla aloilla ole mahdollisuutta pitää lomia vapaasti huhtikuussa ja uudelleen keskikesällä.

Jos huhtikuussa tulee viikon loma ja kesälomaa samalla siirretään eteenpäin, mitä tapahtuu perheiden arjessa? Vanhemmat joutuvat järjestämään lastenhoitoa jälleen yhdelle ylimääräiselle viikolle. Kaikilla ei ole isovanhempia auttamassa eikä mahdollisuutta etätöihin. Monessa perheessä tämä tarkoittaa lisää säätämistä, lisää kustannuksia ja lisää kuormitusta, ei yhteistä laatuaikaa. Eikä etätyöt ole yhteistä aikaa, etätyöt on TYÖNTEKEMISTÄ.

On vaikea nähdä, miten tämä lisäisi aidosti perheiden yhteistä aikaa. Yhteinen aika syntyy siitä, että ihmisillä on mahdollisuus olla samaan aikaan vapaalla. Työelämä ei kuitenkaan muutu samalla tahdilla kuin koulun lomaehdotukset. Monilla aloilla kesälomat määräytyvät työvuorojen, tuotannon tai sesonkien mukaan. Harva vanhempi voi olla poissa töistä “jatkuvasti”, ensin huhtikuussa ja sitten pitkällä kesälomalla myöhemmin kesällä.

Lisäksi kevätlukukausi on jo nykyisellään monille raskas. Pitkä pimeä talvi, kokeet, arvioinnit ja jatkuva suorittaminen kuormittavat oppilaita, opettajia ja koko kouluyhteisöä. Kevään lopussa moni on aidosti väsynyt. Opettajat puhuvat lisääntyneestä kuormituksesta, oppilaat jaksamisongelmista ja perheet arjen uupumisesta. Kesäloma ei ole vain “kiva etu”, vaan monelle tärkeä palautumisen paikka.

Siksi herää kysymys: onko tässä oikeasti kuultu niitä ihmisiä, joita muutos koskee? Oppilaita, opettajia, koulun henkilökuntaa ja lapsiperheitä? Vai tuleeko paine enemmän matkailu- ja palvelualalta, jotka hyötyisivät pidemmästä kesäsesongista? Kun puhutaan “perheiden yhteisestä ajasta”, kuulostaa siltä, että perheet asetetaan perusteluksi ratkaisulle, jonka todelliset hyödyt valuvat aivan muualle.

Myös liike-elämän näkökulmasta muutos voi olla ongelmallinen. Suomessa monet alat toimivat nykyisen lomarytmin mukaan. Kesätyöt, tapahtumat, matkailu, mökkikausi ja yritysten vuosikello rakentuvat pitkälti koulujen kesälomien ympärille. Jos rytmiä muutetaan, vaikutukset eivät kohdistu vain kouluihin vaan koko yhteiskuntaan. Epäselväksi jää, kuka lopulta hyötyisi ja kuinka paljon. Kuka tätä loppujen lopuksi ajaa?

Kuka tätä muutosta todella kannattaa? Lapsiperheetkö, jotka jo nyt kamppailevat arjen aikataulujen kanssa? Vai ne, joilla ei enää ole koululaisten arkea pyöritettävänä? On eri asia tarkastella lomia teoriassa kuin elää niitä käytännössä.

Koulujen loma-ajat eivät ole vain kalenteritekninen kysymys. Ne liittyvät lasten jaksamiseen, perheiden arkeen ja koko yhteiskunnan rytmiin. Siksi näin suuri muutos pitäisi tehdä vasta laajan keskustelun ja aidon vaikutusarvioinnin jälkeen, ei vain sillä perusteella, että pidempi matkailusesonki kuulostaa hyvältä.

Lähipalvelut eivät säily itsestään: Karjalohja ja Sammatti näyttävät, mitä paikallinen aloitteellisuus voi parhaimmillaan saada aikaan



Kun sosiaali- ja terveyspalveluita keskitetään, keskustelu pyörii usein numeroissa, tehokkuudessa ja säästöissä. Harvemmin puhutaan siitä, mitä palveluiden katoaminen tarkoittaa ihmisten arjessa, erityisesti haja-asutusalueilla, joissa välimatkat ovat pitkiä ja palvelut monelle elintärkeitä.

Silti juuri näillä alueilla on nähty myös jotain erittäin arvokasta, eli paikallista yhteishenkeä, aloitteellisuutta ja halua löytää ratkaisuja.

Kuten kirjoitin aiemmin Karjalohjan terkan tilanteesta (https://lottapaakkunainen.com/2026/05/21/karjalohjan-terkka-on-oiva-esimerkki-siita-mita-lahipalveluilla-ja-paikallisella-aloitteellisuudella-voidaan-saada-aikaan/?utm_source=chatgpt.com), Karjalohjan terveysaseman lakkauttamisen jälkeen kyläläiset eivät jääneet vain seuraamaan sivusta palveluiden katoamista. Alueelle perustettiin yhdistys, joka ryhtyi aktiivisesti etsimään ratkaisuja ja turvaamaan palveluiden säilymistä paikallisesti.

Karjalohjan esimerkki osoittaa, että ihmiset ovat valmiita tekemään paljon oman kylänsä ja yhteisönsä puolesta silloin, kun lähipalvelut ovat uhattuna.

Samanlaista rohkeaa paikallista toimintaa nähdään nyt myös Sammatissa.

Sammatin terveysasema sulki ovensa huhtikuun lopussa ja samalla myös Husin näytteenottopalvelu oli vaarassa loppua alueelta kokonaan. Tämä olisi tarkoittanut monille ikääntyneille, autottomille ja muuten haavoittuvassa asemassa oleville pitkiä matkoja laboratorioasiointiin Lohjan keskustaan tai Pusulaan.

Tilanteeseen löytyi kuitenkin ratkaisu yhteistyöllä ja paikallisella aktiivisuudella.

Sammatin sivuapteekki ryhtyi yhteistyöhön Husin ja hyvinvointialueen kanssa ja näytteenotto jatkuu 29. toukokuuta alkaen apteekin tiloissa. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta Suomessa, kun julkisen terveydenhuollon näytteenottopalvelu toimii apteekin yhteydessä.

Ratkaisun mahdollisti aktiivinen apteekkari Kaisa Heimala, joka halusi löytää keinon säilyttää asukkaille tärkeä palvelu. Näytteet otetaan entisen pankin holvissa sijaitsevassa tilassa, joka soveltuu toimintaan esimerkiksi äänieristyksen vuoksi.

Tämä ei ole vain yksittäinen käytännön ratkaisu. Tämä on esimerkki siitä, miten paikalliset toimijat voivat yhdessä rakentaa uudenlaisia tapoja tuottaa lähipalveluita silloin, kun perinteiset rakenteet muuttuvat.

Lähipalveluissa ei ole kyse vain rakennuksista tai vastaanottoajoista. Kyse on turvallisuuden tunteesta, saavutettavuudesta ja siitä, että ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut ajoissa ja kohtuullisen matkan päästä.

Monelle ikääntyneelle ihmiselle mahdollisuus päästä verikokeisiin omalla kylällä voi ratkaista sen, hakeutuuko hoitoon ajoissa vai jääkö käynti tekemättä pitkän matkan vuoksi.

Karjalohja ja Sammatti näyttävät, että paikallinen yhteisöllisyys ja yhteistyö voivat synnyttää ratkaisuja, joihin suuret järjestelmät eivät yksin aina pysty.

Tämä olisi tärkeää nyt hyvinvointialueilla miettiä  tulevaisuutta ajatellen

Voisimmeko rakentaa lähipalveluita nykyistä enemmän yhteistyössä paikallisten yrittäjien, yhdistysten ja yhteisöjen kanssa?

Uskon, että juuri tällaisia rohkeita paikallisia avauksia tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/9468818?utm_source=bluetooth&utm_medium=social